Huuhkaja päivänvalossa

Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo - "Kärpäset"

2012-01-21T22:53:00.000+02:00

Video: Lauri Ainala

Lyhyesti pitkällä #19

2012-01-14T12:30:00.006+02:00

Paanpan ja Bearly Queenin yhteisalbumi H.O.E.M. (267 lattajjaa, 2011, CD-R) toimii jokseenkin unelman lailla. Bearly Queen on ottanut läjän Paanpan ufo & scifi -aiheisia biisejä ja veistänyt niistä monoliittisen, lähes tunnin mittaisen ääniteoksen. Bearly Queenin kosminen humina ja rajatilaiset biitit sopivat yhteen Paanpan naivistisen pop-ilmaisun paremmin, kuin olisi osannut odottaa vaikka osasikin odottaa. Pitkästä kestostaan huolimatta H.O.E.M. ei ehdi missään vaiheessa kyllästyttää, jatkuvan plastis-orgaanisen muutosprosessinsa ja lukuisten maagisten hetkiensä ansiosta. Täydellistä kuunneltavaa pimeään tilaan, kuulokkeilla, unen ja valveen rajamaille.

Lauri Väinölä on noin puolen vuosikymmenen ajan ehtinyt julkaista vinon pinollisen verran musiikkia Kospel Zeithorn -nimikkeen alla. Tyylillisesti levyt ajelehtivat melko vapaamuotoisesti eri genrejen välimaastoissa. Luikertelija (Wooden Sherpa Records, 2011, CD) sisältää Kospel Zeithornia kenties tiivistetyimmässä muodossaan, perinteisessä muutaman minuutin pop-biisien muodossa. Popista sinänsä ei toki ole kyse, joskin nämä kappaleet kuitenkin ovat melko helposti sisäistettäviä muodoltaan. Luikertelijalla Kospel Zeithorn yhdistelee eri moodeja ja tyylejä miellyttävän omapäisesti, lopputuloksen olematta pelkkää sekamelskaa. Luikertelijan yllättävyys ja omanlaisensa huumori on sen vahvimpia puolia, mutta heikoin puolensa on sen massiivisuus: 18 kappaletta, yli tunti musiikkia. Aivan liikaa kuunneltavaksi yhdeltä istumalta, varsinkin kun kaikki albumin kappaleet eivät varsinaisesti oikeuta olemassaoloaan. Yhteen pötköön kuunneltuna Luikertelijasta jää samea, turtunut vaikutelma, mikä on sääli, kun yksittäiset kappaleet ovat niin vahvaa tasoa.

Zeithornin Tunneli (Luovaja, 2011, CD-R) on albumikokonaisuuden kannalta huomattavasti onnistuneempi teos. Levy lipuu hitaasti eteenpäin tummasävyisen ambienssin merkeissä, olematta kuitenkaan liian raskasta tai puuduttavaa kuunneltavaa, yli tunnin mittaisesta kestostaan huolimatta. Tunnelin keskivaiheilla huminoiva ambient muuttuu kuin huomaamatta kevyesti groovaavaksi sähköpianojazziksi ja vaikutelma on melko lumoava. Tätä kehtaa suositella tutustumiskohteeksi niille, joille Kospel Zeithorn ei vielä ole tuttu.

Slussenanalys - "Himlen mot helvete"

2012-01-09T21:24:00.001+02:00

Vuosikatsaus 2011

2012-01-04T12:41:00.013+02:00

VUODEN LEVYT TOP 10

1. Hertta Lussu Ässä - Hertta Lussu Ässä
(De Stijl LP)

2. Tsembla - Fauna
(Ikuisuus LP)

3. Ville Leinonen - Auringonsäde/Pommisuoja
(Fonal CD)

4. Eleanoora Rosenholm - Hyväile minua pimeä tähti
(Fonal CD/LP)

5. Rambling Boys - Rambling Boys
(Ikuisuus/No Home LP)

6. Jooklo Quartet - Where Has Jazz Gone?
(Troglosound LP)

7. Räjäyttäjät - Räjä & Roll All Night Long
(TNT KAS)

8. Erkki Joutseno - Relaxing at Tervalampi
(Kauriala Society/Nekorekords LP)

9. Plain Ride - Stonebridge
(Ektro CD)

10. Erkki Kurenniemi & Circle - Rakkaus tulessa
(Full Contact LP)

Huuhkaja Mixtape #7 - 2011 MEGAMIX

2012-01-01T19:00:00.002+02:00

A / B

Lyhyesti pitkällä #18

2011-12-14T23:53:00.005+02:00

Vakka-Suomen rytmikuninkaiden parin vuoden takainen levy Topatut alamaiset oli herkullinen satsi likaista ja minimaalista bluesia. Kheta Hotem -yhtyeen keskeisistä tekijämiehistä koostuvan yhtyeen uusin tuotos Rutabaga Blues (Ikuisuus, 2011, CD-R) jatkaa samoilla linjoilla, muttei kuitenkaan yllä samalle tasolle. Siitä tuntuu puuttuvan jotain, kenties se Topattujen alamaisten ilkeänpuoleinen, rähisevä pohjavire. Rutabaga Blues on toki lystiä kuunneltavaa, mutta jonkinlaisia kohokohtia jää kaipaamaan.

Grey Parkin "agenttisarja" on saanut odotettua jatkoa Three Notes on Stockholm Palindrome -levykäisen (267 lattajjaa, 2011, CD-R) muodossa. Lyhyehkön levyn kaksi ensimmäistä kappaletta eivät kuitenkaan sen suurempia riemunkiljahduksia aiheuta. Grey Park osaa tämänkaltaisen sähköisen huminan paremmin kuin moni muu, mutta tällä kertaa ei voi välttyä siltä ajatukselta, että samat huminat on kuultu jo useamman kerran aiemminkin. Kolmas raita "F.A.F.O.D." on kuitenkin melkoinen helmi; western-musiikkia, vaarallista elektroniikkaa ja epämääräinen tarina. Niillä eväin pärjää jo pitkälti.

Atom Mouth Gimliesin #1 Outhouse -EP (Jumatsuga Records, 2011, 7") sisältää neljän biisin verran leppoisasti rähisevää vapaamuotoista punkkia. Tuhnuiset soundit ja rähjäinen ote soittoon - se on kelpo yhdistelmä! Viimeinen biisi "Bud Humper" lipsahtaa jo post-punkin puolelle ja erottuu joukosta (edukseenkin) intensiivisemmällä fiiliksellään ja päämääräisemmällä juoksullaan. Hyvä lätty, hyvä meno.

VO Motarsin nimetön kasettijulkaisu (Jumatsuga Records, 2011, KAS) hivelee kuuloaistiani enemmän, kuin kenties olisi syytä odottaa. Päällimmäisenä elementtinä Motarsin musassa kulkee esoteerinen (joku voisi sanoa amatöörimäinen, mutta pois se meistä) soolokitaraeksploraatio, mutta mukana on myös lauluja (ei aavistustakaan, mitä niissä lauletaan vai lauletaanko mistään) ja yksi gimliesmäinen punk-rykäisykin. Parilla kappaleella mukana myös varsin primitiiviset rummut. Sille en mahda mitään, että kasettia kuunnellessa tulee vahvoja mielleyhtymiä Jandekiin. Musiikillisesti ei ehkä niinkään, mutta moodiltaan ilmaisu on hyvin samanhenkistä; introverttiä, hyvin persoonallisella tavalla ilmaistua. Pidän eniten kasetin vapaammista, kitarointiin keskittyvistä kappaleista, mutta omapäiset laulut rytmittävät kokonaisuutta mukavasti. Arvostellessani lyhytsanaisesti aiemmin tänä vuonna VO Motarsiin liittyvän Tanec Hrac -kokoonpanon debyyttijulkaisua totesin, etten osannut siinä vaiheessa vielä muodostaa mielipidettäni kyseisen poppoon musiikista. Tässä yhteydessä voin kuitenkin rehdisti todeta, että pidän, siis tykkään ja jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

Kulttuurivihkot 6/11

2011-12-10T16:04:00.003+02:00

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstalla Jooklo Quartetin Where Has Jazz Gone?, Erkki Joutsenon Relaxing at Tervalampi ja Hertta Lussu Ässä.

Lyhyesti pitkällä #17

2011-12-06T10:05:00.007+02:00

Black Motor tulkitsee uusimmalla albumillaan Hoojaa (Kauriala Society, 2011, CD) Kusti Vuorisen sävellyksiä. Vuorisen käsiala kuuluukin levyllä vahvasti, mutta niin myös Black Motorin oma, erittäin tunnistettava soundi. Hoojaan yleisilme on kenties enemmän Vuorista, rauhallista ja hengellistäkin, ja villeimmät BM-tuuttaukset jäävät enimmäkseen uupumaan. Se ei pahemmin haittaa, sillä Hoojaa on erinomaisesti soitettua (ja svengailevaa) jazzia ja varsin kaunis levy, josta saattaa hyvinkin pitkällä juoksulla muodostua yksi omista Black Motor -suosikeistani. Jää nähtäväksi, kuultavaksi.

Tämän vuoden jos ei välttämättä parhaaksi, niin ainakin kiinnostavimmaksi Circle-julkaisuksi on osoittautunut arkistolöytö Giardino (Ruton Music, 2011, KAS), Verden kanssa tehty äänite vuodelta 2007. Circle on tunnetusti käynyt läpi monenmoisia metamorfooseja parin vuosikymmenen aikana, mutta yhtye on tietyllä tapaa aina tunnistettava, itsensä kuuloinen, tekivätpä sitten punkkia tahi ambientia. Giardinon kiinnostavin aspekti lieneekin se, ettei se kuulosta lähestulkoon laisinkaan Circleltä, edes Circlen ja Verden aiemmalta yhteistyölevyltä Towerilta. Mistään kuriositeetistä ei silti ole kyse, ei ei, sillä Giardino on makoisan huuruista musiikkia. Kasetin kaksi parikymmenminuuttista kappaletta eivät sisällä circlemäisiä riffejä tahi tiukkaa metronomikomppia. Enimmäkseen Giardino kaiketikin kuulostaa suurehkolta, rikkinäiseltä koneelta, jota joku käy välillä tönimässä uudelleen käyntiin, kunnes se lopulta uuvahtaa kokonaan. Siis toisin sanoen, surinaa ja huminaa ja natinaa ja sirinää ja kiroamista. Tai jotain sinne päin. I'm lovin' it.

Tänä syksynä kenties suurinta ilahtumista musiikin saralla on aiheuttanut Witch Christin nimetön kasettijulkaisu (Ikuisuus, 2011, KAS). Paremman tekemisen puutteessa keksin Witch Christin musiikille määritteen stonerdoommetsäfolk, siis toisin sanoen raskasta riffijyräämistä surisevan psykedeelisellä hämyotteella. Tämän vuodelta 2009 peräisin olevan äänitteen ovat iloksemme luoneet Kutomona, Kulkijana, Utonina ja Kanttoripoikana tunnetut muusikot. Tuhnuinen kasettisoundi on pisteenä iin päällä tälle takomiselle. Kasetin b-puolelta löytyy Haaren noisedroneteos "The Crowning of the Shadow", mutta nyt täytyy valittaen todeta, että sen kuuntelu on jäänyt kovin vähäiselle, kun mieleni halajaa aina uudelleen kelata sen ohitse ja kuunnella Witch Christia jälleen kerran.

Takana metalliovi

2011-11-03T12:32:00.007+02:00

Ville Leinonen
Auringonsäde/Pommisuoja
Fonal Records
2011
CD

Ville Leinosen musiikillinen ura on ollut yksi 2000-luvun mielenkiintoisimpia ja omaehtoisimpia. Jopa kaikkein yleisöystävällisimmällä iskelmärock-kaudellaan Leinosen itsevarmuus ja -päisyys sai hänet erottumaan joukosta. Viimeistään viimevuotisen Majakanvartija-kokonaistaideteoksen myötä Leinonen kuitenkin lähti seuraamaan kokonaan omaa polkuaan. Kuten ihailemansa Scott Walker, on myös Leinonen luonut itselleen oman, uniikin musiikillisen kielen, jolla ilmaista itseään.

Kuten Majakanvartijan uni, myös uusi albumi Auringonsäde/Pommisuoja operoi kaikenlaisten genrekäsitteiden ulkopuolella, oman sisäisen logiikkansa mukaisesti. Kahteen osaan jaettu levy ei edeltäjänsä tavoin ole yhtä selkeästi tarinallinen ja sen tematiikka on avointa erilaisille tulkinnoille.

Reippaasti yksinkertaistaen voidaan todeta levyn kahden puoliskon edustavan päivää ja yötä. Auringonsäteen yleisilme on valoisa ja romanttinen. Ei tosin romanttinen kahden ihmisen välisen intiimin romanssin mielessä, vaan kuvastaen luonnon kauneutta, vanhemman rakkautta lastaan kohtaan, luomisen ihmettä. Auringonsäde on suurimmalta osin hennon akustinen, tuutulaulumainen, joskin sen keskeinen osio "Ghandalfin lento - American pantaxion" yltää suorastaan eeppisiin mittasuhteisiin, sähkökitaran kurottaessa lumihuippuisten vuorten laelle asti. Auringonsäteen viimeinen osio "Sinisellä junalla" päättää huolista ja murheista vapaan päivän.

Jos Auringonsäde on päivä, niin Pommisuoja on yö. Jos Auringonsäde edustaa ihmisen ulkoista onnellisuutta, edustaa Pommisuoja alitajunnassa myrskyäviä epäluuloja, pelkoa ja tuskaa, jotka nousevat pintaan yön pimeyden yksinäisyydessä ja unien sumeassa logiikassa. Nähdessään unta on ihminen kaikkein yksinäisimmillään, täysin itsensä armoilla. Pommisuojaan ei pääse auringon valo ja pimeys syö keinovalaistuksen tähdenomaisiksi pisteiksi. Pommisuoja on kylmä ja siellä kaikki kuulostaa pahaenteiseltä.

Kuten Majakanvartijan unella, myös Auringonsäteellä/Pommisuojalla on hienoja yksittäisiä "biisejä", jotka nousevat albumin kohokohdiksi, mutta nekin toimivat vain osana kokonaisuutta. Vaikka Auringonsäde/Pommisuoja risteilee monenlaisten tyylilajien välillä, ei se kokonaisuus koskaan tunnu hajanaiselta tahi rikkonaiselta, vaan eheältä ja tarkkaan harkitulta. Liitoskohtia ei näy, mutta kokonaiskuva jää silti epäselväksi, on vaikea hahmottaa miten siirtymä levyn aloittavasta "...ja keskipäivän jälkeen varjot pitenevät metsässä" akustisesta proge-folkista levyn päättävän "Ajan" elektronisiin tanssirytmeihin tapahtuu niin luonnollisesti.

Auringonsädettä/Pommisuojaa voi hyvällä syyllä kutsua virheettömäksi albumiksi, ehkäpä jopa mestariteokseksi, jos emme pelkää hyperbolaa. Pelkäsimme tahi emme, aion silti nyt kumartaa Ville Leinoselle, noin niin kuin kunnianosoituksena. Aploditkin saattaisivat olla paikallaan.

Luominen jäi kesken

2011-09-26T16:44:00.002+02:00

Tomutonttu
Elävänä planeetalla
New Images
2011
12"

On tunnustettava, etten ole koskaan erityisemmin pitänyt Tomutontun musiikista. Mikä on sikäli hölmöä ja kummallista, että pidän Kemiallisista ystävistä erittäin paljon, eivätkä nämä Jan Anderzénin musiikilliset minät lopultakaan eroa toisistaan mitenkään erityisen merkitsevästi.

Kyse on ehkä siitä, että Tomutonttu on ollut makuuni aivan liian hyperaktiivista ja jäsentymätöntä tajunnanvirtaa, siinä missä Anderzén on Kemiallisissa ystävissä rajannut moniulotteiset ideansa enemmän tai vähemmän selkeämpiin raameihin.

Elävänä planeetalla on ensimmäinen Tomutonttu-levytys, joka on suonut minulle sekä nautintoa että ahaa-elämyksiä ja se on myös ensimmäinen Tomutonttu-levytys, jota kuunnellessa en tunne olevani auttamattoman eksyksissä.

Kemiallisiin ystäviin verrattuna Elävänä planeetalla on selkeästi elektronisempi tuotos, jossa rytmeillä on vahvempi funktio. Teknosta tuskin sentään voidaan tässä yhteydessä puhua, mutta biiteistä kuitenkin.

Kuten Kemiallisten ystävien upea Ullakkopalo, myös Elävänä planeetalla on eräänlainen kaleidoskooppi tai fraktaali; se muuttaa alinomaa muotoaan ja sen värikkäisiin kuvioihin voi zoomata äärettömyyksiin asti, paljastaen aina jotain uutta. Vaikka levysoittimessa olisikin vain kaksi eri kierrosnopeutta.

Lyhyesti pitkällä #16

2011-09-26T13:37:00.007+02:00

Virkattuun pussukkaan pakatun kasettijulkaisun ensimmäisellä puoliskolla brittiläinen Rainbow Valley humisee new age -ambienssin merkeissä. "Crystal Streams" ja "HPE" ovat sinänsä miellyttävää kuultavaa, mutta varsin persoonatonta ja sen vuoksi ontonkuuloista. Lempeässä syntesiassaan ei ole mitään sellaista, joka kuulostaisi nimenomaisesti Rainbow Valleyn omalta jutulta. Kasetin toisella puoliskolla Samuli Kydön ja Juuso Paason Varropas jatkaa soundillisesti hieman samoilla linjoilla, mutta toisin kuin täysin ennalta-arvattava Rainbow Valley, antaa musiikilleen liikkumavaraa ja vapauden seurata yllättäviäkin polkuja. "Lentämisestä ja mätänemisestä" on oiva nimi tälle retkelle. (Jozik Records, 2011, KAS)

Tampereen pseudoblueshämyorkesteri Panssarijuna on viettänyt viime vuodet melkoista hiljaiseloa, eikä hiljaisuus varsinaisesti rikkoudu nytkään sillä "uusi" EP-levynsä (Joteskii groteskii, 2011, 7") on uusintajulkaisu yhtyeen debyyttilevystä vuodelta 2003. Se ei liiemmin haittaa, sillä biisit ovat sen verran hyviä, että ansaitsevat uuden mahdollisuuden. A-puoliskon "Ritsillä rinnalla ryövärin" ja "Kuolleita dingoja" luottavat minimaalisen blues-renkutuksen ja peltipurkkilaulun voimaan, b-puolen "Puuvillatehtaan pihalla" on hitaammanpuoleinen spirituaalintapainen valitus. Tehkää itsellenne palvelus, hankkikaa levy kuulolle.

J. Kohon ja Veli-Matti Ikävalkon Tulasi-duo yhdistyy aiempien levytystensä takia mielessäni aina sellaiseen lempeänrauhalliseen hippeilyyn, joten uusin, nimetön kasettinsa (Ikuisuus, 2011, KAS) pääsi yllättämään ja nousi nopeasti yhdeksi kuluneen kesän suursuosikeista. Yllätyselementti on musiikin vahva rytmipohja, joka parhaimmillaan saa jalan tamppaamaan tahtia, melkein jopa perseenkin heilumaan. Play that droney music white boys! Eteeristä tanssimusiikkia niille, jotka tykkäävät seisoa paikoillaan ja tuijottaa kattoon (tahi kohti taivasta, jos sattuu olemaan ulkosalla ja miksei olisi, ulkoilmamusiikkiahan tämä on).

Asa & Lauri Ainala - "Ennen en pelännyt kiskojen ääntä"

2011-08-22T10:36:00.001+02:00

Video: Ville Kettunen

Lyhyesti pitkällä #15

2011-08-16T13:35:00.002+02:00

Kiilassa ja Shogun Kunitokissa soittavan Jari Suomisen eli Jarsen soolosingle Alas (Fonal, 2011, 7") yhdistelee mielenkiintoisella tavalla noiden kahden yhtyeen sointeja, Shogun Kunitokin karheaa analogissynteettistä soundia ja Kiilan folkrockia. Singlen molemmille puolille levittäytyvä kappale on utuisen psykedeelinen ja eittämättömän retro tavalla, joka tuo mieleen myös White Noisen elektronisen psykedelian. Alas on senkaltainen hämyinen musatrippi, joka vaatisi kylkeensä oman savukoneen.

Colonization 337 avaa nimettömän maxi-EP:nsä (Haista, 2011, 12") komeasti säksättävällä "Harvest Machinella", jonka möreä bassosoundi hivelee kuuloaistimia. "Violencen" syntsaujellukset ja Lemmy-bassottelu ovat ihan puhdasta Hawkwindiä. B-puolen "Prelude to 337" on ilmavahko instrumentaali, jota seuraava "Soviet Space Dogs" spacerokkaa alkuun varsin muikealla tavalla, mutta vokooderatut vokaalit tahtovat tipauttaa koko biisin vitsitasolle. "Intentions" päättää levyn hyvissä tunnelmissa vauhdikkaalla räimeellä ja sankarikitaroinnilla. Spacerokki on vaikeahko laji, koska sillä saralla kaikki kalpenee Hawkwindin rinnalla. Colonization 337:n suurin ongelma lienee kuitenkin siinä, että alus on kääntynyt takaisin jo Merkuriuksen kohdalla, vaikka pitäisi mennä täyttä vauhtia auringon sydämeen. Colonization 337 ei RÄJÄHDÄ. Enkä erityisemmin pidä laulajansa tylsästä hevitulkinnastakaan, mutta makuasioitahan nämä. Vaan ihan jo pelkän bassosoundin takia tätä EP:tä kuuntelee mielikseen useammankin kerran.

Jälleen varsin aktiivisena mellestävän Circlen tuotoksia tuntuu nykyisin olevan vaikea arvioida yksittäisinä teoksina, helpompaa on ne omaksua osana suurempia linjoja. Joka tapauksessa ja oli miten oli, Myllärillä (Ektro Records, 2011, 7") circleläiset toteuttavat punkimpia taipumuksiaan ja näppärästi toteuttavatkin. Jopa olohuoneeni kattolampussa pesivät lemmikkikärpäseni moshaavat ankarasti näiden neljän rallin tahtiin.

On olemassa levy, joka on halkaisijaltaan 17,5 senttimetriä. Tämän levyn on jokin taho julkaissut kuluvan vuoden aikana. Sen ns. "A"-puoliskolle on kaiverettu Maalaisrocktähden kappale "Akileija-tango". Toisella, eli "B"-puolella, taasen on Lörssonin kappale "Tiritomba". Halutessaan voi kysyä, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Kaikkea haluamaansa ei aina voi, tai kannata, tehdä. Levyä saa rahalla, mielenrauhaa järven tahi meren rannalla.

Kulttuurivihkot 3/11

2011-06-27T18:22:00.003+02:00

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstalla Tsemblan Fauna, The Puute Plays Liimanarina Live at Le Piss sekä Plain Faden & Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien Anthropogonia.

Lyhyesti pitkällä #14

2011-06-13T10:57:00.004+02:00

Juna Turkuun! Eipä ole rock'n'roll -musiikki aikoihin maistunut yhtä makealta kuin Räjäyttäjien (huutomerkillä) samannimisellä kasetilla (TNT Tapes, 2011). Tiukkaa buugia rähjäisillä soundeilla, ajoittain liimanarinamaisen vapaalla kädellä, useimmiten napakammalla otteella. Kuumia covereita ja omatkin biisit sen verta huikentelevaisia, että tätä sorttia sopii kaivata paljon lisää.

Ei-niin-rokkia-mutta-menevää-musaa-kumminkin löytyy Keijon & JP:n nimettömältä kasetilta (Ikuisuus, 2011), jolla liikuskellaan utuisemman psykedelian ja motorisemman jammailun risteävillä teillä bluesin haamun kurkistellessa sisään ikkunasta. Kaiken kaikkiaan erinomaisen miellyttävä kassu.

Vanhalta tutulta Boris Morganalta on iloksemme ilmestynyt uutta äänimateriaalia. Viimevuotisella keikalla äänitetty "Räkänokan torkku" (267 lattajjaa, 2011) jatkaa BM:n hyväksi havaitulla free rock -linjalla. Varmalla kädellä soitettua ekspansiivista kolinaa ja hulinaa, joka miellyttää kesäistä korvaa. Kasetin toisella puoliskolla suorittaa debyyttinsä Tanec Hrac -kokoonpano, jonka musisointia jossain määrin voinee verrata Boris Morganaan. Vapaamielistä ja melko vapaasti assosioivaa soittelua, jonka peruskivenä seisonee rockin varjo. Haluaisinpa mieluusti kuulla lisää ääntelyä näiltä herroilta, sillä tästä kassusta jää hieman hajanainen vaikutelma, enkää osaa vielä olla mieltä.

Ensimmäinen tunne

2011-06-03T09:40:00.003+02:00

Kutomo/Bedroom Bear
Vipassahainen/Soul Desert
Jozik Records
2011
KAS

Sitten viime kuuleman Kutomo vaikuttaa siirtyneen huomattavasti synteettisempään soundiin. Kasetin kappaleissa liikutaan ajoittain aika syvilläkin new age -vesillä, mutta toisaalta Kutomo pitää kudelmansa kaiken aikaa mielenkiintoisina eikä vajoa unettavimpaan anemiaan. Kutomon musiikissa on sellaista toismaailmallista kauneutta, joka ei kristallisoidu sataprosenttiseksi neroudeksi, mutta liippaa riittävän läheltä. Kutomolta löytyy myös ihailtavaa rohkeutta heittäytyä musiikkiinsa myös emotionaalisella tasolla, mikä korvaa muita mahdollisia puutteita.

Venäjänmaan Bedroom Bearin "Soul Desert" jatkaa analogissynteettisen ambienssin merkeissä, tuoden mieleen tietyt 1970-luvun syntetisaattorimusiikin suuntaukset, kuten vaikkapa Edgar Froesen Aqua-albumin. 2000-luvun makuuhuone-ug-syntetisteille ominaisesti Bedroom Bearin soundi on kuitenkin huomattavan lo-fi, nauhahuojuntoineen ja sihinöineen. Ei uutta auringon alla, mutta miellyttävää kuunneltavaa joka tapauksessa.

Jäähyväiset jatsille

2011-06-01T12:56:00.002+02:00

Paanin kuoro
Tony Guyn pieni kirkko
Kuuluvat äänet
2011
KAS

Swing-Jugend
Kuuluvat äänet
2011
KAS

Helsinkiläinen Paanin kuoro paukautti kuluvan vuoden alkupuoliskolla oman pienlevymerkkinsä kautta ilmoille pari kasettia. Tämän uuden tuttavuuden musiikki voitaneen lokeroida free jazziksi.

Paanin kuoron jazz on leimallisesti kaoottista improvisaatiota, mutta kuitenkin selkeästi nimenomaan jazzista inspiraationsa ammentavaa. Kuorolaisten soitossa on tietynlaista amatööriyttä, mistään virtuoosipumpusta ei ole kyse. Epäselväksi jää, miten hallittua heidän kaaoksensa on, mutta tarvittaessa kuorolta irtoaa myös mainiota vamppausta ja marssiorkesterirytmejä.

Kahdesta torvensoittajasta ja vierailevista rumpaleista koostuvan Paanin kuoron jazz on hauskaa, leikkisää jatsia, jossa kuuluu soittamisen ilo. On kiinnostavaa kuulla, mitä yhtyeeltä tulevaisuudessa syntyy.

Toinen talvi

2011-05-30T12:23:00.003+02:00

H. S. Tuominen
Talvi
Ikuisuus
2011
CD

Suomessa toimi 1980-luvulla pieni, mutta aktiivinen kasettimusaskene, jonka sisällä tehtiin aikansa ulkomaisista virtauksista vaikutteita imenyttä, mutta omaleimaista musiikkia. Juuso Paaso on kartoittanut tätä skeneä ansiokkaasti artikkeleissaan Kulttuurivihkoissa (3-4/2010) ja Outazinessä (#3). Itse musiikki on kuitenkin jäänyt harvojen herkuksi. Tilannetta ovat jossain määrin paikkailleet Anton Nikkilän N & B Research Digestin julkaisemat Pilottilasit -kokoelma ja Swissair-uudelleenjulkaisut, Jukka Lindforsin kokoama More Arctic Hysteria -kokoelma sekä Ektro Recordsin Musiikkivyöry-uudelleenjulkaisut. Ja nyt viimeisimpänä tämä Ikuisuuden julkaisema, vuonna 1982 äänitetty H. S. Tuomisen Talvi.

Vessel Umpio -duossa ja Veneitä -yhtyeessä musisoineen Tuomisen urasta voi lukea enemmän yllä mainitusta Outazinen numerosta kolme, josta löytyy laaja Tuomis-haastattelu. Talven julkaisua voi kehua todelliseksi kulttuuriteoksi, sen verta mainiota musiikkia levy nimittäin sisältää.

Talven kappaleet ovat pääosin lyhyitä, impressionistisia luonnoksia. Kauniita kuulokuvia, joissa soivat kitara, syntetisaattori, haparoivat vokaalit ja romukopan sisältö. Tuomisen musiikissa kuuluu kaikuja 1980-luvun (ja 1970-luvun lopun) uuden musiikin suunnista, popistakin vaikka kyse toki kokeellisesta musiikista onkin. Karumpia noise-sävyjä ei tältä levyltä löydy, ennemminkin vertauskuvia saattaisi löytyä Brian Enon tuotannoista tai ehkä jopa The Art of Noisen kollaaseista. Abstraktimpien äänihahmotelmien joukossa on myös rytmimusiikillista avant poppia, joiden sanoitukset toimivat cut up -logiikalla.

Talvi ei koskaan ylitä lähtökohtiaan, se kuulostaa juuri siltä mitä se on (makuuhuoneavantgardea), mutta tämähän ei toki ole mikään paha asia. Talvi kuulostaa hyvältä; yllättävältä ja aikaa kestäneeltä. Tuomisen musiikillisten luonnosten lyhyys toimii joskus itseään vastaan, monasti olisi tiettyyn tilaan jäänyt pidemmäksikin aikaa kuuntelemaan ja levyä rytmittääkin eräänlainen pettymysten sarja: "joko se nyt taas loppui?"

Olisi enemmän kuin suotavaa, että tämänkaltaisia löydöksiä julkaistaisiin lisääkin.

Steel Mammoth - "Torture"

2011-03-21T16:28:00.002+02:00

Eleanoora Rosenholm - "Valo kaasumeren hämärässä"

2011-03-17T10:56:00.000+02:00

Video: Sami Sänpäkkilä

Kulttuurivihkot 1/11

2011-02-12T21:43:00.002+02:00

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstalla Rauhan Orkesteri (dingdongtyyny-europetour-05), J. Tolvi Semiband (Oleilua) ja Kemialliset Ystävät (Ullakkopalo).

Lyhyesti pitkällä #13

2011-01-15T15:45:00.009+02:00

Uuden vuoden alettua on hyvä aika katsastaa vanhan vuoden kasettisatoa; ensi alkuun nauha nimeltä Neue Haas Grotesk II - äänityksiä 2008-2009 (Rypistellyt levyt, 2010, KAS). Neue Haas Grotesk -trion nimeen on törmäillyt siellä täällä, mutta tämän kasetin myötä sitä on ensi kertaa tullut kuultua. Äänityksien tyylilajien skaala yltää postrokkailufiiliksistä horjuvan improilun kautta Magic Band -nylkytykseen. Näin sekalaista materiaalia sisältävän kokoelman viehätysvoima on kenties lyhytaikainen ja kyseenalainen, mutta kasetin parhaimpien äänitysten perusteella sopii toivoa, että jokin harkitumpi albumikokonaisuus Neue Haas Groteskilta jossain vaiheessa syntyisi.

NHG:n sivuprojekti Jarin Kananmunapistooli (Rypistellyt levyt, 2010, KAS) on kuulemma "kosmista homodiskoa". Homoiluvitsi ei kauas kanna, eikä diskorytmejä kassulta löydy, mutta itse musiikki on varsin kivan kuuloista syntetisaattori-improa. Ankarampaa laaduntarkkailua olisi kyllä kaivattu, sillä b-puolella meno käy jokseenkin puuduttavaksi ideoiden ehtyessä. A-puolen parhaista paloista saisi aikaan erinomaisen ep:n.

Magneettinen kasetti vol. 1 (2010, KAS) kokoaa yhteen liveäänityksiä Oudot hedelmät -klubilla esiintyneiltä akteilta. Tämä maanmainio kokoelma sisältää musiikkia sellaisilta yhtyeiltä ja artisteilta kuin Basement Boys, Bye X, Cockpits, Electric Retard, Good Band, Iltasyntsa, Jyrki Nissinen, Marjatta ja Reijo Pami. Sekavaa menoa, sähköistä bailauskurnutusta, pop-musiikkia ja huuruista kohinaa. Näinhän sen pitääkin olla ja kuten kasettia toisaalla on mainostettu: "äänenlaatu voi olla heikko MUTTA esitykset ovat aakkosjärjestyksessä!" Hämärtyneiden magneettinauhojen ystävien kannattaa hommata tämä tuote likaisiin näppeihinsä.

Rumpali Jaakko Tolvin ja kitaristi Topias Tiheäsalon Pymathon-duon muutaman vuoden takainen esikoislevy oli melkoinen paukku, piikkilankamaisen suussasulava yhdistelmä trashia, improa ja noisea. Uutta matskua on odoteltu innolla ja toiveisiin vastattiin viimein loppuvuodesta kun Lasse Marhaug julkaisi Ruptured in Hyperborea -kassun (TWR Tapes, 2010, KAS). Näillä vuosien 2007 ja 2009 keikkaäänityksillä on mukana noisemaestro Tommi Keränen ja odotetun brutaalia on meno. A-puolisko alkaa huikealla konekiväärikompilla, mutta valitettavasti muuttuu loppupuolella sen sorttiseksi noisesurinaksi, joka henkilökohtaisesti ei niin tavattomasti kiinnosta. Ehkä kyseessä on lofi-äänitteen ongelma, mutta dynamiikka puuttuu ja äänimassa puuduttaa. B-puoli toimiikin sitten tautisen paljon paremmin; riffejä runtataan jatsimiesten tatsilla ja lopputulos on koko lailla ainutlaatuista.

Vesiputous

2011-01-08T16:18:00.014+02:00

Doroga
I
Ikuisuus/Nekorekords
2010
CD

Buddha Mind Big Band
In Time
Ikuisuus/Nekorekords
2010
CD

Kaikki alkaa iskulla. Tempo on epäolennaista. Maailma on hidas, mutta ihmiset luonnostaan nopeita. Dorogan musiikki on jännittynyttä itsehillintää.

Dorogan albumin kolme pitkänpuoleista improvisaatiota toimivat pääosin lyömäsoitinten ehdoilla. Kumisevien lyöntien ylitse, alitse ja ohitse luovivat elektroniset äänet. Kaiku seuraa kaikuaan. Saksofoni pörähtää ja on ajoittain melodinen, miksei myös melankolinen.

Vaikkei Doroga hiljaista musiikkia olekaan, se antaa itsestään hiljaisen kuvan. Aika hidastuu ja jähmettyy. Tuntuu siltä kuin mitään ei tapahtuisi, vaikka kuulokuva täyttyy tapahtumista.

Jos Doroga ajoittain kuulostaa epämääräisen itämaiselta, on Buddha Mind Big Band itsetietoisen pseudoetnistä ilmaisua. Tämä Eki Joutsenon, Otto Eskelisen ja Doroga-duon toisen jäsenen Pentti Dassumin trion selkein inspiraationlähde on buddhalainen rituaalimusiikki suodatettuna länsimäisen free jazz/improv-filtterin lävitse.

Siinä missä Doroga kuulostaa ajoittain aavistuksen liian nätiltä, on Buddha Mind Big Bandin soundi kova ja riipivä. Lyömäsoitinten kolina ja torvien pärinä ei ole aneemista joogamusiikkia omahyväisille viikonloppuhipeille.

Linkkinä molempien levyjen välillä on nykyisin Umpio-nimellä esiintyvän ja "junk electronix" -estetiikkaan luottavan Dassumin vahvana kuuluva kädenjälki.

Vuosikatsaus 2010

2010-12-29T21:14:00.028+02:00

VUODEN LEVYT TOP 10

1. Ville Leinonen - Majakanvartijan uni
(Sound of Finland/Lipposen levy ja kasetti CD/LP)

2. Circle - Rautatie
(Ektro CD)

3. J. Tolvi Semiband - Oleilua

(Ikuisuus CD)

4. Kemialliset ystävät - Ullakkopalo

(Fonal CD/LP)

5. Pekko Käppi - Vuonna '86
(Singing Knives/Helmi levyt LP/CD)

6. Jaakko Laitinen & Väärä raha
(Helmi levyt CD/LP)

7. Joanna Newsom - Have One On Me
(Drag City CD/LP)

8. Pharaoh Overlord - Siluurikaudella
(Ektro CD)

9. Bonnie 'Prince' Billy & The Cairo Gang - The Wonder Show of the World
(Drag City CD/LP)

10. HDML - Singing of Faces
(Ikuisuus CD)

LISÄÄ KUUNNELTAVAA

Ulkomaisista levytyksistä tänä vuonna ilahdutti ainakin Current 93:n Baalstorm, Sing Omega, joka ei kuitenkaan tarjonnut mitään niin uutta tahi sykähdyttävää että olisi erityiseksi suosikiksi noussut. Tindersticksin Falling Down a Mountain ihastutti yhdessä bändin Tavastian-keikan kanssa. Bill Fayn uutta ja vanhaa materiaalia yhteen niputtava Still Some Light on ollut läpi vuoden ahkerassa kuuntelussa. Neil Youngin Le Noise antoi toivoa siitä, että Youngilta saattaa sittenkin olla vielä odotettavissa jotain uutta ja säkenöivää, mutta upeista soundeistaan huolimatta levyn biisit eivät kuitenkaan olleet aivan tarpeeksi teräviä. Bryan Ferryn Olympia ei yllättänyt, mutta onpa kuitenkin ehkä odotettuakin parempi albumi. Ruotsalaisen Ättestupan aiemmat levyt ovat jääneet kuulematta, mikä on erittäin valitettavaa sillä uusin albuminsa Begraven mot norr on vallan erinomaisen synkkää dronea. Hawkwindin uudelta studioalbumilta Blood of the Earth yritin olla odottamatta suuria, mutta taisin silti pettyä; muutamat hienot hetket eivät pelasta sitä tasapaksuudelta. Robert Wyattin uusin levy, eli Wyatt/Atzmon/Stephen -trion For the Ghosts Within sisältää kauniita tulkintoja jazz-standardeista ja evergreeneistä (ja vähän uuttakin materiaalia), mutta Comicoperan tasolle ei kuitenkaan nousta. Skottilaisen Nallen Wilder Shores of Love on paras levy, jonka tältä yhtyeeltä olen kuullut, tämän vuoden parhaimmistoa wyrd/acid/psych folkin saralla. Samaan kastiin sopinee jossain määrin myös uusi tuttavuuteni The Magickal Folk of the Farway Tree ja ihastuttava tupla-albuminsa The Soup & The Shilling, jos kohta onkin enemmän trad.-osastoa. Kantria sisältää Bonnie "Prince" Billyn ja The Black Swansin Sing Larry Jon Wilson -single ja eritoten Billyn tulkinta Wilsonin kappaleesta "Bertrand My Son" on tavattoman kaunis. Bonnie Billy laulelee myös Trembling Bellsin joulusinglellä New Year's Eve's the Loneliest Night of the Year/Feast of Stephen, kääntöpuolella vokalistina itse Mike Heron.

Kotimaan osasto alkakoon porilaisten marssilla. Teemu Elon Puhuvien eläinten Kointähden siirtokunta on suorastaan hekumallisesti jytisevä yhdistelmä psyke- ynnä folkrokkia. Mika Rätön taidemusakombo Omfalos Renaissance kuulostaa toisella levyllään Väärät nuotit Saatanalla jo bändiltä, jolla on oma identiteetti ja visio ja mikä tärkeintä, kuulostaa erittäin hyvältä. Rätön & Lehtisalon Uu mama ei jostain syystä jaksanut kiinnostaa kovinkaan pitkään, mutta mainiota hämypoppiahan tämä joka tapauksessa. Lehtisalon, Janne Mäki-Turjan ja Raine Liimakan Susi-Unto -trion Puheluja pimeältä puolelta on makean kipeää räminää. Jussi Lehtisalon ensimmäinen soololevy Rotta ei loppujen lopuksi ole aivan niin persoonallista ilmaisua kuin olisi saattanut toivoa, vaan hyvänpä albumin teki kuitenkin.

Laivue ei ole porilainen, mutta eponyymin esikoisalbuminsa julkaisijana toimi Ektro. Indiepopmaisuudestaan huolimatta bändi, jota kannattanee pitää silmällä jatkossakin. Yhtyeen kitaristikaksikon Wuolio & Puronahon cd-r Pysyvänä monumenttina on tavattoman hyvänkuuloinen post-rock/GYBE-henkinen puolituntinen. Post-rockista vapaampaan ilmaisuun siirtyneen kakaokamkamin Snowballs on sekin kuulemisen arvoisen kitaramusiikkia. Raaempaa rokkiräimettä löytyy tietysti Radiopuhelimien viimeisimmältä levytykseltä, Radiopuhelimet rakastaa sinua.

Cd-r -levylafkojen kärkikastiin nousseella Luovajalla oli taasen hyvä vuosi. Vanhan tutun Bearly Queenin Gestalt miellytti, samoin kuin Keijon tutun psykedeelistä shamaanibluesia sisältävä Namo tassa. Paanpa oli viime vuoden kovin pop-yllättäjä, mutta uusi ufo-levynsä Avaruuspukuinen mies yllättää olemalla jotain ihan muuta. En tiedä mitä se on, mutta hyvää joka tapauksessa. Grey Parkin Wet Amen sen sijaan on tutun erinomaista hypnoosidronea. 5-vuotista taivaltaan Luovaja juhlisti Spring is a Place in the Space -kokoelmalla, joka sisältää verrattoman hienoa ambientia/dronea/etc.

Free jazz/improv -osastolla oli hieman hiljaista tänä vuonna, mutta mainitsemisen arvoisia julkaisuja ovat ainakin Black Motorin hieno liveäänite Never Out of Fashion, Horstin Harakan pesässä -kasetti, Boris Morganan Muuan sali (kasetti sekin), Buddha Mind Big Bandin In Time sekä Rauhan Orkesterin arkistolive Dingdongtyyny. Vapaa rytinä&räminä -genren edustajista ei missään nimessä kannata jättää kuulematta Pymathonin Ruptured in Hyperborea -kasettia tahi Killer McHannin Battlefields Forever -ep:tä. Jonkinsortin improa lienee myös Dxxxa D & Nukkehallituksen kieroutunut rap-levy Katoa tai katoat.

Gunpowder Power & Goldin Wolf Under the Floor lienee vuoden paras kotimainen kantrirocklevytys. J. Karjalainen ei sen sijaan Polkabilly Rebelsinsä kanssa oikein yltänyt asetettujen odotusten tasolle. Pitkäikäinen Tuulenkantajat-folkpoppoo teki hienon paluun Koirankuria-albumillaan. The Bad Ass Brass Band on kertakaikkisen riemukas torvisoittokunta ja balkanmakkaran ystävien ei sovi jättää albumiaan kuulostelematta. Joose Keskitalon mies&kitara -live Rovaniemen kirjasto 18.4.2009 soi herkällä tatsilla. Metsäfolkkia ei tänä vuonna pahemmin kuultu, kun ei Islajan ajoittain erinomaista Keraaminen pää -levyäkään oikein millään saa sopimaan tuon mainion määreen alle. Sen sijaan 267 lattajjaan ulos pukkaama Siikahan se siellä -tribuuttikokoelma on, kuten tunnettua, "the ultimate forest folk freakout party album"; näin on marjat!

Elektronisempaa ilmaisua arvostavat löytänevät tiensä esimerkiksi Jaakko Eino Kalevin Modern Lifen pariin, joskin pakko todeta että tältä tupla-albumilta löytyy täytepaloja liiaksikin asti. Toisin kuin Yön sykkeen Gordon/Annoin kaikkeni -singleltä; timanttia alusta loppuun, samoin kuin Kanttoripojan ja Re-Clipin yhteissingle. Nightsatanin Midnight Laser Warrior on oikein hauskaa retrosyntetisaattorimusaa ja soundinsa terävöitynyt huomattavasti debyytti-ep:stään. Rauhallisempaa elektronimeininkiä voipi etsiä vaikka Ous Malin Nuojuva halava -albumilta.

Ja ilmestyipä tänäkin vuonna myös toki varsin oivallisia uudelleenjulkaisuja ynnä kokoelmia. Niin paljon, etteivät rahat millään riitä kaikkeen mikä mieltä kiihottaa. Fledg'lingin Incredible String Band -cd:t tulivat varmasti monelle tarpeeseen ja sainpa minäkin viimein kokoelmiini Wee Tam & The Big Huge -klassikon. Soul Jazzin Deutsche Elektronische Musik -kokoelma sisältää mukavan valikoiman tutumpaa ja tuntemattomampaa kosmisenlaista saksalaismusiikkia 1970- ja 1980-luvuilta ja samaan syssyyn voinee mainita Play Loud!in uudelleenjulkaisseen Faustin So Far/It's a Bit of Pain -singlen; hieno homma! Lisää psykedeliaa voipi hankkia itselleen esimerkiksi Cromagnonin Cave Rock- tai Roger Bunnin Piece of Mind -vinyyliuudelleenjulkaisujen muodossa. Catherine Christer Hennixin The Electric Harpsichord ei ehkä avannut allekirjoittaneen tajunnan ovia siinä määrin kuin eräiden muiden, mutta hieno ja aiheellinen julkaisuhan tämä. Kuin myös Trunk Recordsin It's Time for Tristram Cary -kokoelma. Tai Parlortonen savikiekkoja maailman eri kolkista yhteenniputtava Excavated Shellac: Strings. Ja pitäkäähän alkuvuodesta silmänne auki, sillä levykauppoihin pitäisi saapuman varsin yllättäviä kotimaisia uudelleenjulkaisuja mustalla muovilla.

ELÄVIÄ MUISTOJA

Livemusiikkikokemuksista vuoden huikein oli varmasti Ville Leinosen ja Majakan soittokunnan dadaistinen psykeshow (Turun Klubilla koettuna). Suoranaista kiimaa aiheutti Circlen lähes yhtä dadaistinen hevishow Porin kaupunginteatterissa Millai muute -tapahtumassa, joka sai entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että Circle on universumin paras bändi. Samassa tilaisuudessa soittivat myös Teemu Elon Puhuvat eläimet hienon keikan.

Turussa keväällä järjestetyn Fluxee Improv -festivaalin aikana tuli nähtyä monta hienoa esitystä joista ns. päräyttävin oli toki Mohelin testosteronia tihkuva huikea free jazz -rypistys. Sir Trio osoitti jälleen olevansa kotomaan jatsikombojen kärkikastia, kuin myös Taco Bells. Tsembla oli myös suorastaan mykistävän upea.

Ulkomaanihmeistä ihastuttivat Tindersticks Tavastialla, Vashti Bunyan Korjaamolla, Joanna Newsom Kulttuuritalolla ja, kuinkas muutenkaan, hurjapäinen hurmuri Jandek Dynamossa.

Huuhkaja Mixtape #6 - 2010 MEGAMIX

2010-12-18T17:49:00.001+02:00

A / B

Lyhyesti pitkällä #12

2010-10-07T19:07:00.006+02:00

Kanttoripojan ja Re-clipin ulkoisesti vähäeleinen kimppasingle (Record Deals, 2010, 7") lienee syksyn ilahduttavimpia rytmimusiikkijulkaisuja. Kanttoripojan "Guiro" tikittelee kivasti eteenpäin muutaman iloisen soundin voimin. Lämmin urku, kevyt basso, komppi kotiin ja kuppi teetä. Re-clip on pistänyt huoneen pimeäksi, videoilla pyörii John Carpenteria ja kaveri pelaa toisella telkkarilla nintendoa. "Middle" on treble-säätimen asento.

Killer McHannin kauan odoteltu Battlefields Forever (Verdura, 2010, 7") on karskinpuoleista impro/noise-rypistystä, taitaa olla jopa hard core. Vauhti on nopea, kitka sulattaa vaskiset torvet ja seinä tulee aina vastaan liian äkkiä. Saattaa siinä verikin otsasta tirskahtaa, mutta niinhän aina käy kun miehet ryhtyvät hommiin. Ei tämmöiselle levylle voi sanoa ei, pitää sanoa kyllä.

Ghédalia Tazartésin yhtye Reines D'Angleterre lyöttäytyi taannoisella Suomen vierailullaan yhteen Amon Düden, Islajan ja The Hoopon kanssa muodostaen superkokoonpano Lö Jengin. Pikaisen äänityssession tuloksena syntyi EP-levytys Dans les toilettes du paradis/Eläköön mummo (Fonal, 2010, 10"). Jengin löysänä vellova murina on oivaa tunnelmamusiikkia syysiltojen romanttisille kynttiläpäivällisille, mutta lievää pettymyksen makuakin on ilmassa. Levy nimittäin loppuu aivan liian lyhyeen. Houkutus asettaa läpinäkyvä vinyyli levylautaselle tulee kovin harvoin kuulijan tietäessä ilon päättyvän juuri silloin kun on ehtinyt virittäytyä sen vaatimalle taajuudelle. Tätä kertakaikkisen omalaatuista musiikki-ilmaisua olisi halunnut lisää.

Kulttuurivihkot 5/10

2010-10-01T12:25:00.003+02:00

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstalla Paanpa (Avaruuspukuinen mies), Ous Mal (Nuojuva halava) ja Pharaoh Overlord (Siluurikaudella).

Avaruuden kevät

2010-09-11T09:48:00.002+03:00

V/A
Spring is a Place in the Space
Luovaja
2010
CD-R

Luovajan 5-vuotisjuhlakokoelma.

1. Yölaulajat - Intro: Praesens
2. Grey Park - Stardustinhoffman
3. Keijo - Stars Are Shining
4. Ville Moskiitto - May Day in Whale's Mouth
5. Bearly Queen - (No One Will Notice If It's) Spring in Space
6. Paanpa - Ulkoavaruuden kuningatar
7. Parlay - Thoughtful Solitude at Oceanus Procellarum

Islaja - "Pimeyttä kohti"

2010-09-11T09:45:00.001+03:00

Video: Sami Sänpäkkilä

Lyhyesti pitkällä #11

2010-07-17T14:51:00.007+03:00

Gestalt (Luovaja, 2010, CD-R) on jo seitsemäs albumillinen Bearly Queenin sampladeelistä ambienthuurua. Jos pari viimeisintä levyään ovatkin tuntuneet turhan staattisilta ja ehkä jopa suorastaan apaattisilta, on Gestalt piristävän monimuotoinen ja -puolinen 38-minuuttinen. Bearly Queen siirtyy sulavasti musiikillisesta aihiosta toiseen ja matkan varrella kuullaan niin kosmista syntetismiä kuin laiskoja biittejäkin. Ajankuva hämärtyy kun on hauskaa.

Lisää huuruista bluusia Keijo Virtasen alitajunnasta löytyy Keijo & Jukka -duon nimettömältä esikoisäänitteeltä (ROH Tapes, 2010, KAS). Itsepintaisen hakkaavasta kompista ja kireistä riffeistä huolimatta, ei tätä bluesaihiota kuitenkaan minimaaliseksi voi väittää, ennemminkin lähennellään maksimalististisia sfäärejä. Keijolle harvinaisen tiukka soitto sisältää kuitenkin rutkasti sitä tuttua vapaakätistä ja -mielistä otetta, joka ajoittain yltää suorastaan psykedeeliseksi huminaksi, vaikka välillä poiketaan myös leppoisan country bluesin parissa. Taitaa olla vähintäänkin vuoden paras bluesäänite nyt käsillä.

Helsinkiläisen kakaokamkamin musiikki vaikuttaa siirtyneen uudella Snowballs-levyllä (Jozik records, 2010, CD) entistä enemmän sellaisen ilmaisun suuntaan, jota paremman nimityksen puutteessa voinee kutsua "free rockiksi". Yhtyeen soundissa kuuluu edelleen vahvasti post rock, mutta tällä uusimmallaan triolla tuntuu olevan entistä enemmän rohkeutta kokeilla ja tutkiskella. Ajoittain Snowballs kuulostaa varsin paljon Larks' Tongues in Aspic -aikaiselta King Crimsonilta, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Miellyttävää musaa, mutta mieleen tulee, että kakaokamkami saattaisi olla sellainen yhtye, joka hyötyisi ulkopuolisen tuottajan läsnäolosta. Pienellä piiskaamisella saisi löysät pois ja lopputuloksena voisi syntyä Todella Hienoa Jälkeä.

Lyhyesti pitkällä #10

2010-05-12T13:57:00.007+03:00

Boris Morganan viimeisimmästä levyjulkaisusta on ehtinyt vierähtää aikaa jo kolmisen vuotta. Nyt tältä impro-kollektiivilta on ilmestynyt uusi kasettialbumi Muuan sali (Boriksen kirja ja kassu, 2010). Uusimpansa tuntuu enimmäkseen jatkavan siitä, mihin Liquid Child -LP jäi: rock-musiikkiin pohjautuvaa vapaata improvisaatiota. Useimmat levyn nimeämättömistä kappaleista tukeutuvat tanakkaan rytmiin, joka antaa musiikille omanlaista ryhdikkyyttä ja tekee siitä helposti lähestyttävää. On ilahduttavaa kuulla pitkästä aikaa uutta Boris Morganaa, varsinkin näin reteää paukutusta, mutta pitemmistä jameista kokoonkursittu, lyhyempiä maistiaisia suosiva muoto tuottaa pienen pettymyksen ja paikoittain jää sellainen fiilis, että juuri kun ollaan pääsemässä niin sanotusti asian ytimeen eli sopivaan jammailueuforiseen tilaan, feidataan jo uutta sessiota sisään töks.

Osa Boris Morganan musikanteista soittaa myös Horst-kokoonpanossa, jolta vastikään ilmestyi esikoisäänite Harakan pesässä (Boriksen kirja ja kassu, 2010). Vaikka joitain soundillisia yhtymäkohtia B. Morganaan löytyykin, ovat Horstin musiikin lähtökohdat vahvemmin kiinni free jazzissa. Saksofoni/kitara/sello/rummut -kvartetin soitto nojaa lyhyihin fraaseihin ja nykiviin rytmeihin, kuitenkin melko pidättäytyvästi ilman päällekäyvää aggressiota tahi korkeita volyymitasoja. Harakan pesässä on miellyttävää kuultavaa ja toimii omassa karsinassaan, mutta suurin innostus jää kuitenkin kokematta; materiaali ei loppujen lopuksi ole erityisen vahvaa eikä yhtyeellä ehkä tarpeeksi omaa erityistä identiteettiä jotta se riittävästi erottuisi muitten vastaavien free-pumppujen joukosta. Siispä jäämme kiinnostuneina odottamaan lisää näyttöä.

Grey Park -kytköksisen HDML:n mini-cd Singing of Faces (Ikuisuus, 2010) on varsin kiehtova, melko lineaarisen rakenteen omaava parinkymmenen minuutin mittainen ääniteos, joka äänimaailmaltaan jossain määrin muistuttaa GP:n tuotoksia. Omakohtaisen kuuntelukokemukseni perusteella olen määrittänyt Singing of Facesin jaksottaiseksi teokseksi, jolla on melko selkeät siirtymäkohdat. Ensimmäisessä osassa kuulemme yliajettua ääntä, joka ei millään lailla kuulu noise-genreen: äänilähteet katoavat omaan säröönsä, dynamiikka on nollatasolla ja tapahtuu imploosio, so. sisäänpäinkääntyminen, eikä muodolla ole enää merkitystä. Tämä äänetön meteli antaa toisessa osassa tilaa rytmisesti toistuvalle, nopeutetulle vokaalisamplelle. Tätä inhimillistä elementtiä toisintaa joltain itämaiselta puhallinsoittimelta kuulostava fraasi, joskin tämä soitin saattaa kuitenkin olla samasta lähteestä peräisin. Kolmannessa osassa yhdistyvät ensimmäisen ja toisen osan äänimaailmat, mutta jättäytyvät suosiolla taka-alalle puhtaan sähköisen ritinän vallatessa kuulokuvan. Viimeistään tässä vaiheessa Singing of Faces alkaa kuulostaa vaaralliselta; volttimäärät nousevat ja sähköiskun vaara alkaa olla ilmeinen. Finaaliosiossa kaikki häviää hitaasti eetteriin ja tässä kohtaa saavumme ainoaan valituksen aiheeseen: tavanomaisen feidauksen sijaan olisi teoksen suonut päättyvän musiikin rikkinäiselle sähkölaite-estetiikalle johdonmukaiseen lopulliseen hajoamiseen. Vaan mitätön moitehan tämä, staattinen sähkö ei ole aikoihin kuulostanut näin hyvältä.

Mohel @ Fluxee Improv I, 7.5.2010

2010-05-11T22:43:00.005+03:00

Outa-lehti 3

2010-05-09T18:10:00.001+03:00

Aiheina mm. Kutomo, Tsembla, Samuel Meri, Puiset heilat ja "Kalevan outsider".

Kulttuurivihkot 2/10

2010-05-05T10:27:00.002+03:00

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstan aiheena Pekko Käppi (ja levyt Vuonna 86, Uni uuhella ajeli sekä Vadelma/Hawaii).

Radiopuhelimet - "Globaali anaali"

2010-04-09T10:50:00.000+02:00

Video: Henri Turunen

Kemialliset ystävät - "Kivikasan rauhassa"

2010-03-14T21:44:00.000+02:00

Video: Mikko Kuorinki

Leijona, kummitus ja poliisi

2010-03-06T18:49:00.003+02:00

Teemu Elon Puhuvat Eläimet
Kointähden siirtokunta
Helmi levyt
2010
CD

Pari vuotta sitten uumoilin, että Teemu Elon Puhuvat Eläimet katoaa samaan unohduksen suohon, kuin Elon muutkin musaprojektit, mutta hitto soikoon, on ilo todeta olleensa väärässä.

Paljoa ei ole muuttunut. Ekalla levyllä kitaroinut Tuomas Niskanen on vaihtunut toiseen Pori-skenen Tuomakseen, Unkarin mustan luumun Tuomas Grönlundiin. Musa on edelleen 1960-70 -luvuille kurkottavaa psykedeelistä rokkia folk rock-maustein. Soittajat ovat edelleen alansa parhaimmistoa.

Kuitenkin uskaltaisin todeta, että toisella albumilla on yhtyeellä varmempi ote, soundit ovat paremmat ja biisimateriaalikin enimmäkseen hiotumpaa. Käsillä on siis lähestulkoon täydellinen levy, mutta pakko on myös todeta, ettei Puhuvia Eläimiä parhaalla tahdollakaan voi pitää erityisen tärkeänä yhtyeenä, ainakaan jos sitä verrataan jäsentensä "emobändeihin", joista monet (Circle, Kuusumun profeetta, Valumo) ovat kuitenkin olleet huomattavan merkittäviä tapauksia suomalaisella musiikkikartalla.

Joka tapauksessa, suunnatonta mielihyvää tuottaa Puhuvien Eläinten musa psykedeelisen rockin ystäville, eikä sitä nyt muuta tarvitakaan kuin mielihyvää. Eläimet ovat siitäkin kiinnostava yhtye, että siinä pääsevät sekä Ville Leinonen (koskettimet) että Mika Rättö (rummut) vaihteeksi karistamaan nokkamiehen roolin harteiltaan ja vain soittamaan. Se on kuulijallekin ilahduttavaa, sillä molemmat ovat pirun taitavia muusikkoja ja etenkin Rätön rehvakkaa, näyttämisenhaluista rumpalointia on ilo kuunnella aina silloin harvoin kun Rättö sattuu rumpalinpallille istahtamaan.

Levyn kohokohtia ovat apokalyptisiin fiiliksiin yltävä "Musta uni", nimensä mukaisesti varsin reteä "Isabella (Kuukkari stomp)" ja neljännestunnin mittaan yltävä huikea ja huikentelevakin psyke-eepos "Kun kuolen". Parhaimmillaan Puhuvat Eläimet kurkottelevat korkealle stratosfääriin ja rankimpien jamibiisien jälkeen tulee jopa suorastaan väsähtänyt olo. Onnellisen väsähtänyt kuitenkin. Pekko Käpin jouhikko ja Ion Buinovschin viulu tuovat kivoja folk-sävyjä mukanaan.

Kuten ensimmäisellä levyllä, myös toisella "sorrutaan" välillä lastenlaulumaisiin fiiliksiin, missä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tällä kertaa on Elo tällä saralla lyönyt kirveensä kiveen. "Lohikäärmelaulu" on niin rasittava renkutus, että se rikkoo levyn muuten niin erinomaisen tunnelman ja biisijatkumon todella pahasti. Heristän sormeani kiukkuisesti.

Musta köksä - "Ran"

2010-02-28T21:25:00.003+02:00

Video: Hannu Nieminen

J. Tolvi & Semiband - "Impi-Iisa"

2010-01-01T20:29:00.001+02:00

Video: Jonna Karanka

Huuhkaja Mixtape #5 - 2009 MEGAMIX

2009-12-14T21:51:00.005+02:00

A / B

Lusiferiinin armosta - "Kvaak kvaak kvaak"

2009-12-11T22:35:00.001+02:00

Levyvuosi 2009

2009-12-11T17:30:00.003+02:00

ALBUMIT TOP-10 2009

Bonnie 'Prince' Billy - Beware

Current 93 - Aleph at Hallucinatory Mountain
Harmaa getto - Suomimorsiamen pyhä tie
Joose Keskitalo - Tule minun luokseni, kulta
Keijo - Maailma hetkinä
Kiila - Tuota tuota
Lusiferiinin armosta - Nuolee / Circle - Soundcheck
Muuan mies - Tyhjyydestä tullaan
Om - God is Good
Paanpa - Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä

KUNNIAMAININNAT

A Hawk & A Hacksaw - Deliverance
Absoluuttinen nollapiste - Musta hiekka
Arvi Kemppi - Inkerinsuomalaisia lauluja
Avarus - IV
Bonnie 'Prince' Billy - Chijimi
Boom Edan - Hangman Pulley
Cahier - Vocales
Doktor Kettu - Soft Delirium
Es - Kesämaan lapset
Ester Poland - Vehnäsammio
KDRT - Naalprs
Keijo - Got to Go
Keijo - Hetki
Kuusumun profeetta - Myrskyn silmään
Marissa Nadler - Little Hells
Ous Mal - Riioraa
Plain Ride - House on the Hill
Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo - Hiekkarantaa
Sami Kukka - Menen veteen
Scandal Trio - Tabernacle
Shogun Kunitoki - Vinonaamakasio
Steel Mammoth - Nuclear Ritual
Tampo - Tampo
Teatteri Moderni kanuuna - Murheenkapselista galleriaan ja asemalle
The Puke Eaters - Hello Valhalla
Tom Waits - Glitter & Doom Live
Tulasi - Huomen tuone
Twowho - Kesämaalla/Talvikaupungissa
Vakka-Suomen Rytmikuninkaat - Topatut alamaiset
Verde - Kärmes

ARKISTOJEN AARTEET

Flaming Tunes - Flaming Tunes
Mika Rättö - Polkupyörällä vuokkopenkereelle
Musiikkivyöry - Tulemme sokeiksi
Pekka Streng ja Olympia orkesteri - Unen maa
Re-Clip - Notes 99-09
Robert Wyatt - A Short Break
Robert Wyatt - Radio Experiment Rome, February 1981
Tom Waits - Live from Austin
V/A - Adventures in Sound
V/A - Messukassu 1

Kulttuurivihkot 6/09

2009-11-27T16:25:00.002+02:00

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstalla arvioitavana Cahier (Vocales), Verde (Kärmes) ja KDRT (NAALPRS).

Ääni joka vaeltaa

2009-11-20T14:32:00.002+02:00

Keijo & Uton
Alun ääniä
om ha sva ha ksha ma la va ra yam
2009
CD-R

Alun ääniä on, hämmästyttävää kyllä, Keijo Virtasen ja Jani Hirvosen alias Utonin ensimmäinen duolevy. Hämmästyttävää sikäli, että nämä jokseenkin samoissa musiikillisissa sfääreissä operoivat, erittäin ahkerasti levyttävät ja kaikenlaisia yhteisprojekteja pyörittelevät artistit eivät ole vielä tähän mennessä päätyneet kaksistaan saman "pöydän" ääreen.

Tämä pienten titaanien kohtaaminen onkin omiaan aiheuttamaan vahvoja ennakko-odotuksia. Sekä Keijo että Uton ovat omilla teillään sukeltaneet syvälle psykedeelisiin mielentiloihin ja siihen nähden on pettymys huomata, miten "turvalliselta" Alun ääniä loppujen lopuksi kuulostaa.

Levy on äänitetty muutaman päivän kuluessa ja musiikki tuntuu heti asettuvan hyvinkin kapeaan muottiin, josta kumpikaan musikanteista ei ole osannut tai halunnut irtautua. Keijon blues-sävyisen improvisaation ja Utonin murisevan, surisevan ja humisevan (ym.) psykedeelisen dronen yhdistelmä kuulostaa toki hyvältä, mutta jotenkin sen yhdistelmän odottaisi humahtavan jo ensiaskeleilla korkealle ulkoavaruuteen ja siitä vain ylemmäs, eikä pitäytyvän arkailevan vähäeleisissä makuuhuoneimprofiiliksissä.

Ehkä parhaimmillaan Alun ääniä on kompuroivissa "blues"-jameissaan, jotka tuovat mieleen Jandekin 1980-luvun vapaamuotoisen bluesin enemmän kuin mikään Keijon tahi Utonin aiempi äänite. Laahaavakin komppi voi olla tarttuva komppi.

Pettymys duodebyyttinä, sinänsä kelpo lisäys artistien mittaviin diskografioihin.

Solmu loputtomalla langalla

2009-11-09T16:23:00.003+02:00

Joonatan Elokuu
Mushroom Heart
Kiiltomatolyhty
2009
CD-R

Tiedättehän Espersin? Tuon yhdysvaltalaisen yhtyeen, joka ammentaa 1960-luvun brittiläisestä acid folkista oikein isolla kauhalla musiikkinsa rakennuspalikat? No, Joonatan Elokuun Mushroom Heart on kuin vähemmän modernistinen Espers.

Muutaman vuoden aikana hippireissuilla äänitetty ja muotonsa saanut Mushroom Heart on niin vahvasti leimaantunut tietyn aikakauden tiettyyn tyyliin, että sitä on vaikeaa kuunnella omana itsenään, ilman parempien levyjen painolastia. Eikä se nyt ainakaan helpota asiaa, että Elokuu on omien laulujensa lisäksi tulkinnut levyllensä myös C.O.B:n "Solomon's Songin" (kuin myös Donovanin "The Little White Roadin").

Tämä nyt on toki myös kuulijan oma asenne- ja kuulo-ongelma, mutta ylipäänsä Mushroom Heartia vaivaa tietty tasapaksuus. Se on kaikin puolin ammattimainen levy, soitto soljuu kivasti ja kappaleetkin ovat varsin kauniita. Mutta mikään aspekti levyllä ei nosta päätään ja huuda "Kattokaa minua! Minä se oon hyvä ja kaunis ja hieno!" Ehkä suurin ongelma ainakin tälle kuulijalle on Elokuun mitäänsanomaton mutta sinänsä teknisesti pätevä lauluääni, joka ei aiheuta sydämessä sykähdyksiä vaan ennemminkin puurouttaa kappaleet yhdeksi pitkäksi virreksi. Kun levy muuten on niin tyylipuhtaasti 60-lukulaista brittifolkkia, niin laulu tuo mieleen enemmänkin villevalomaisen luonnottoman ylitulkinnan kuin vaikkapa C.O.B:n Mick Bennettin naturalismin.

Noin muutoin parasta levyllä on sen kauniisti soljuva ja loppujen lopuksi melko vähäeleinen äänimaailma. Akustisten kitaroiden johdattelemia kappaleita koristellaan hienovaraisesti muilla äänin ja lopputulos on oikein mukavasti toimiva. Jos nyt kohta jotain perkussiivista elementtiä jääkin vähän kaipaamaan. Napakka banjorytmi tuo "Willowisp Lanterniin" heti jotain omanlaistaan tarttuvuutta, sitä tarttuvuutta mikä Mushroom Heartilta liian usein puuttuu.

Murr, sanoo kärttyinen kriitikko ja jää silti mielenkiinnolla odottamaan Joonatan Elokuun seuraavaa äänitettä, joka saattaa toteuttaa Mushroom Heartin lunastamattomat lupaukset ja olla Erittäin Hyvä Lätty.

Maailma syntyy

2009-10-02T12:43:00.002+02:00

Keijo
Maailma hetkinä
Luovaja
2009
CD-R

Juuri tällä hetkellä kadun eniten maailmassa sitä, etten ole ikinä päässyt kuulemaan Keijo Virtasen kitaransoittoa live-tilanteessa. Millaisen aivomutaation se saisikaan aikaan!

Keijo on täydellisen ainutlaatuinen muusikko. Kun hänen sähkökitaransa päästää nuotinkin ilmoille, ei voi erehtyä siitä kuka soittaa.

Levyjen harventunut julkaisutahti on tehnyt hyvää Keijon musiikin vastaanottamiselle. Albumit kykenee nyt paremmin käsittelemään yksilöinä, niiden erikoislaatuisuudet tulevat paremmin esiin. Uusimmalla Maailma hetkinä -levyllään Keijo on jättänyt viimeaikaiset maanläheisemmät blues-kuviot ja suuntaa suoraa tietä sisäavaruuteen. Levy pitää sisällään vain kaksi pitkää kappaletta, joista jälkimmäinen, "Yön hetkinä" ylittää puolen tunnin maagisen rajan. Kitaravoittoinen soitto on minimaalista, etsivää ja mykistyttävää.

Kuuntelin levyä tänään ulkosalla kulkiessani pitkin Virnamäen ja jokivarren maisemia. Monet ovat hakeneet musiikkiinsa toiseutta ulkokultaisesta okkultismista, pakanallisuudesta ja shamanismista. Maailma hetkinä ei tarvitse hakemalla haettuja rituaalikoristeita. Kun aurinko paistaa ruskaisten puiden läpi ja Maailma hetkinä sulaa korvakäytäviin, on tällä levyllä voima pysäyttää aika ja muuttaa ympäröivä todellisuus ylimaailmalliseksi. Maailma on syntynyt, mutta ei kuole ainakaan ihan vielä.

All right & far out

2009-10-01T13:07:00.002+02:00

The Puke Eaters
Hello Valhalla
Skulls of Heaven/Lal lal lal
2009
LP

Kemiallisten ystävien Jan Anderzénin, poikkitaiteilija Reijo Pamin ja rumpali Chris Corsanon The Puke Eaters -trio ei ole osiensa summa, ehkä erotus, mutta enemmänkin potenssilääke astmaattisille maahisille.

Viime aikoina merkillistä hiljaiseloa levytysrintamalla viettäneen Anderzénin kädenjälki on välittömästi kuultavissa Hello Valhallalla, se on "se" soundi. Ei sitä kykene sanoilla merkityksellisesti kuvailemaan, mutta sen tuntee kun sen kuulee. Kemiallisia ystäviä (tahi muita Anderzén-projekteja) Puke Eaters ei kuitenkaan erityisemmin muistuta. Suuri ero lienee siinä, että Hello Valhalla ainakin kuulostaa pitkälti "studio-liveltä" ja Puke Eaters bändiltä, siinä missä Kemialliset levyt ovat varsinaisesti muotoutuneet vasta nauhojen editointivaiheessa, pala palalta ja luuppi luupilta. Yllättävän useasti pystyy jopa arvailemaan, mikä ääni on kenenkin trion jäsenen käsistä (?) lähtöisin.

Hello Valhalla on toki tyystin esoteerista vongutusta, kitkutusta, psykedeelistä eritystä ja sekalaisten esineiden hakkaamista, mutta yhtä kaikki sillä on myös toinen, bile-henkinen puolensa. Levyllä on rytmiä ja hilpeyttä, jonkinlaisen logiikan mukaista rakennetta. Kuten varsin monen muunkin tämän hämyakselin tuotoksista (Fricara Pacchu tulee hakematta mieleen), voisi Hello Valhallan kuvitella jonkin vaihtoehtoisen maailmankaikkeuden friikkidiskoon soimaan. Eipä hiukan mainio lätty.

Huutava vieras

2009-09-18T21:04:00.003+02:00

Ester Poland
Vehnäsammio
Wooden Sherpa
2009
CDR

Ester Poland ja sisarprojektinsa Kospel Zeithorn ovat tehneet liudan levyjä, joista on vaikeahkoa pitää kauhean paljon. Vallan huonoa levyä en näiltä miehiltä vielä ole kuullut, mutta tapansa ahtaa yhdelle levylle aivan liikaa kaikkea tahtoo peittää ne parhaimmat ideat ja makeimmat jujut pienoisen informaatioähkyn alle. Wooden Sherpan kaverit tahtovat unohtua muiden jalkoihin, kun ei ole onnistunut heidän tekemisistään muodostaa mitään yhtenäistä mielikuvaa, tai sanotaanko jopa imagoa.

Vehnäsammio onkin tähänastisista Wooden Sherpa -tuotoksista miellyttänyt kaikkein eniten, koska se vallan voimakastahtoisesti (vai jääräpäisesti?) pitäytyy yhdessä ideassa eikä hellitä, ennen kuin siitä ideasta on imetty kaikki irti.

Tyylillisesti saattaisin arvottaa Vehnäsammion jonkin sortin avant-metalliksi, siis siinä mielessä kuin joku Circle on avant-metallia.

Pitkähkön, kuplivan intron jälkeen Ester Poland esittelee kuulijoilleen särökitarariffin. Riffiä toistetaan reilut puoli tuntia. Tämän jälkeen levy päättyy. Kieltentakominen ei kuitenkaan käy puuduttavaksi, koska riffin ympärille on ripoteltu tarpeeksi mausteita. Ajoittain on jotain maustetta ropsahtanut joukkoon niinkin paljon, että se erottuu selkeästi sopan joukosta, mutta se riffi on kuitenkin aina pääosassa.

Vehnäsammion yhdistelmä regressiivistä jumitusta ja hevimusiikin hajottamista alkutekijöihinsä on onnistunut ja mielenkiintoinen. Miksikään uudeksi suunnannäyttäjäksi en sitä kutsuisi, mutta ajatusta tältä levyltä löytyy ihan kotitarpeiksi. Jonkinlainen suoritus on sekin, että näinkin yksioikoinen materiaali kestää väsymättä toistuvaa kuuntelua.

Tätä kirjoitettaessa lienee Ester Poland jo taas äänittämässä jotain ihan uutta juttua.

So So Sitro

2009-08-24T22:38:00.002+02:00

Cahier
Vocales
Yaizekletka
2009
KAS/CD-R

Ah, Cahierin eli Marko Neumanin tuoreehko tuotos on kertakaikkisen viehättävää suttuista ja hämärää makuuhuoneneliraituriavantgardea, joka lämmittää sydäntä eritoten näin yömyöhään raukeankireillä melodioillaan.

Vocales pääsi jopa yllättämään paatuneen kuulijan. Olin ehtinyt pyöritellä kasettia jo moniaita kertoja ennen kuin vaivauduin lähemmin tutustumaan kansivihkoseen. Oletukseni oli, että toismaailmallisilta kuulostavat, siansaksaiset naislauluosuudet oli mahdollisesti sämplätty joltain erittäin merkilliseltä pölyiseltä vinyyliltä, mutta kävikin ilmi että kaikki ääntelyt ovat Neumanista itsestään lähtöisin. Hupsista.

Tämä "paljastus" on jossain määrin vaikeuttanut levyn kuuntelemista, sillä huomio tahtoo kiinnittyä nyt liiaksi nauhannopeuskikkailulla saavutettuihin tuloksiin, mutta eihän se loppujen lopuksi muuta sitä tosiseikkaa miksikään, että Vocales kuulostaa parhaimmillaan hykerryttävän ihanalta.

Jokseenkin industrial-vaikutteiset soitinosuudet ja nämä merkilliset, kummalliset vokaalit herättävät mielikuvan Young Godsin ja Dr Johnin voodoo-albumin Gris-Grisin ristisiitoksesta, eikä se ole ollenkaan hassumpi siitos, se.

R.I.P. Les Paul

2009-08-14T18:13:00.001+03:00

9.6.1915 - 13.8.2009

R.I.P. Rashied Ali

2009-08-14T18:11:00.002+03:00

1.7.1935 - 12.8.2009

Kulttuurivihkot 4/09

2009-07-30T14:17:00.003+03:00

Levypalstan aiheina Muuan mies (Tyhjyydestä tullaan), Kutomo (Lauluja surun kaaresta) ja Vakka-Suomen rytmikuninkaat (Topatut alamaiset).

Viimeksimainitun kohdalla on kuvatoimitukselle sattunut erhe: Topatut alamaiset on vaihtunut Avaruksen IV -elpeehen.

Puoliksi mies, puoliksi bono

2009-07-04T20:40:00.003+03:00

kakaokamkami
EP
Jozik Records
2009
CD-R

Yhden punaviinilasillisen innoittamana voinen paljastaa erään salaisuuden: olen häpeämätön viuluhuora. Pidän (ainakin salaa ja ainakin vähän) mistä tahansa levystä, jos sillä vain kuullaan viulua. Helsinkiläisen kakaokamkamin toisella levyllä, lyhyesti ja ytimekkäästi nimetyllä EP:llä kuullaan aika paljonkin "sitä".

Ihan puhdasta ja kursailematonta post-rockia soittavan kvartetin (nykyisin ilmeisesti trio; ette kai vaan lempanneet viulistia bändistä?) musiikki on pitkälti sitä sellaista niin sanotusti elokuvallista post-rockia, Magyar Possen ja Godspeed You! Black Emperorin tapaan.

Ja aika hyvinhän se soitto luonnistaa. Viulu, kitara ja rummut on pääosassa ja kaaria kehitellään, joskaan kovin eeppisille tasoille ei oikke ylletä missään vaiheessa. Jotain pientä luonnosmaisuutta ja tynkäisyyttä levyllä esiintyy. Vaan ei se haittaa niin suuresti, sillä parhaimmillaan kakaokamkami on niillä biiseillään, joilla päästelee vähän vapaammin menemään. "Fat surfer" on aika kiva, enempi Sonic Youth -henkinen rokkipala, "Gnomes kaboom helsinki with gunpowderin" ns. riffilaboratorio kuulostaa vallan hauskalta ja "Foooongin" intro on merkillinen funkin ja progen yhdistelmä, jossa on vähemmän groovea kuin Emerson, Lake & Palmerissa parhaimmillaan mut svengaa silti kuin peltisakset.

Toisin sanoen, kakaokamkami kuulostaa aika lupaavalta ja oma harras toiveeni tulevaisuuden suhteen on se, että yhtye jättäisi selkeimmät vaikutteenantajansa tyystin omaan arvoonsa ja seuraisia omia nokkiansa ihan mihin suuntaan ne vain milloinkin sattuvat osoittamaan. Muuten voi käydä niin, että kakaokamkamista tulee Virallinen Post-Rock Yhtye, eikä semmoisia taida juuri kukaan enää kaivata. Jotain pienenä porstualta päällensä pudonneita Mogwai-faneja lukuunottamatta.

R.I.P. Sky Saxon

2009-06-28T22:51:00.002+03:00

1946 - 2009

2009-06-28T22:10:00.002+03:00

Twowho
Kesämaalla/Talvikaupungissa
Ikuisuus
2009
KAS

Kesä on viimein päässyt siihen vaiheeseen, jolloin yötkin ovat kuumia. Yöllä, edes kesäisinä öinä, ei pidä ihmisen kuunteleman rokkia tahi muunlaista menomusiikkia, ehei. Yöllä, myös kesäöinä, pitää kuunnella hidasta ja sisäänpäinkääntynyttä antimenomusiikkia.

Boris Morganassakin soittavien Juuso Paason ja Hermanni Yli-Tepsän Twowho on melkoisen kelvollista yömusiikkia. Viulu/kitara-duo on omistanut tämän debyyttijulkaisunsa toistolle. Jos keksii yhden hyvän kuvion, niin mihinkä sitä uusia tarvitaan?

Tämän kassun ainoa heikkous on siinä, että molemmat puoliskot ovat liian lyhyviä. Musiikki on nättiä ja meditatiivista ja kun sen makuun oikein sattuu pääsemään, ei sen tarvitsisi loppua liian äkisti. Nyt se vähän niinkuin tekee sillälailla.

No juupa juu, ei se nyt kovin paha asia ole, jos on liian vähän tavaraa nauhalla. Yleensä kun käy justiinsa toisinpäin. Joitakin voi häiritä live-äänityksen "autenttisuus" (tahtoo sanoa, että kaikki yleisön ääntelyt ovat mukana), mutta meitä sosiaalisesti rajoittuneita autisteja se ehkä vain ilahduttaa: voimme kuvitella olevamme paikalla siellä jossain.

Tottele minua kone

2009-06-13T19:45:00.004+03:00

Paanpa
Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä
Luovaja
2009
CD-R

Luovaja-levymerkin tähänastiseen katalogiin ei varsinaisia täysosuma-albumeja ole montaa osunut, mutta julkaisujen ennalta-arvaamaton monipuolisuus on ollut kovin ilahduttavaa.

Varsinaiseen kultasuoneen on Luovaja näppinsä iskenyt Paanpan kohdalla. Tamperelaisen Pasi Palosen makuuhuoneaktin toinen levy on pieni poptaivas, joka onnistuu jotakuinkin kaikilla tasoilla mitä nyt kärkevä kriitikko pystyy edes keksimään.

Jokusta kitaravoittoista biisiä lukuunottamatta Paanpa piipittää eteenpäin elektropopin voimalla ja vallan raikkaankuuloisesti. Kotikutoinen, päiväpeiton makuinen koneromantiikka tuo vääjäämättä mieleen Kraftwerkin ja pirteä synasäpinä myös Tv-resistorin, mutta yllättävämpiäkin assosiaatioita ilmenee, kuten nyt vaikkapa Karkkiautomaatti, Aknestik tai jopa Noitalinna huraa!

Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä viehätti heti ensikuuntelulla niin paljon, että pistin levyn tehotestiin: toistuvaan päivittäiseen kuunteluun. Testi on paljastanut, etten ole osannut (ainakaan vielä) kyllästyä laisinkaan. Pienimuotoinen pop-klassikko jo syntyessään? Allekirjoittaneen mielenhäiriö? Enpä tiiä, mutta Virallinen Kesähittitarkastaja toteaa Kesän 2009 Viralliseksi Kesähitiksi Paanpan kappaleen "Aina kun mä tuun, mä kuolen pikkaisen".

R.I.P. Hugh Hopper

2009-06-09T22:31:00.000+03:00

29.4.1945 - 7.6.2009

Kevätlaulu

2009-06-09T11:10:00.003+03:00

Kiila
Tuota tuota
Fonal Records
2009
LP

Kiilalla on takanaan jo yli kymmenvuotinen historia, joskin alkuperäisen Sami Sänpäkkilän ja Niko-Matti Ahdin duo-Kiilan ja nykyisen bändi-Kiilan välillä on niin valtava railo ettei niitä oikein kykene samaksi yhtyeeksi mieltämään.

Ulvilalainen duo-Kiila oli käytännössä koko Fonal Recordsin alkulähde, josta sikisi ja jonka ympärille kerääntyivät monet muut artistit ja kokoonpanot. Kiilan musiikki siihen maailmanaikaan oli innostuneiden nuorten miesten kokeilevaa musiikkia, jossa ilmeni silloisen Mutiny/Bad Vugum -"skenen" vaikutus, mutta joka myös avasi täysin uuden tien Vugumin rock&rähinä -linjalta. Kiila oli amatööri-avant gardea, post rockia, hissuttelua ja vapautta.

Muutamaa ep:tä ja yhtä albumia seuraavan hiljaisuuden jälkeen ilmestyi vuonna 2004 Kiilan toinen (vai ensimmäinen?) albumi Silmät sulkaset. Duo oli vaihtunut bändiksi ja musiikki folkiksi. Eivät uuden levyn nätit laulut toki ihan täysin päässeet yllättämään, olihan jo aiemmillakin levyillä jonkin verran poppimaisia yritelmiä, mutta ihan uusi Kiilahan tämä oli.

Olkoonkin, että Silmät sulkaset-levyn "Kateet linnut" oli ja on edelleen yksi 2000-luvun hienoimpia lauluja, niin jostain syystä uusi Kiila ei millään tahtonut tehdä minuun kovin kummoista vaikutusta. Keikalla se oli "miellyttävä", levyllä "ihan kiva". Tähän päivään asti olen olettanut, että jonkinlaisen särmän puute, liika kiltteys, oli se "vika" joka esti nauttimasta Kiilasta täysin rinnoin. En ole ikinä ollut varma.

Kiila nro 2:n uusin levy Tuota tuota ei anna kummempaa vastausta kysymykseeni, mutta mitäpä tuosta, sillä tämä levy sai jo ensikuuntelulla aikaan melkoisia mielihyvän aaltoja. Kokoonpano on taas jossain määrin vaihtunut, mutta musa on folkkia edelleen. Folk-rockia oikeastaan, vahvasti brittiläisessä 70-luvun hengessä, joskin Kiilalla on etunaan jäsentensä ja vierailijoiden kuvia kumartamaton asenne ja äänelliseen vapauteen tähtäävä luomisvimma. Levyllä vierailevat mm. enempi free jazz -yhteyksistä tutut Sami Pekkola ja Topias Tiheäsalo, ja bändin rumpalinakin toimii nykyisin Jaakko Tolvi. Levyn soundi on sähköinen ja yllättäviin suuntiin etsiytyvä, vapaat instrumentaalijamit ja surisevat avaruuteenkurottelut eivät ole levyllä lainkaan vieraita.

Laulut ovat kuitenkin albumin kantava voima ja millaisia lauluja ne ovatkaan. Aika hyviä, sanoisin. Ehkä jopa fantastisia. On ehkä jopa hieman yllättävää (ei liian) miten vahvan melodisia sävellyksiä on saanut aikaan joukko muusikoita, joista suurin osa tunnetaan jokseenkin, no, "epätavallisemmasta" musiikista. Vaikea mennä sanomaan, kuka on minkäkin biisin kirjoittanut, mutta epäilisin ainakin Pekko Käpillä ja Laura Naukkarisella olleen pitkälti sormensa pelissä.

Korvaa miellyttää sävellysten lisäksi myös hienot laulusuoritukset ja äänten monilukuisuus. Ei nyt mitään Beach Boys -harmonioita sentään ole lurauteltu, mutta rikasta äänenkäyttöä on kuitenkin. Biisien tunnelmat ja yleisilmeet vaihtelevat hellästä hyräilystä varsin "miehekkääseen" paukutukseen. Sanoitukset ovat luonnonläheistä, vanhahtavaa folkkista.

Jos en aiemmin osannut sanoa, mikä nimenomainen syy aiheutti ongelmia Kiilan kanssa, niin tällä kertaa en ihan selvästi osaa sanoa, mikä uusimmassa levyssään on niin miellyttävää. Ehkä kyse on vain siitä, että kaikki osaset osuvat kohdalleen lähestulkoon täydellisesti. Kuulee, että tätä levyä on tehty huolella ja ajan kanssa, perhananmoisella lämmöllä ja intohimolla. Väkevää musiikkia. Tack.

Sami Kukka - "Menen veteen"

2009-06-05T22:00:00.000+03:00

Video: Lauri Ainala

Maailman parhaat biisit, osa 5

2009-05-29T00:03:00.003+03:00

Dave Lindholm - "Pieni ja hento ote" (1982)
(Ralf Henrik Lindholm)

Johanna JHN 2052 (albumi Aino)
Johanna JHX 011 (single Pieni ja hento ote, osa 1 & 2)

Lieneekö tarpeellista irrottaa yhtä kappaletta albumilta, joka on kaikin puolin täydellinen? Eipä kai, mutta "Pieneen ja hentoon otteeseen" tiiviistyy kaikki se, mikä Ainossa on niin jumalaisen täydellistä. Jousikvartetin ja sähkökitaran ilmava harmonia, Daven lauluääni kaikkein kauneimmillaan. Sanat, jotka ilmaisevat perimmäistä totuutta suoraan mutta myös hämärään varjoon kätkettynä. Herkkää, muttei imelää. "Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään" on yksi kauneimpia lauseita, joita suomenkielellä on ikinä kirjoitettu.

Tämä on musiikkia, jota kuunnellaan yksin yössä ja kenties tirautetaan kyynel tai pari.

Pidin siitä, mistä kerroit: ihmisestä, joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla
Miten kaikki voi olla valmista, kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Valoa ja pimeää, ei siinä ole mitään luonnotonta
Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa
En pidä siitä, että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Pieni ja hento ote YouTubessa.

Sinkkukohtaus

2009-05-26T20:50:00.007+03:00

Digitaalimiehet
Kivi/Ihmisundulaatti
Lipposen levy ja kasetti
2009
7"

Cosmo Jones Beat Machine
The Nature Of This Deal/Wolf Ticket
Lipposen levy ja kasetti
2008
7"

Fricara Pacchu
Lucy
Vauva
2009
7"

Digitaalimiehet on Black Audio/Steel Mammoth -kiekuja Ville Pirisen sekä casionkoskettelijoiden Noora Federleyn ja Sanna Järvelän hupsuttelubändi. Rumpumaestro Tomi Leppänen antaa taustatukea. A-puolen "Kivi" on 80-lukulaisen koleankuuloinen poppibiisi, joka toimii aikas hyvin, muttei ole sitten kumminkaan ihan tarpeeksi täydellinen poppis ollakseen nerokas. B-puolen instrumentaali ei aiheuta pettymyksiä kun ei aseta liikaa odotuksiakaan, mutta on toisaalta varsin tavanomaista pöhinää ilman Pirisen takakireää laulua. Siitä tulee kyllä mieleen Leppäsen vanha Custom Drummer -ep, mikä ei ole ollenkaan paha asia.

Cosmo Jones Beat Machine ei ole koskaan jaksanut kiinnostaa niin paljoa, että olisi tullut levyjänsä hankittua, mutta tämä uusin single saattaa hyvinkin asettaa asiat aivan uuteen valoon. A-puoli on pöhkön vetävä, viidakkorytminen epärokkibiisi, b-puoli on hidas, painostava, jazzahtava noir-tunnelmapala. Ilkeen kuuloista, mutta ihanaa. Kyl maar sitä pitää älpeekin hankkia.

Fricara Pacchu on sillain rasittava tapaus, että parhaimmillaan se on saamarin hyvä, mutta huonoimmillaan jotenkin yhdentekevä. Lucy jää tällä skaalalla johonkin puolenvälin tienoille; helkkarin omaperäistä ja hyvänkuuloista touhua, mutta en nyt ihan mahdottoman paljoa jaksa innostua tästä. Kannet on jotain norjalaista black metallia, musa on neljännen ulottuvuuden bailumusaa. On se kumminkin aika hehkeä yhdistelmä, joten anna mennä, anna mennä.

i.v.

2009-05-18T23:32:00.003+03:00

Avarus
IV
Ikuisuus / Secret Eye
2009
LP

Olisikohan kauhean paljon liioiteltua väittää Avaruksen olevan jo jonkinlainen instituutio uudessa "ug-skenessä"? Kyseessä on kumminkin Kemiallisten ystävien ohella yksi pitkäikäisimpiä ja edelleen aktiivisia kokoonpanoja, joka Kempsujen tavoin (ja ohella) on sellainen kiintopiste tietylle muusikkokollektiiville, kiintopiste jonka liepeillä pyörii monenlaista muuta bändiä ja artistia. Diskografia alkaa lähennellä pariakymmentä levyä (on cd-ärrää, kassua, sinkkua, ceedeetä ja älppäriä), jäsenmäärä vissiin samaa luokkaa.

Itse en ole koskaan oikein päässyt kiinni Avaruksen syvimpään olemukseen. Tätä kun aloin kirjoittaa, muistelin aiempia levytyksiänsä ja huomasin ettei minulla ole oikeastaan yhdestäkään niistä mitään kunnollista muistikuvaa. Ne nyt on semmosia... möhkäleitä. Paljon siellä on soittajia ja kaikki soittaa jotain. Ne kuulostaa... Avarukselta. Kyl te tiiätte.

Uusimmalla levyllä ne jumittaa krautrokkia. Okei, on hirveän tylsää vetää esiin kraut-kortti heti, kun on vähän motorik-rytmiin viittavaa touhua, mutta siltä tämä nyt vaan kuulostaa. Can-meininkiä. Eikä se ole paha asia ollenkaan, jos sen tekee hyvässä hengessä.

IV taitaa olla Avaruksen levyistä se, joka kaikista parhaiten sopii sellaiseen "klassiseen" albumimuottiin. On hyvät biisit (vaikka kuulostaakin siltä, että ne on vaan leikelty nauhoilta niistä kohdista kun "alkaa meneen"), passeli LP-mitta (ei pääse kyllästymään kun on just sopivasti matskua), mageet kannet (Pauliina Mäkelän ja Amanda Vähämäen käsialaa): Ihan Oikee Levy. Hirveän poroporvarillista ajattelua, toki, mutta ei aina voi olla beatnikki.

Tätä kuunnellessa tulee mieleen, että olisipa kiva olla taas nuori (nuorempi? en oo vielä vanha) eikä niin ryvettynyt kaikenmaailman hämysaastan parissa. Jumankekka kun mieli räjähtäisi ja olisi valtavan innoissaan. Sillä hyvää musaahan Avarus tekee; vapautunutta ja vapaata. Sitä vaan tahtoo olla niin paatunut, ettei mikään muu kuin Dean Martin tunnu enää miltään . Siispä suosittelen antaumuksella Avaruksen IV -albumia kaikille niille nuorison edustajille jotka ovat vasta ottamassa ensi askeliaan kieron musiikin ihmemaahan.

No okei, kyl teitin muittenkin sopii kuunnella.

Paavoharju - "Ursulan uni"

2009-04-29T22:24:00.000+03:00

Video: Lauri Ainala ja Jaakko Pallasvuo

Tiedotusluontoista asiaa

2009-04-25T20:17:00.003+03:00

Tulivuori on uusi blogimuotoinen kanava suomalaisessa (köyhässä) musiikkimediassa. Tulivuori tarjoaa näillä näkymin perinteisten haastattelujen lisäksi syvempää tutustumista ("kokeellisten") musiikintekijöiden luomisprosessiin (ja uusia biisejä siinä sivussa). Tässä vaiheessa blogista löytyy vasta kaksi artikkelia (Ous Mal ja Paavoharju), mutta näin kiehtovaa ja suurella pieteetillä tehtyä musiikkijournalismia toivoo runsaasti lisää. Huraa.

Tämän tyystin omasta halusta tehdyn mainoksen (minulla ei siis ole mitään tekemistä Tulivuoren kanssa) lisäksi haluaisin huomauttaa niille, joita semmoinen mahdollisesti kiinnostaa ja jotka eivät vielä ole asiasta tietoisia, että allekirjoittaneen räpiköivien musiikkijournalististen yritysten (tässä blogissa ja Kulttuurivihkoissa) lisäksi on nähtävissä, luettavissa ja kuultavissa myös ns. taiteellisia luomuksiani toisessa blogissani, joka on ollut olemassa jo hyvän tovin, mutta on kärsinyt päämäärättömyydestä ja omasta sekoilustani, mutta lienee nyt asettunut aloilleen ja tullee päivitetyksikin melko säännöllisin väliajoin. Sopii siis käydä kurkistelemassa ja kommentoidakin (siis haukkua) saa, vaikken minä mitään Web2.0 -juttuja osaakaan. Siis sosiaalista kanssakäymistä, toisin sanoen.

Merilaulu

2009-04-23T15:52:00.002+02:00

Ous Mal
Riioraa
267 lattajjaa
2009
CD-R

Sämplerillä, pianolla, sellolla ja kanteleella musisoiva Ous Mal -duo kuulostaa etäisesti tutulta, vaikka Riioraa onkin debyyttilevynsä. Elektronisen ja akustisen musiikin lämpöinen yhdistelmä, vinyylisamplejen rahina ja huojuvainen lo-fi äänimaailma tuovat mieleen eritoten Paavoharjun esoteeriset instrumentaaliosiot, mutta Ous Mal luovii selkeästi tyynemmillä ja nätimmillä vesillä; paksua, melodista äänivirtaa.

Musiikki on siinä määrin "pop-orientoitunutta", että koko albumia kuunnellessa jää kaipaamaan jotain. Jotain elementtiä, joka ankkuroisi nämä luomukset biiseiksi. Ajoittain tuntuu siltä, kuin kuuntelisi pelkkiä taustoja ilman solistia. En tiedä, kaipaako Riioraa välttämättä laulajaa joukkoonsa (vaikka mielenkiintoista olisi kyllä sitä kuulla), mutta jonkinlaista johtotähteä kuitenkin. Jossain määrin piano ja sello tätä tehtävää suorittavat, mutta jäävät nekin kuitenkin helposti statisteiksi, koko äänimaailman osasiksi.

Ehkä olen tyystin väärässä ja Riioraa on täydellinen tällaisena kuin se on, sillä suloisen kaunista musiikkia tämä joka tapauksessa on. Ja jos debyyttilevynsä perusteella Ous Malilta jotain voi odottaa, niin tiet ovat avoinna moneen suuntaan, luulen ja toivon ma. Kunhan eivät jää polkemaan paikoilleen.

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo @ Dynamo, 17.4.09

2009-04-21T15:17:00.011+02:00

R.I.P. J.G. Ballard

2009-04-20T14:18:00.003+02:00

J. G. Ballard

15.11.1930 - 19.4.2009

Tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

2009-04-08T17:50:00.003+02:00

Joose Keskitalo
Tule minun luokseni, kulta
Helmi Levyt
2009
LP

Kuuletko kuinka hautausmaa vetää käteen / ja kappelin kellot soivat / se unelmoi saavansa pesää / joka sen kummulle kaivetaan

Joose Keskitalon viides albumi Tule minun luokseni, kulta väläyttää heti alkuunsa yhden Keskitalon hienoimmista lyyrisistä oivalluksista. Siitä on tietysti hyvä aloittaa. "Kuuletko kuinka hautausmaa vetää käteen" esittelee kuulijalle myös levyn äänimaailman yleisilmeen. Akustiseen ilmaisuun painottuvaa, intiimiä läsnäoloa. Tiettyä haurauttakin, jos nyt Keskitalon ilmaisu onkin liian voimallista ja painavaa ollakseen varsinaisesti sitä, siis haurasta. Ja ajatonta, eritoten ajatonta.

Muistaakseni ainakin uransa alkuvaiheilla, so. parin ensimmäisen levyn aikoihin, verrattiin Keskitaloa useissa yhteyksissä Tom Waitsiin. Omalta osaltani tämä yhteys on jäänyt tähän asti huomaamatta. "Esineet" on kuitenkin Marc Ribot -kitaroineen ja Erno Haukkalan yhdenmiehen torvisektion myötä ehtaa Rain Dogsia.

Tiedän en saanut paljon aikaan / että valot sytytetään aina uudestaan / ja että tähdet syntyvät syntymistään / ehkä tänään mutta huomenna / tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

Niin, kuolema. Se on edelleen vahvasti läsnä, mutta se nyt ei enää tässä vaiheessa ole mikään yllätys. Jos Kolmannella maailmanpalolla käskettiin laittaa huoneensa kuntoon, herraa opettamaan meitä kuolemaan ja valmistautumaan haudan lepoon, niin nyt on kuolema paljon makaaberimpaa. Ruumiita pistetään osiksi peräti kolmen kappaleen voimalla. "Me palvelemme kuolemaa" on Keskitalon koleimpia esityksiä ikinä, mutta samalla siinä on jotain hyvin lohdullista. "En tule takaisin / aion olla onnellinen."

Ja jos on onni myötä eikä katkeroiduta suotta / minä sinua suutelen suuttumatta

Mutta mitä ovat nämä katkeransävyiset rakkauslaulut? Kertovatko ne rakkaudesta lainkaan, tai oikeammin, minkälaisesta rakkaudesta? Laulaako Keskitalo taivaallisesta vai maallisesta rakkaudesta laulaessaan "Olen löytänyt suojan sinun sylistä / jonka suojissa kuljen kuin auto moottoritietä"? Sekä että, luulisin. "Saippuakuplia" on joka tapauksessa kaunis kuin saippuakupla ja, niin, vähän katkeran makuinenkin.

Tule minun luokseni kulta ja sano että rakastat minua / sillä pelkään ettet sittenkään tule / ja keittiön veitsiä ja sähköjohtoja ja juna-aikatauluja

Levy on tuudittanut kuulijansa rauhaisaan tunnelmaan, kunnes nimikappaleensa halkaisee sähköllä maan ja taivaan kahtia. Joose Keskitalo ja Crazy Horse esittävät myöhempien aikojen pyhien versiota "Down by the Riveristä" tai "Cortez the Killeristä". Minä polvistun ja palvon kultaista vasikkaa.

Me palvelemme kuolemaa / vaan ei se mitään / kaikki on hyvin nyt / en tule takaisin / aion olla onnellinen

Kulttuurivihkot 2/09

2009-04-06T11:32:00.002+02:00

Kulttuurivihkojen uusimman numeron (2/2009) levypalstan aiheina Black Motor (albumit Vaarat vastukset ja Club El Toro) sekä Bearly Queen ("Väritrilogia"). Osta, lainaa, tilaa.

Harmaa Getto - "Peura"

2009-03-29T21:10:00.001+02:00

Video: Lauri Ainala

Joose Keskitalo - "Tottelin taivaallista näkyä"

2009-03-29T21:09:00.001+02:00

Video: Lauri Ainala

Kuusumun profeetta @ Klubi, 21.2.2009

2009-02-22T23:34:00.003+02:00

Taco Bells @ Monk, 20.2.2009

2009-02-22T23:09:00.006+02:00

Risto - "Putoan kaivossa"

2009-02-19T16:51:00.000+02:00

Video: Sami Sänpäkkilä

Shogun Kunitoki - "Riddarholmen"

2009-02-17T22:20:00.001+02:00

Video: Sami Sänpäkkilä

Kukka - "Hot Light"

2009-02-02T08:11:00.001+02:00

Video: Jukka Kärkkäinen

Joose Keskitalo - "Me palvelemme kuolemaa"

2009-01-27T18:34:00.000+02:00

Video: Lauri Ainala

Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo - "Hiekkarantaa"

2009-01-19T19:36:00.000+02:00

Video: Turo Sinkkonen

Jolly Jumpers - "I Feel Power"

2009-01-19T19:29:00.000+02:00

Video: Antti Takkunen

Joulukuu Top-10

2008-12-30T16:06:00.002+02:00

Steel Mammoth: The Kingdom of the Golden Hammer (*)
Chris Ware: Acme Novelty Library #19 (*)
David Lynch: Blue Velvet (*)
Veikko Ennala: Elämään tuomittu (*)
Masaki Kobayashi: Laskeva aurinko (*)
Grey Park: A Final Exam for a Agent (*)
Edward Abbey: The Monkey Wrench Gang (*)
John Henderson & Simon Nye: How Do You Want Me? (*)
Black Motor: Vaarat vastukset (*)
Mohel: Babylon Bypass (*)

Levyvuosi 2008

2008-12-21T21:38:00.008+02:00

SATUNNAINEN TOP-15

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
(Helmi levyt)

Circle
Hollywood
(Ektro Records)

Bonnie "Prince" Billy
Lie Down in the Light
(Drag City)

Kuusumun profeetta
Lyhtykuja
(Ektro Records)

Lau Nau
Nukkuu
(Locust Music/Fonal Records)

Keijo
Neverending Blues
(Ikuisuus)

Black Motor
Vaarat vastukset
(Dreamsheep Records)

Hetero Skeleton
Hasardi
(Ikuisuus)

Mohel
Babylon Bypass
(Tyyfus)

Ele Loe
Sulas mino
(Peippo)

Susanna
Flower of Evil
(Rune Grammofon)

Jouhiorkesteri
Nikodemus
(Kanteleen ääniä)

Orkestar Business Class
Orkestar Business Class
(Helmi levyt)

Teemu Elon Puhuvat eläimet
Hämmästyttävät puhuvat eläimet
(Helmi levyt)

Lead Sister II
Interplanetary Craft
(Ikuisuus)

KAIKKI MUUT HYVÄT

Tindersticks - Hungry Saw
The Goner - Haven
Islaja - Blaze Mountain Recordings
Aalto - Aalto
Ville Leinosen Unilehto - Ville Leinosen Unilehto
Steel Mammoth - The Kingdom of the Golden Hammer
Grey Park - Grey Park
Grey Park - A Final Exam for a Agent
Motorspandex - Torment Star
Paavoharju - Laulu laakson kukista
Jolly Jumpers - Fantom Zone
Judge Bone & Doc Hill - Big Bear's Gate
J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää - Paratiisin pojat
Eleanoora Rosenholm - Älä kysy kuolleilta, he sanoivat
Om - Live at Jerusalem
Baby Dee - Safe Inside the Day
Bearly Queen - The Infamous Commercial Suicide Album
Bearly Queen - Hairy Palm Adventures
Pleasures and Days - Live
Re-clip - Uptown Loops
Amigo Result - Vid baljan
Keijo - What all whom slowly where saying simply why still bright?
Kheta Hotem - Bowl Ceremony
Mahinra & Mahindra - Mahindra & Mahinra
Lörsson - Lörioppia
TBX - Collider
Raamatulliset miehet - Paavalin kirjeitä Tiitukselle
1234567890 - Elvis
Boom Edan - All Suffering Soon To End
Antero Toiviainen - Liljanto
Jaakko Eino Kalevi - Syntymäpäivälaulajana
Ester Poland - Sateenvarjo
Hassu Pelle - Hassu Pelle
Lryeas - Lryeas
Luminous - Whatever the Truth Is
Moppi ja Aivokurkiaiset - Moppi ja Aivokurkiaiset
Profeetta ja Uusi maailmanuskonto - Ordo UMU Okkultis
Solitaire - Predatress
Omfalos Renaissance - Miekka ja kirsikankukka
Bonnie 'Prince' Billy with Harem Scarem and Alex Neilson - Is It The Sea?
Nalle - The Siren's Wave
Quest for Blood - Quest for Blood with Yukihiro Isso

ARKISTOJEN AARTEET

Robert Wyatt - Shleep
Robert Wyatt - Dondestan (Revisited)
Robert Wyatt - Old Rottenhat
Robert Wyatt - Ruth is Stranger than Richard
Robert Wyatt - EPs
Sami Kukka - Sami Kukka
Charles Ives - A Radical in a Suit and Tie
Dennis Wilson - Pacific Ocean Blue

Huuhkaja Mixtape #4 - 2008 MEGAMIX

2008-12-20T22:49:00.005+02:00

A / B

Lattalalattajjaaja

2008-12-16T18:01:00.001+02:00

Niinpä niin, eli kylmää lunastusta beibi. Aiemmissa arvioinneissani olen vaatinut TBX:ltä aina vain parempaa, joten lienee oikeudenmukaista, että kolmannella levyllään Collider (267 lattajjaa, 2008, CD-R) tämä avaruusrock-kummajainen tuntuu tekevän just sitä mitä olen halunnutkin, eli toimivan, vahvan albumikokonaisuuden. Olkoonkin, että levyn soundi on aiempaa elektronisempi ja ehkä hitusen vähemmän kiinnostava, niin kiitosta suitsutan juurikin siitä syystä, että tämä tuntuu nimenomaan Levyltä, eikä satunnaisten biisi-ideoiden täyttämältä demolta. Mutta koska tunnetusti säästän ylenpalttiset kehut ja varauksettoman ylistyksen vain ja ainoastaan Circlelle, niin todettakoon, että toivoisin TBX:n tulevaisuudessa karttavan digitaalista virtuaalistudiosoundia ja hakevan enempi livefiilistä musaansa. Mutta kuulkaapa, se on aina positiivista kun huomaa odottavansa kiinnostuneena, että mitä joku rokkipumppu seuraavaksi saakaan aikaan.

Amigo Resultin äänirakennelma Vid Baljan (267 lattajjaa, 2008, CD-R) on sellainen teos, joka putoaa tehokkaasti kaikenlaisten genremäärittelyjen välitilaan. Onko se äänimaisemaa, musique concrétea, kokeellista pop-musiikkia, jotain muuta? Ihan sama, sillä minä tykkään, suosittelen vapautuneen musiikin ystäville ja toivon, että saan kuulla samaa sorttia vielä paljon lisääkin.

Grey Parkin "agenttisarjan" ensimmäinen osa ilmestyi jo viisi vuotta sitten, hämmentävää, ja on siitä asti tarjonnut moniaita ilahduttavia sekä tyydyttäviä nautintohetkiä. En tiedä, onko A Final Exam for a Agent (267 lattajjaa, 2008, CD-R) kumminkaan sitten sarjan viimeinen osa, mutta jos onkin niin komia päätös kyllä. Kepeän miellyttävää ambientia, kevyttä noise-surinaa; tuttuja elementtejä ja sitten vielä "Niin yksin mä oon". Elektropostpunkpoppia? Siinähän lauletaan!Huonommin kuin Nykäsen Matti! Mahtavaa!

Eleanoora Rosenholm - "Ambulanssikuskitar"

2008-12-08T18:59:00.000+02:00

Video: Pete Veijalainen

Lyhyesti pitkällä #9

2008-12-01T16:18:00.006+02:00

Steel Mammoth osoittaa toisella pitkäsoitollaan The Kingdom of the Golden Hammer (Super Metsä, 2008, CD) olevansa ihan muuta kuin kertakäyttöinen neronleimaus. Sanoitukset ovat edelleen pöhköä metal-nonsenseä, mutta bändin kokoonpano on muuttunut (Heavy Salminen on tullut epäilemättä kiireisen Juicyiferin tilalle) ja musiikkinsa soundi karannut yhä kauemmas hevin puitteista. Jotain rokkia ne ny kumminkin iloluontoisesti soittaa ja mahdottoman hyviä biisejä ovat tehneet ("Steel Factor" on JÄRISYTTÄVÄ). Väittäisin, että tällä levyllä on jopa paljon kaupallista potentiaalia: en näe mitään syytä sille, miksei tämä tämmönen miellyttäisi vaikkapa jotain YleX:n kuuntelijaa tahi Rumban lukijaa. Toisaalta, hittoako minä ymmärrän kaupallisesta potentiaalisesta? All hail rock'n'roll!

Aiemmin useitakin äänitteitä julkaisseen Ester Polandin Sateenvarjo (Luovaja, 2008, CD-R) oli oma ensitapaamiseni tämän duon kanssa. Ns. positiiviset vibat sai aikaan tämä. 40-minuuttinen psykehoure kärsii kapeahkosta soundista (tarttis kosmisemmat mittasuhteet), mutta itse musa on kyllä kivaa. Kuulokemusaa, ehdottomasti (semmonen sekametelisoppa, voipi tarttua kaikenlaisiin pikku yksityiskohtiin) ja vaikkei tämä toistuvaa kuuntelua taida oikein kestääkään niin pariksi illaksi kyllä riittää kiintoisaa nojatuolimatkailua.

Mopin ja Aivokurkiaisten toinen, eponyymi albumi (Lipposen levy ja kasetti, 2008, CD) vaikuttaa ei niin kovin inspiroituneelta välityöltä. Ei se huono ole, sikäli että sitä kuuntelee kovasti mielikseen ja se on sen verran tiivis paketti (piirun vajaa puoli tuntia) ettei ehdi kyllästymään, mutta hitto soikoon, kun ei sillä ole ollenkaan niin tarttuvia biisejä kuin bändin debyytillä. Irstas homostelu vaikuttaa ajoittain jo vähän väsyneeltä idealta, mutta toisaalta toivoisin, että Moppi jatkaa valitsemallaan tiellä; kyllä homoseksikin ansaitsee olla hyvän pop-musiikin aihealueena.

Marraskuu Top-10

2008-11-30T21:50:00.002+02:00

Bonnie 'Prince' Billy with Harem Scarem and Alex Neilson: Is It The Sea? (*)
Aalto: Aalto (*)
John Crowley: Little, Big (*)
Humppalähetys 1982-1992 (*)
Susanna: Flower of Evil (*)
Cormac McCarthy: The Border Trilogy (*)
Robert Wyatt & Bertrand Burgalat: "This Summer Night" (*)
Ethan & Joel Coen: Burn After Reading (*)
Emir Kusturica: Maradona (*)
Daniil Harms: Perinpohjainen tutkimus (*)

Grey Park - "Forssa"

2008-11-19T13:24:00.000+02:00

Video: Pilvari Pirtola

Rabbit Ilsn x 3

2008-11-18T17:51:00.006+02:00

Re-clip
Uptown Loops

Antero Toiviainen
Liljanto

1234567890
Elvis

Rabbit Ilsn Records
2008
CD-R

Luupeista rakennettuja glitchrytmejä tarjoaa Re-clipin minicd Uptown Loops. Avant-teknoa tämä, kenties eikä nyt kaikkein omaperäisintä tahi kekseliäintä sellaista, mutta lähdeäänien hatara ja virheellinen olemus saa levyn kuulostamaan viehättävän abstraktilta. Kappaleiden määrätietoinen yksioikoisuus ja variaation vähäisyys tiivistyy levyn lyhyessä mitassa erinomaisen kuunneltavaksi kokonaisuudeksi, johon ei ehdi kyllästyä.

Hra Antero Toiviaisen aiemmin kasettina ilmestynyt sooloalbumi Liljanto sisältää lo-fi makuuhuoneäänitehenkisiä akustisella kitaralla säestettyjä lauluja ja on varsin sympatiseerattava tuotos. 90-lukulaista fiilistä on isosti. Biisien taso on asiaankuuluvasti vaihtelevaa; ajoittain kaipaisi ideoiden terävöitystä ja turhuuksien karsimista, mutta semmoinen touhu toisaalta vähentäisi tällaisen materiaalin välittömyyteen perustuvaa charmia. Soundit on mukavan rämisevät (puuta ja muovia) ja olisikin oikeastaan sopivinta kuunnella Liljantoa nimenomaisesti c-kasetilta. Tämäntyyppinen juttu vaatii magneettinauhaa.

Tekisipä mieleni haukkua 1234567890 hiton typerän nimensä takia ja sen jälkeen Elvis-albuminsa samasta syystä, mutta eipä nyt olla ilkeitä. Musiikkinsa on kuitenkin aika kelpoa. Erilaisia kokeellisen rockin (ymmärretään tuo "rock" hyvin laajasti, jookos) elkeitä löytyy tältä levyltä paljon ja kokeilunhalu sekä -ilo kuuluu kaikessa vahvana. Liikaakin tässä nyt kurkotellaan moniaisiin suuntiin, sillä bändi jää nyt kovin anonyymiksi, vaille sitä ominta tunnistettavaa olemusta. Tästä bändistä voisi hyvinkin tulla Jotain, kunhan jaksavat tehdä työtä sen eteen. Ja jos vielä vaihtaisivat nimensä, hemmetti.

Rajastan Pimp

2008-11-01T18:16:00.002+02:00

Aalto
Aalto
Centre of Wood
2008
CD-R

Sampo Salosen Aalto-yhtye muistuttaa, jos ei muuten niin ainakin pintapuolisesti, turkulaista Transkaakkoa. Sikäli, että molempien musiikki on tavalla tahi toisella luokiteltavissa kansanmusiikiksi, folkiksi, maailmanmusiikiksi (mitä nimitystä nyt sitten tohtiikaan käyttää), mutta kummallakaan orkesterilla ei ole halua taikka pyrkimystä sellaiseen "aitouteen", jota traditionaalisemmissa folk-piireissä kenties arvostetaan.

Aalto poimii sävyjä ja vaikutteita sieltä sun täältä, yhtä lailla Intiasta kuin Itä-Euroopasta. Korva tunnistaa sen jonkinlaiseksi kansanmusiikiksi, mutta sellaisen kansan, jota ei ole olemassakaan, paitsi ehkä nykyisessä globalisoituneessa ja kutistuneessa maailmassamme, jossa ei ole kaiketikaan enää juuri väliä sillä, mihin maantieteelliseen kolkkaan on sattunut syntymään. Päällimmäisenä Aalto toki kuulostaa suomalaiselta, siitä huolimatta, että yhtyeen instrumentaatio koostuu muiden muassa sitarista, klarinetista ja Salosen tuvalaisesta doshpuluur-luutusta ja samoin tuvalaisesta kurkkulaulusta.

Viisiminuuttinen "Intro" on oiva esittely yhtyeen äänikuvaan, jossa perkussiot, sitar, doshpuluur ja klarinetti kutovat tiheän verkon, jonka päällä vokalistit Salonen ja Johanna Rossi duetoivat. Salosen kurkkulaulu ja Rossin puhtaan voimakas ääni sointuvat hienosti yhteen ja niiden kontrasti on kovastikin miellyttävää kuultavaa. Kuten asiaan kuuluu (kaiketi), luonto on vahvasti läsnä musiikissa, sanoituksissa ja kuvastossa, mutta tavanomaisen ympäripyöreää hippeilyä vältetään ansiokkaasti, parhaiten viehättävän ilkeässä "Metsätaloushöömeissä" (tuvalainen trad. suomalaisin sanoin), jossa suomalaisen luonnon todellisuuspakoisille ihannoijille näytetään napakasti kaapin paikka.

Tämä esikoisalbumi koostuu kahdesta eri osiosta. Puolet kappaleista on Aallon nykyisen kokoonpanon tuotoksia, puolet Sampo Salosen vanhempaa soolotuotantoa. Mitään järin radikaalia erkanemispistettä ei levyn puolivälistä löydy, uudet ja vanhat kappaleet kuulostavat yhtenäiseltä kokonaisuudelta.

Lokakuu Top-10

2008-10-31T14:31:00.002+02:00

Hayao Miyazaki: Tuulen laakson Nausicaä (*)
Ingmar Bergman: Kasvot (*)
Jolly Jumpers: Fantom Zone (*)
Cormac McCarthy: Blood Meridian (*)
Circle: Hollywood (*)
Tove Jansson: The Complete Moomin Comic Strip, Book Three (*)
Keijo: Neverending Blues (*)
Sami Kukka: Sami Kukka (*)
Joel Coen: Blood Simple (*)
Leevi and The Leavings: Matkamuistoja - Kaikki singlet 1978-2003 (*)

Pispalan tyttö

2008-10-21T20:36:00.003+02:00

Eri esittäjiä
Lauluja suuren mäen alta
Laatutuote
2008
CD

Pispalalaisten aktiivien kokoonpanema antologia on erinomainen muistutin siitä, että hyvää musiikkia tehdään siellä sun täällä kivenkolojen alla eikä sitä välttämättä ikinä tule kuulemaan, jos ei joku ota ohjia omiin käsiin ja tee jotain.

Pääosin tyystin tuntemattomia (siis omien piirien ulkopuolella) artisteja esittelevä kokoelma on tasaisen vahvaa laatua. Tyylilaji on folk-pop ja jos nyt joskus sanoitukset saattavat irvistyksiä aiheuttaa ja silloin tällöin tulee musiikkiopistomielleyhtymiä, niin kuitenkin varsin valmista tavaraa ovat aktit saaneet aikaiseksi. Kaunisäänisiä laulajiakin tuntuu Tampereella löytyvän joka kulman takaa.

Leppoisan ja lempeän akustisten tunnelmien joukosta esiin pomppaa ainakin Kusti Vuorisen (Suurin Onni) Tampo-yhtyeen haitarivetoinen instrumentaali "Tuonenvirta" ja levyn yleisilmettä lo-fimpi ja haparoivampi ja siksikin viehättävä Tuulin "Suihkulaulu". Mutta eipä tälle kokoelmalle ole pahoja huteja eksynyt, jos nyt jokunen kappale tosiaankin vähän saa irvistelemään. Moniaita akteja kuulisi mieluusti enemmänkin. Vetoapua pispalalaisille antaa myös Joose Keskitalo laulullaan "Pispalan tyttö", joka on toki kokoelman parasta antia.

Roskapostikansio

2008-10-21T12:13:00.002+02:00

Circle
Hollywood
Ektro Records
2008
CD

Circle se jaksaa yllättää. Aina sitä luulee ennakkoon tietävänsä mitä seuraava levynsä tulee tarjoamaan, mutta aina saa huomata olevansa väärässä.

Toki Hollywood on taas uusi hevilevy, kuten oli tiedossa, mutta mimmoista heavy metalin ihanuutta, sitä ei kyennyt arvaamaan. Ei edes taannoisen Earthworm -EP:n (No Quarter, 2006) perusteella, jolta on tälle albumille lainattu pari kappaletta ja joka oli Circlen ja Jesters of Destiny -laulaja Bruce Duffyn ensimmäinen yhteistyön tulos.

Tuo edellä mainittu Earthworm ei aikoinaan tavattomasti sytyttänyt, lähinnä juuri Duffyn takia, joka on kuitenkin varsin keskitason metallikukko. Nytkin ensi alkuun tuntui siltä, että Duffy on Hollywoodin heikoin lenkki, mutta tehokuuntelun jälkeen on mieli muuttunut. Duffy sopii tämän levyn vokalistiksi kuin hunajamollukka teekuppiin, sillä Hollywood on erittäin perinnetietoista modernia heviä. Vaikka bändistä löytyy omastakin takaa kaksi hienoa laulutyylittelijää, olisivat Mika Rätön laaja-alainen operettikiekuminen tai Janne Westerlundin kireä nasaali tehneet tästä tyystin toisenlaisen, hämymmän levyn. Toki mukana on sitä tuttua Circle-jumitusta ja omapäisyyttä, mutta pääasiassa tämä on rock-musiikkia ilman kommervenkkejä. Biiseimpiä biisejä mitä Circle on ikuna tehnyt, koukkuja ja riffejä, kitarasooloja. Circle on poiminut 1970- ja 1980-luvun hevistä parhaat päältä ja heittänyt turhat tiensyrjään.

Raivoisan energinen levy päättyy kolmen biisin muodostamaan, yhteensä puolituntiseen Requiem in D Minoriin. Akustisen (Rättö kitarassa) Hard to Realizen jälkeen tulevat Madman ja Suddenly ovat hyvinkin mahdollisesti kaikkien aikojen upeinta, mahtavinta ja eritoten massiivisinta Circleä koskaan (siis ainakin seuraavaan levyynsä asti.) Siinä lähtee vannoutuneimmallakin nössöpopparilla ilmakitara vauhtiin ja olematon heviletti heilumaan.

Alusta loppuun tolkuttoman vahva albumi. Jos Circle jatkaa samaa menoa, niin ne on kohta liian hyviä tähän maailmaan. Taitavat olla sitä jo nyt.

Maailman parhaat biisit, osa 4

2008-10-21T00:20:00.004+02:00

Leevi and The Leavings - "Nigger Jonas (Palkkionmetsästäjä)" (1981)
(Gösta Sundqvist)

Black Label BLSC 8111 (albumi Mies joka toi rock'n'rollin Suomeen)

On tietenkin jokseenkin luonnonvastaista nostaa maailman parhaalta bändiltä vain yksi biisi erikoismaininnan kohteeksi, mutta tästä Leevi and The Leavingsien varhaistuotantoon kuuluvasta kappaleesta on muodostunut yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani. Myöhemmässä tuotannossaan Gösta Sundqvistin sanoitukset keskittyivät lähes yksinomaan arkiseen suomalaiseen sielunelämään ja sikäli tietyt varhaiset biisit, "Nigger Jonas" mukaanlukien, tarjoavat vilauksen varsin erilaisesta Leavings-musiikista. Jamaikalaisrytmillä etenevä sävellys on sanalliselta anniltaan puhdasta spagettiwesterniä, kenties ennakoiden tätä seuraavan albumin (Kadonnut laakso, 1982) kansitaidetta. Melankolinen tarina väkivallasta ja kostosta onnistuu kiteyttämään paljon harvoihin riveihinsä. Jotkut tekivät tällaisesta materiaalista parituntisia elokuvia, Gösta Sundqvistille riitti kahden ja puolen minuutin pop-kappale.

Hei Jonas, me luotamme sun aseeseen
Tuli yhdeksän miestä ja yksi nainen
Saaden kaupunkimme kaaokseen

Hei Jonas, taas apuasi tarvitaan
Ne ryöstivät pankin ja saluunankin
Eikä kukaan niitä kiinni saa

Ne veivät kaupunkimme miehet pois
Ja ampuivat selkään
Niin kuin ei murheita jo ollut ois
Mä niitä vieläkin pelkään

Hei Jonas, taas asettasi tarvitaan
Ota kiinni ne kurjat ja syöpäläiset
Että vainajamme rauhan saavat

Hei Jonas, me kyllä vaivoistasi maksetaan
Kunhan kymmenen luotia tiensä löytää
Ja kuolemaa ne tavoittaa

Ne veivät kaupunkimme miehet pois
Ja ampuivat selkään
Niin kuin ei murheita jo ollut ois
Mä niitä vieläkin pelkään

Hei Jonas

Nigger Jonas mp3-tiedostona.

Sininen humina

2008-10-17T18:06:00.002+02:00

Keijo
Neverending Blues
Ikuisuus
2008
CD

Niin on moni valkoinen mies yrittänyt soittaa bluesia, niin on moni epäonnistunut. Luontevimpaan lopputulokseen tuntuu suomalainen valkoinen mies yltävän silloin, kun ei yritä liikaa. Tämän on Kari Peitsamon (kts. The Fool, I'm Down jne.) lisäksi ymmärtänyt Jyväskylän lahja maailmalle, Keijo Virtanen.

Neverending Blues on laiskanpulskeaa folk-bluesia, minimaalista ja vähäeleistä. Lainattujen standardien (Woody Guthrieta, toki) lisäksi mitä ilmeisemmin impro-pohjaisia (transsendentaalisia) jumituksia. Roppakaupalla kitaraa (ja vähän mausteita) ja miksei olisi, onhan Keijo kitaristi(nakin) Nero.

Pölyisen keskisuomalaisen valtatien makua, rispaantuneet kynnet. Maaseudulta kaupunkiin, pienin askelin. Menneen maailman romantiikkaa, uuden maailman musiikillisia lejeerinkejä.

Epäilen sinua

2008-10-03T17:28:00.002+02:00

Eleanoora Rosenholm
Älä kysy kuolleilta, he sanoivat
Fonal Records
2008
LP

Eleanoora Rosenholm kuulostaa toisella levyllään pitkälle hiotulta, vähemmän sekopäiseltä Rättö & Lehtisalolta. Mika Rätön kädenjälki näkyy ja kuuluu vahvasti sanoituksissa, jotka ajoittain tuntuvat sopivan heikonlaisesti Noora Tommilan suuhun. Bändin musiikissa kuuluu porilaisuus, rytmeissä ja äänimaailmassa. Palaset ovat tuttuja, kokonaisuus on uusi.

Edeltäjäänsä vahvemmalla levyllä Eleanoora Rosenholmin musiikki on valmiimpaa, kokonaisuus toimivampi. Kaikesta hyvästä huolimatta en kuitenkaan osaa edelleenkään täysin rinnoin tästä nauttia. Rosenholmissa on jotain liiallisen laskelmoivaa, vapaus on jäänyt täsmäiskujen jalkoihin. Yhtye taitaa myös jäädä liiankin nopeasti konseptinsa vangiksi: voiko Eleanoora Rosenholmista koskaan tulla todellista, pitkäikäistä pop-suosikkia, jos nimikkohahmonsa määrää ainaisesti sisällön? Jo nyt levyn sanallinen anti on pitkälti ensimmäisen levyn aiheiden toistoa, välillä jopa vaivaannuttavassa määrin.

Yksi peukku ylös, toinen epäröi, jää miettimään.

Syyskuu Top-10

2008-09-30T17:08:00.003+02:00

Jouhiorkesteri: Nikodemus (*)
Jim Thompson: The Getaway (*)
Lars von Trier: Riget (*)
Aapo Rapi: Kuningas Toffee (*)
The Beach Boys: "Here Comes the Night" (*)
Orkestar Business Class: Orkestar Business Class (*)
Jyrki Nissinen: Yli 10000 koiran koiranäyttely (*)
Martin McDonagh: Kukkoilijat (*)
The Goner: Haven (*)
Bernardo Bertolucci: Fasisti (*)

Maailman parhaat biisit, osa 3

2008-09-19T20:16:00.003+02:00

Pekka Streng - "Puutarhassa" (1972)
(Pekka Streng)

Love Records LRLP 67 (albumi Kesämaa)
Sähkö Recordings JAZZPUU-1 (maxisingle Puutarhassa)

Hippijatsin ylevin saavutus nousi uuteen kukoistukseen vuosituhannen vaihteessa, pienimuotoiseksi klubihitiksi, tuli uudelleenjulkaistuksi dj-hommiin sopivana maxisinglenä ja oli osaltaan edesauttamassa Strengin esillenostoa unohduksen syövereistä. Olli Ahvenlahden sähköpianotyöskentely on kukkeinta svengiä, mitä tämä maa päällään kantaa. Mutta mitä voi enää sanoa musiikista, josta ei ole koskaan tarvinnut sanoa mitään? "Puutarhassa" tapahtuu omalla ainutlaatuisella tasollaan, tasolla joka jossain määrin ylittää maallisen käsityskyvyn. Sitä ei voi kuunnella kertaalleen, vaan uudelleen ja uudelleen.

Lehteviä puita ja perennoita
köynnöksiä, hedelmiä, vaalenneita muita

Kasveja jotka päivällä katsovat lempeällä silmällä
ja yöllä laulavat valittavan laulun
kasveja joita katsoessa tuntee vuosia nuorentuvansa
ja kasveja joiden lakastuessa syvenevät kasvojen uurteet

Annabella tanssii puutarhassa
missä kiertelee taimia kastelemassa

Roope Hattu kertoo niille tarinoita
sillä kukat ovat hyviä kuuntelijoina

Saniaispuita ja sammakoita
peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita

Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet

Puutarhassa YouTubessa.

Maailman parhaat biisit, osa 2

2008-09-02T14:48:00.003+02:00

Fredi - "Saarnaaja" (1975)
(Matti Siitonen/Vexi Salmi)

Finnlevy SFLP 9569 (albumi Rakkauslauluja)

Puhdasta southern gothic -melodraamaa edustava synkkä "Saarnaaja" iskee enimmäkseen käännöshittejä sisältävältä Rakkauslauluja -lp:ltä kuin nyrkki naamaan. Fredin itsensä säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama kappale on kotimaisen rock-musiikin unohdettuja klassikoita, säälimättömällä rytmillä eteenpäin juokseva surullinen tarina. Kuunnelkaa tuota bändiä, kuunnelkaa Fredin tulkintaa. Jestas.

Hänen myöhään mä saapuvan kuulin
Herran rauhaa toivottaen
yöpaikkaa pyysi hän vain ja saikin sen

Minä häntä vain kulkuriks luulin
kunnes alkoi saarnata hän
ja huusi helvetin meidät nielevän

Unen vei pois se multa
mä sen yön vain kieriskelin
ja näin kaiken leiskuvan tulta ja pelkäsin
siitä äitikin muuttui
hän nyt päivät rukoili vaan
ja kuin hellä lämpökin puuttui nyt katseestaan

Isä saapui, äitiä lyövän
hänen riidan jälkeen mä näin
ja riidan toisti hän aina juovuspäin

Heidän yhdessä iltaisin syövän
moneen viikkoon nähnyt mä en
ja kiersi kumpikin toista vältellen

Aika vieri kun kerran
isä alkoi riitelemään
hän kai juonut oli sen verran jo ennestään
että huusi "nyt lähden ja sen miehen vielä mä nään"
ja hän lähti äiti sen tähden jäi itkemään

Isä palasi tehtyään retken
johon viikko vierähti vain
ja siihen päättyivät riidat vanhempain

Mutta tyyntäkin kesti vain hetken
nimismiehen saapuvan näin
ja taaskin viivähti pelko mielessäin

Äiti koitti kai estää
kun hän autoon isääni vei
isä huokas "koita vain kestää" ja muuta ei
satoi maahan jo lunta
ja niin pääsi isäkin pois
kuin vain pelkkää painajaisunta me nähty ois

Kaikki siirtyi taas entiseen uomaan
pikkusiskon vielä mä sain
mut kaivoi jokin kai mieltä vanhempain

Vaikka isä ei jäänytkään juomaan
hän ei lasta huomannutkaan
ei koskaan suostunut häntä hoitamaan

Syitä mieti mä en nyt
mä sen kaiken arvata voin
nyt on siitä vuosia mennyt kun tuon mä koin
nyt on kumpikin kuollut
heidät hautaan saattaa mä sain
on kai haavat saarnaaja nuollut
ne mulla on
veljellä vain
jäljellä vain

Saarnaaja mp3-tiedostona.

Maailman parhaat biisit, osa 1

2008-09-02T13:51:00.003+02:00

Kari Peitsamo Revival - "Onnenpoika" (1982)
(John Fogerty/Kari Peitsamo)

Poko rekords KPRS 106 (single Onnenpoika/Musta pörssi)
Poko rekords KPRLP 38 (albumi Jokivarren jytäorkesteri)

Kari Peitsamo siirtyi 80-luvulla lähes kokonaan jytävaihteelle ja teki Revival-yhtyeen kanssa muutaman levyllisen suomennettuja Creedence Clearwater Revival -covereita. "Fortunate Son" kääntyi Onnepojaksi ja samalla syntyi yksi kaikkien aikojen iskevimmistä kapinalauluista mitä Suomen kielellä milloinkaan on esitetty. Raivokas biisi on yhtä lailla punkkia kuin boogieta. "Onnenpoika" oli singlelistan ykkönen kesällä 1982.

On ihmisiä jotka puhuu isänmaasta
siniristilippuja ne heiluttaa
ja lapsilleen ne opettaa vain yhden asian
Suomen pojat täytyy sotaan valmistaa

Mä en oo, mä en oo
ryhtipoika kolmen tähden kenraalin
mä en oo, mä en oo
onnellinen pönkittäjä systeemin

Liikemiehet haluaa saada lisää rahaa
lisää syntiä ne sillä ostaa
pikkupoikina ne jätettiin niin yksin
kaiken tuskansa ne maailmalle kostaa

Mä en oo, mä en oo
kilpayhteiskunnan hyväosainen
mä en oo, mä en oo
äänitorvi tekopyhien

Toiset perintönä isiltään saa aatteen
toiset kapinoi kun lehti käskee niin
ja onnenpojat luksusravintoloissa
sekoo terässinfonian säveliin

Mä en oo, mä en oo
rattopoika kansanedustajan
mä en oo, mä en oo
esimerkki älymystön edustajan
mä en oo, mä en oo
ryhtipoika kolmen tähden kenraalin
mä en oo, mä en oo
onnellinen pönkittäjä systeemin

Onnenpoika YLEn Elävässä arkistossa.

Jolly Jumpers - "Herald"

2008-08-30T23:52:00.002+02:00

Video: Jukka Takalo