Katsotaan telkkarii ja nussitaan

Mikko Torvinen on armoton viihdyttäjä ja rokkikurko. "Haistakaapa vittu" ja "Olet kuollut" toimivat edelleen kuin sata tulta iskevää salamaa, "Susan" kirii sisäkaarteella todella liki. Viimeisenä Viihdeimperiumin pääjehuista kokopitkän tehneen Mikko Torvisen Viihdeorkesteri (Lipposen levy ja kasetti, 2007, CD) on melkoisen kokoelmanomainen paketti yhtenäisen albumikokonaisuuden sijaan, mutta ilo sitä on kuitenkin kuunnella. Siitäkin huolimatta, että "Hyvä muna" on huono vitsi (tulee jostain syystä mieleen Mana Manan vaivaannuttava "Suikki"-tulkinta), eikä "Maaseutu" kuulosta edelleenkään hyvältä: ei toiminut singlenä, albumilla sen voi sentään unohtaa sinne helmien väliin. Torvinen on jollain tapaa Ylihärsilään ja Toiviaiseen verrattuna tavanomaisempi rokkari (ei psyykenlääke- tai homostelu-pakkomielteitä), mutta samperin pätevää iskusävelmää tuo kumminkin tekee. Herkät hituritkin luonnistuvat (kts. "Oi äiti" ja "Oi kuinka kauan").

Kauneus on kaunis asia ja Kitisen Saharan Tuoli vajosi (Sirpaleena, 2007, KAS) on yksi kauneimpia juttuja, mitä olen vähään aikaan kuullut. Viulun valituksesta ja metallisten kielten helinästä on pienet kassut tehty. Mielikuvat vie itämaihin, taustalla livertelee keväisiä valelintuja muovipuskissa. Puutarhan läpi kuljetaan magneettinauhapolkua ja se polku kiemurtelee kehässä. Sinne on vähän hankala löytää, eikä poiskaan ihan helpolla pääse.

Sirpaleenan tuorein kokoelmajulkaisu, Compilation Numero II (Sirpaleena, 2007, CD-R), sisältää paljon mukavuutta, enimmäkseen kotikutoista elektronimusiikkia monenlaisissa tyylilajeissa. Jatsia, dubbastelua, noisea, kosmista ambienttia, jonkinsortindiscoa ja nyrjää. Levylle on sisällytetty tarpeeksi monta suoranaista sisäavaruushittiä (kuten vaikka Kanttorinpojan "Mina ja kanttoripoika" tai Sami-Liina & Marjatta Multibandin "Sun käsivarsilles") jotta sitä kehtaa suositella hyppysiin etsittäväksi vaikka kivien ynnä kantojen alta, vaikkette ikinä ole yhdestäkään esiintyjästä aiemmin kuulleetkaan. Rock on.

Huuhkaja Mixtape #3 - 2007 MEGAMIX

A / B

2007 in memoriam

Vuosi 2007 oli allekirjoittaneelle musiikin suhteen elävän musiikin vuosi. Vaisulta tuntunut levyvuosi korosti lukuisten fantastisten keikkojen ja konserttien merkitystä. Sekä koti- että ulkomaisten artistien keikkoja on riittänyt jopa tänne Turkuun asti niin runsaasti, että huomattavasta aktiivisuudesta huolimatta on tuskastuttavan monia mielenkiintoisia tapahtumia pitänyt jättää kokonaan väliin, rahan/ajan/energian puutteesta.

Tämän keikkavuoden itseoikeutettu kohokohta oli tietystikin Joanna Newsom Tavastialla, mutta eipä kauaksi jäänyt eilinen Roky Erickson & The Explosives -keikka samassa paikassa. Joanna on ehkäpä nätimpi kuin Roky, mutta oli vallan hienoa todistaa uudestisyntynyttä Ericksonia omin silmin ja korvin. Ikämiehet paiskoivat rokkia kovaa ja nopeesti. Muista ulkomaanvieraista pitää erityisesti mainita Six Organs of Admittance ja Jackie-O-Motherfucker (molemmat Dynamossa), sekä Last Refuge for the Senses -iltaman päättänyt Joseph Grimmin ja Ben Russellin epilepsianoiseräjähdys. Kotimaisista poppareista suurta nautintoa tuottivat ainakin Lännen-Jukka String Band (Domino), Kemiallisten ystävien UMF-keikka (Klubi), Eleanoora Rosenholm (joidenka Dynamo-keikka oli huomattavasti räväkämpää tanssipop/psykerock-hehkua kuin levynsä) sekä Mikko Torvisen ja Mopin & Aivokurkiaisten tolkuttoman mukava poppi-ilta (sekin Dynamossa). Monkin jatsikeikoista jalkaa vispauttivat eniten Black Motorin rietas free-bebop sekä Trio Creepyn miehekäs junttaus.

Kuten sanottua, levyjen suhteen vuosi on tuntunut jokseenkin vaisulta. Hyviä levyjä on toki tullut paljon, mutta kovin vähänoloisesti niitä sellaisia, jotka todella saavat sydämen sykkimään nopeammin ja korvat kuumottamaan. Top-listan laatiminen tuntui vaikealta, mutta lopulta sille päätyivät monien ehdokkaiden joukosta ne, jotka näin jälkikäteen ajatellen ovat tuntuneet eniten antaneen. (Ja kuten aina, moni potentiaalinen suosikki on jäänyt kuulematta, tai vasta odottaa syvempää tarkastelua.) Siis...

TÄYSIN ARBITRÄÄRINEN TOP-10 SATUNNAISJÄRJESTYKSESSÄ

Pekko Käppi - Jos ken pahoin uneksii
Robert Wyatt - Comicopera
Circle - Katapult
Circle - Panic
Black Motor - On Duty
Boris Morgana - Rotti Frutti
Ville Leinonen - Hei!
Sami Kukka - Kuolema tekee tuloaan
Islaja - Ulual yyy
Muuan mies - Aurinkoinen anjovisleipä

Ja koska vain kymmenen levyä käsittävältä listalta jää aivan liikaa mainitsemisen arvoista pois, mainitaan ne nyt kumminkin tässä (ainakin osa, olen toki voinut unohtaa kaikenlaista). Jussi Lehtisalon tallista mainittakoon Krypt Axeripperin Mechanical Witch, Pharaoh Overlordin Live in Suomi Finland, Steel Mammothin Nuclear Barbarians ja jokseenkin kaikki Circle-levyt, jotka eivät top-kymppiin asti yltäneet. Plain Riden Strange Trial oli sekin todella hieno levy. Pymathonin puolisko Pymathon/Gentle Evil -älppärillä oli odotusten mukainen voittaja. Absoluuttinen nollapiste teki peräti kaksi (Lihassa ja taivaassa, Iiris) mainiota pop-levyä, jotka tuntuivat tavattoman raikkailta umpimielisen Mahlanjuoksuttajan jälkeen. Hetero Skeletonin En la sombra del pájaro velludo oli ylläri, en olisi ikinä uskonut pitäväni siitä niin paljon. Kemiallisten ystävien "himmelilevy" olisi saattanut päästä top-kymppiin, mutta on jäänyt liian vähälle kuuntelulle, jotta olisin sen kehdannut sinne pistää. Muista Fonaleista yllämainittujen lisäksi todettakoon että Eleanoora Rosenholmin Vainajan muotokuva ei tosiaankaan ole laisinkaan niin hyvä kuin mitä keikkansa oli, mutta sisältää kuitenkin jokusen hienon biisin. Helmi-levyiltä on ulostautunut monenmonta hyvää levyä yllämainittujen lisäksi: Jaakko Eino Kalevin Dragon Quest, Profeetan ja uuden maailmanuskonnon Hallusinogenesis sekä Joose Keskitalo -live Herra, opeta minua kuolemaan. Mopin ja Aivokurkiaisten Homorakkautta oli valitettavasti aavistuksen laiskahko albumi, eikä yltänyt viimevuotisen T. Toiviainen & Treble -levyn ylhäiselle tasolle, mutta sisältää joka tapauksessa monenmonta pop-helmeä. Kari Peitsamon & Riston The Second Coming of Mr. Jesus H. Christ ylitti singlen asettamat matalat odotukset komean kirkkaasti ja oli omalla tavallaan varsin piristävä irtiotto Peitsamolta. Rokkiryhmän Maailmanvoitto oli juuri niin hyvä kuin sopi odottaakin, Katsoin kauas ja sydämeni oli kaukana -kokoelma sisälsi mahdottoman hienoa musiikkia ja Palamaitoan Puuteriaika oli sekin yksi vuoden yllättäjiä. Grey Parkin Travel Agent Certification Training Program oli yksi vuoden hauskimpia levyjä. Ulkomaan ihmeistä Bonnie 'Prince' Billy teki aika hyvän coverlevyn (Ask Forgiveness), Joanna Newsomilta mukava EP (Joanna Newsom & The Ys Street Band), Omin kolmas (Pilgrimage) on tähän asti ollut kahtiajakoisesti sekä pettymys että kiehtovainen. Six Organs of Admittancen Shelter from the Ash olisi saattanut nousta helpostikin top-kymppiin, mutten ole vielä ehtinyt kuunnella tarpeeksi. Fovea Hexin kootut ep:t (Neither Speak Nor Remain Silent) olisi kannattanut julkaista albumina, nyt pätkii liikaa, ei ehdi syventyä, mutta siellä joukossa on upeaa musiikkia. Ja... no, riittäköön jo. Eiköhän noi piisaa. Uusi vuosi tulee jo!

Lyhyesti pitkällä #2

Circle - Rakennus (Ektro Records, 2007, CD) Livetaltiointi ameriikanmaalta. Karu soundi rajoittaa allekirjoittaneen nautintoa, vaikka muutoin on vauhdikas meininki. Encorena Rättö & Lehtisalo -coveri.

Tractor Pulling - Ghost Hungerland/Dynamite Highway (Full Contact/Ektro Records, 2007, 7") Lisää new wave of finnish heavy metalia Lehtisalon tallista. Tiedä sitten, ketkä tässäkin soittavat ja onko sillä enää väliäkään. Kuulija alkaa jo hieman väsyä, mutta hienoja riffirokkibiisejähän nämä(kin) molemmat ovat ja single erinomainen julkaisuformaatti näille jutuille.

Vapaa - untitled (267 lattajjaa, 2007, CD-R) Koottuja äänityksiä vuosilta 2003-2007. Sekalaista materiaalia, tuttua Vapaa-improa, mutta joukossa myös piristäviä biitti/rytmi-iloitteluja. Ei hassumpi, vaikkei mitenkään olennainen julkaisu hajanaisuudestaan johtuen olekaan.

Huuhkaja Mixtape #2 - Mä en oo

MP3, ~22 MB

Huuhkaja Mixtape #1 - Can I Go Back To Sweden?

MP3, ~37 MB

Absoluuttinen nollapiste - "Lumous, menit sitten haihtumaan"

Islaja - "Pete P"

Kari Peitsamon Skootteri - "Kun tukka lähtee"

Eleanoora Rosenholm @ Dynamo, 9.11.2007

Sunburned Hand of the Man @ Dynamo, 9.10.2007

Fist Autopsy

Pymathon/Gentle Evil
Gentle Evil/Pymathon
Verdura Records
2007
LP

Jaakko Tolvin ja Topias Tiheäsalon rummut/kitara -duo Pymathon toteuttaa tällä ekalla levytyksellään "free metal" -määrettä tavalla joka ei jätä aihetta vastaansanomisiin. Kolmen biisin ankara hyökkäys nussii yhteen free jazz -tekniikkaa ja trash metal -soundia, jättämättä kumpaakaan puolisoa ns. jälkiliukkaille. Kireää improvisaatiota, mutta myös riffejä sekä basarijytkettä. Nopeeta touhua, tulee naamalle vähän niinkon postmodernisti. Herkullista.

Kääntöpuolella perkussionisti Janne Tuomen ja noisesteri Tommi Keräsen Gentle Evil ryöpyttää free jazzia loppujen lopuksi aika perinteisesti. Sellaista "ei ehdi hengittää, liian kiire soittaa" -tyyppistä miehisen karskia jatsia. Keräsen elektroniikkakidutus muistuttaa ajoin hämäävän paljon sekä ylä- että alarekistereissä möyrivää fonia ja kun Tuomikin soittaa rumpujansa
sillain kuin nyt freejatsarit pruukaa rumpujansa soitella (mustekala-efekti), niin tämä kuulostaa hiukka turhan tavanomaiselta, ennenkin kuullulta, vaikka loppua kohden tuleekin tuo noise enempi esiin kuin tuo jatsi. Tämä oletettu latteus tosin lienee pitkälti Pymathonin raikkaan tuulahduksen aiheuttamaa harhaa, erillänsä Gentle Evil maistuu siinä missä muutkin.

Yari - "Varjot"

Sen jalat oli multaset

Pekko Käppi
Jos ken pahoin uneksii
Peipon ääni ja yrtti
2007
CD

Jouhikkosanansaattaja Käppi on jo ehtinyt monen vuoden ajan osoittaa kyvykkyytensä kansanmusiikin, rockin, popin, improvisaation ja yleisen undergroundismin parissa, mutta ensimmäistä varsinaista täyspitkää ja täyspainoista sooloalbumiaan on saatu odottaa iäisyydeltä tuntuvan ajan. Siksipä onkin suurenmoinen ilo todeta, että Jos ken pahoin uneksii lunastaa ja jopa ylittää kaikki odotukset.

Lauluvalikoima sisältää sekä traditionaalista karjalaista kansanlaulua että Käpin ja kumppanien omia sävellyksiä (sekä myöskin yhden virsitulkinnan), joista ainakin upeaa karjalaista "Polvenhaavaa" olen päässyt ihan omakohtaisesti kuulemaan aiemmin elävänäkin. Alkuperäissävellyksistä "Ristilukki" on kenties Käpin tähänastisista tuotoksista hienoin ja ylipäänsä viime vuosien parhaita lauluja mistä tahansa musiikista puhuttaessa.

Jos ken pahoin uneksii ei ole puristinen folk-levy ja sen rikkaassa, jouhikon hallitsemassa äänimaailmassa yhdistyvät kaikenlaiset vaikutteet, joskin toki kansanmusiikki on se pääasiallinen modus operandi. Monipuolinen, pitkään kypsytetty albumi, joka muistuttaa omapäisyydessään, jos ei musiikillisesti, Joanna Newsomin kahta pitkäsoittoa ja jonka soisi löytävän laajan kuulijakunnan myös kansanmusiikki- ja ug-piirien ulkopuolelta.

Kansa vaatii lisää.

Ektroplasmaa

Steel Mammothin esikoisalbumi Atomic Mountain (Ektro Records, 2007, CD) lienee ilmestynyt turhankin nopeaan bändin mainion Nuclear Barbarians -ep:n jälkeen, sen verta vähän tämä nyt tuntuu innostavan. Mikä sitten mättää? Tämä Jussi Lehtisalon, Anssi Kasitonnin ja Ville Pirisen eräänlainen power trio nylkyttää yhtä rentoa jytää kuin eepeelläkin ja kaikki on sinänsä kohdallaan, joten ehkä kyse on vain jonkinlaisesta yliannostuksesta tai siitä, että musansa toimi hiukkasen paremmin lyhyemmässä formaatissa. Semminkin, kun Atomic Mountainin keskiössä lymyilevä 12-minuuttinen, huuruinen "Commando Leopard" kuulostaa siltä, kuin se voisi löytyä aivan yhtä lailla Circlen kuin minkä tahansa muunkin Circle -johdannaisen levyltä. Atomic Mountain taitaa valitettavasti tässä julkaisurupeamassa kadota muitten kaltaistensa joukkoon, eikä löydä sitä ihan omaa paikkaansa, jonka se kuitenkin loppujen lopuksi taitaisi ansaita. "Palaamme asiaan" -levy, vaikka ensi vuonna.

Entäs sitten itse Circlen uusin studiolevytys, Katapult (No Quarter, 2007, LP)? Voisin toki keksiä halutessani kaikenlaista negatiivista, muttei haluta, joten totean, että aika hyperlasertimantti on (jälleen kerran) syntynyt. Nyt ei olla keksimässä pyörää uudelleen, vaan tiivistetään viime vuosien monenmoiset kehityssuunnat yhteen, klassisen mittaiseen lp-levyyn. Ja siinä on Katapultin vahvuus, siinä missä jonkun Panicin vahvuus on sen käsittämättömyydessä ja ennalta-arvaamattomuudessa. Katapult sulattaa yhteen Circlen hevi-, jami-, ambient- ja pop-vaikutteet. Lopputulos voisi hyvinkin olla Circlen tähänastisen uran "kaupallisin" ja "kansantajuisin" levy, jos noilla määreillä nyt tässä musakornerissa olisi jotain merkitystä. Jälleen kerran on mahdoton arvailla, mitä ihmettä seuraavaksi onkaan tulossa; Circle on musiikillinen cliffhanger, enkä yhtään häpeä tunnustaa olevani täysin polvillani tämän yhtyeen edessä. Kuola se valuu solkenaan rinnuksilleni, näkisittepä vain.

Tämän suitsutuksen jälkee onkin hiton helppo todeta, että Sunburned Hand of the Manin ja Circlen yhteennaittavan Sunburned Circlen levy The Blaze Game (Conspiracy Records, 2007, CD) on pätevää, mutta sinänsä yhdentekevää jammailua. Mielikseen sitä kuuntelee, mutta vaikea on mitään erityistä sanottavaa tästä keksiä. Hauskaa oli varmasti kimpassa soitella.