Pispalan tyttö

Eri esittäjiä
Lauluja suuren mäen alta
Laatutuote
2008
CD

Pispalalaisten aktiivien kokoonpanema antologia on erinomainen muistutin siitä, että hyvää musiikkia tehdään siellä sun täällä kivenkolojen alla eikä sitä välttämättä ikinä tule kuulemaan, jos ei joku ota ohjia omiin käsiin ja tee jotain.

Pääosin tyystin tuntemattomia (siis omien piirien ulkopuolella) artisteja esittelevä kokoelma on tasaisen vahvaa laatua. Tyylilaji on folk-pop ja jos nyt joskus sanoitukset saattavat irvistyksiä aiheuttaa ja silloin tällöin tulee musiikkiopistomielleyhtymiä, niin kuitenkin varsin valmista tavaraa ovat aktit saaneet aikaiseksi. Kaunisäänisiä laulajiakin tuntuu Tampereella löytyvän joka kulman takaa.

Leppoisan ja lempeän akustisten tunnelmien joukosta esiin pomppaa ainakin Kusti Vuorisen (Suurin Onni) Tampo-yhtyeen haitarivetoinen instrumentaali "Tuonenvirta" ja levyn yleisilmettä lo-fimpi ja haparoivampi ja siksikin viehättävä Tuulin "Suihkulaulu". Mutta eipä tälle kokoelmalle ole pahoja huteja eksynyt, jos nyt jokunen kappale tosiaankin vähän saa irvistelemään. Moniaita akteja kuulisi mieluusti enemmänkin. Vetoapua pispalalaisille antaa myös Joose Keskitalo laulullaan "Pispalan tyttö", joka on toki kokoelman parasta antia.

Roskapostikansio

Circle
Hollywood
Ektro Records
2008
CD

Circle se jaksaa yllättää. Aina sitä luulee ennakkoon tietävänsä mitä seuraava levynsä tulee tarjoamaan, mutta aina saa huomata olevansa väärässä.

Toki Hollywood on taas uusi hevilevy, kuten oli tiedossa, mutta mimmoista heavy metalin ihanuutta, sitä ei kyennyt arvaamaan. Ei edes taannoisen Earthworm -EP:n (No Quarter, 2006) perusteella, jolta on tälle albumille lainattu pari kappaletta ja joka oli Circlen ja Jesters of Destiny -laulaja Bruce Duffyn ensimmäinen yhteistyön tulos.

Tuo edellä mainittu Earthworm ei aikoinaan tavattomasti sytyttänyt, lähinnä juuri Duffyn takia, joka on kuitenkin varsin keskitason metallikukko. Nytkin ensi alkuun tuntui siltä, että Duffy on Hollywoodin heikoin lenkki, mutta tehokuuntelun jälkeen on mieli muuttunut. Duffy sopii tämän levyn vokalistiksi kuin hunajamollukka teekuppiin, sillä Hollywood on erittäin perinnetietoista modernia heviä. Vaikka bändistä löytyy omastakin takaa kaksi hienoa laulutyylittelijää, olisivat Mika Rätön laaja-alainen operettikiekuminen tai Janne Westerlundin kireä nasaali tehneet tästä tyystin toisenlaisen, hämymmän levyn. Toki mukana on sitä tuttua Circle-jumitusta ja omapäisyyttä, mutta pääasiassa tämä on rock-musiikkia ilman kommervenkkejä. Biiseimpiä biisejä mitä Circle on ikuna tehnyt, koukkuja ja riffejä, kitarasooloja. Circle on poiminut 1970- ja 1980-luvun hevistä parhaat päältä ja heittänyt turhat tiensyrjään.

Raivoisan energinen levy päättyy kolmen biisin muodostamaan, yhteensä puolituntiseen Requiem in D Minoriin. Akustisen (Rättö kitarassa) Hard to Realizen jälkeen tulevat Madman ja Suddenly ovat hyvinkin mahdollisesti kaikkien aikojen upeinta, mahtavinta ja eritoten massiivisinta Circleä koskaan (siis ainakin seuraavaan levyynsä asti.) Siinä lähtee vannoutuneimmallakin nössöpopparilla ilmakitara vauhtiin ja olematon heviletti heilumaan.

Alusta loppuun tolkuttoman vahva albumi. Jos Circle jatkaa samaa menoa, niin ne on kohta liian hyviä tähän maailmaan. Taitavat olla sitä jo nyt.

Maailman parhaat biisit, osa 4

Leevi and The Leavings - "Nigger Jonas (Palkkionmetsästäjä)" (1981)
(Gösta Sundqvist)

Black Label BLSC 8111 (albumi Mies joka toi rock'n'rollin Suomeen)


On tietenkin jokseenkin luonnonvastaista nostaa maailman parhaalta bändiltä vain yksi biisi erikoismaininnan kohteeksi, mutta tästä Leevi and The Leavingsien varhaistuotantoon kuuluvasta kappaleesta on muodostunut yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani. Myöhemmässä tuotannossaan Gösta Sundqvistin sanoitukset keskittyivät lähes yksinomaan arkiseen suomalaiseen sielunelämään ja sikäli tietyt varhaiset biisit, "Nigger Jonas" mukaanlukien, tarjoavat vilauksen varsin erilaisesta Leavings-musiikista. Jamaikalaisrytmillä etenevä sävellys on sanalliselta anniltaan puhdasta spagettiwesterniä, kenties ennakoiden tätä seuraavan albumin (Kadonnut laakso, 1982) kansitaidetta. Melankolinen tarina väkivallasta ja kostosta onnistuu kiteyttämään paljon harvoihin riveihinsä. Jotkut tekivät tällaisesta materiaalista parituntisia elokuvia, Gösta Sundqvistille riitti kahden ja puolen minuutin pop-kappale.

Hei Jonas, me luotamme sun aseeseen
Tuli yhdeksän miestä ja yksi nainen
Saaden kaupunkimme kaaokseen

Hei Jonas, taas apuasi tarvitaan
Ne ryöstivät pankin ja saluunankin
Eikä kukaan niitä kiinni saa

Ne veivät kaupunkimme miehet pois
Ja ampuivat selkään
Niin kuin ei murheita jo ollut ois
Mä niitä vieläkin pelkään

Hei Jonas, taas asettasi tarvitaan
Ota kiinni ne kurjat ja syöpäläiset
Että vainajamme rauhan saavat

Hei Jonas, me kyllä vaivoistasi maksetaan
Kunhan kymmenen luotia tiensä löytää
Ja kuolemaa ne tavoittaa

Ne veivät kaupunkimme miehet pois
Ja ampuivat selkään
Niin kuin ei murheita jo ollut ois
Mä niitä vieläkin pelkään

Hei Jonas

Hei Jonas

Hei Jonas

Hei Jonas

Hei Jonas

Hei Jonas

Nigger Jonas mp3-tiedostona.

Sininen humina

Keijo
Neverending Blues
Ikuisuus
2008
CD

Niin on moni valkoinen mies yrittänyt soittaa bluesia, niin on moni epäonnistunut. Luontevimpaan lopputulokseen tuntuu suomalainen valkoinen mies yltävän silloin, kun ei yritä liikaa. Tämän on Kari Peitsamon (kts. The Fool, I'm Down jne.) lisäksi ymmärtänyt Jyväskylän lahja maailmalle, Keijo Virtanen.

Neverending Blues on laiskanpulskeaa folk-bluesia, minimaalista ja vähäeleistä. Lainattujen standardien (Woody Guthrieta, toki) lisäksi mitä ilmeisemmin impro-pohjaisia (transsendentaalisia) jumituksia. Roppakaupalla kitaraa (ja vähän mausteita) ja miksei olisi, onhan Keijo kitaristi(nakin) Nero.

Pölyisen keskisuomalaisen valtatien makua, rispaantuneet kynnet. Maaseudulta kaupunkiin, pienin askelin. Menneen maailman romantiikkaa, uuden maailman musiikillisia lejeerinkejä.

Epäilen sinua

Eleanoora Rosenholm
Älä kysy kuolleilta, he sanoivat
Fonal Records
2008
LP

Eleanoora Rosenholm kuulostaa toisella levyllään pitkälle hiotulta, vähemmän sekopäiseltä Rättö & Lehtisalolta. Mika Rätön kädenjälki näkyy ja kuuluu vahvasti sanoituksissa, jotka ajoittain tuntuvat sopivan heikonlaisesti Noora Tommilan suuhun. Bändin musiikissa kuuluu porilaisuus, rytmeissä ja äänimaailmassa. Palaset ovat tuttuja, kokonaisuus on uusi.

Edeltäjäänsä vahvemmalla levyllä Eleanoora Rosenholmin musiikki on valmiimpaa, kokonaisuus toimivampi. Kaikesta hyvästä huolimatta en kuitenkaan osaa edelleenkään täysin rinnoin tästä nauttia. Rosenholmissa on jotain liiallisen laskelmoivaa, vapaus on jäänyt täsmäiskujen jalkoihin. Yhtye taitaa myös jäädä liiankin nopeasti konseptinsa vangiksi: voiko Eleanoora Rosenholmista koskaan tulla todellista, pitkäikäistä pop-suosikkia, jos nimikkohahmonsa määrää ainaisesti sisällön? Jo nyt levyn sanallinen anti on pitkälti ensimmäisen levyn aiheiden toistoa, välillä jopa vaivaannuttavassa määrin.

Yksi peukku ylös, toinen epäröi, jää miettimään.

Syyskuu Top-10

• Jouhiorkesteri: Nikodemus (*)
• Jim Thompson: The Getaway (*)
  
• Lars von Trier: Riget (*)
  
• Aapo Rapi: Kuningas Toffee (*)
  
• The Beach Boys: "Here Comes the Night" (*)
• Orkestar Business Class: Orkestar Business Class (*)
• Jyrki Nissinen: Yli 10000 koiran koiranäyttely (*)
• Martin McDonagh: Kukkoilijat (*)
• The Goner: Haven (*)
• Bernardo Bertolucci: Fasisti (*)
  

Maailman parhaat biisit, osa 3

Pekka Streng - "Puutarhassa" (1972)
(Pekka Streng)

Love Records LRLP 67 (albumi Kesämaa)
Sähkö Recordings JAZZPUU-1 (maxisingle Puutarhassa)

Hippijatsin ylevin saavutus nousi uuteen kukoistukseen vuosituhannen vaihteessa, pienimuotoiseksi klubihitiksi, tuli uudelleenjulkaistuksi dj-hommiin sopivana maxisinglenä ja oli osaltaan edesauttamassa Strengin esillenostoa unohduksen syövereistä. Olli Ahvenlahden sähköpianotyöskentely on kukkeinta svengiä, mitä tämä maa päällään kantaa. Mutta mitä voi enää sanoa musiikista, josta ei ole koskaan tarvinnut sanoa mitään? "Puutarhassa" tapahtuu omalla ainutlaatuisella tasollaan, tasolla joka jossain määrin ylittää maallisen käsityskyvyn. Sitä ei voi kuunnella kertaalleen, vaan uudelleen ja uudelleen.

Lehteviä puita ja perennoita
köynnöksiä, hedelmiä, vaalenneita muita

Kasveja jotka päivällä katsovat lempeällä silmällä
ja yöllä laulavat valittavan laulun
kasveja joita katsoessa tuntee vuosia nuorentuvansa
ja kasveja joiden lakastuessa syvenevät kasvojen uurteet

Annabella tanssii puutarhassa
missä kiertelee taimia kastelemassa

Roope Hattu kertoo niille tarinoita
sillä kukat ovat hyviä kuuntelijoina

Saniaispuita ja sammakoita
peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita

Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet

Puutarhassa YouTubessa.

Maailman parhaat biisit, osa 2

Fredi - "Saarnaaja" (1975)
(Matti Siitonen/Vexi Salmi)

Finnlevy SFLP 9569 (albumi Rakkauslauluja)

Puhdasta southern gothic -melodraamaa edustava synkkä "Saarnaaja" iskee enimmäkseen käännöshittejä sisältävältä Rakkauslauluja -lp:ltä kuin nyrkki naamaan. Fredin itsensä säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama kappale on kotimaisen rock-musiikin unohdettuja klassikoita, säälimättömällä rytmillä eteenpäin juokseva surullinen tarina. Kuunnelkaa tuota bändiä, kuunnelkaa Fredin tulkintaa. Jestas.

Hänen myöhään mä saapuvan kuulin
Herran rauhaa toivottaen
yöpaikkaa pyysi hän vain ja saikin sen

Minä häntä vain kulkuriks luulin
kunnes alkoi saarnata hän
ja huusi helvetin meidät nielevän

Unen vei pois se multa
mä sen yön vain kieriskelin
ja näin kaiken leiskuvan tulta ja pelkäsin
siitä äitikin muuttui
hän nyt päivät rukoili vaan
ja kuin hellä lämpökin puuttui nyt katseestaan

Isä saapui, äitiä lyövän
hänen riidan jälkeen mä näin
ja riidan toisti hän aina juovuspäin

Heidän yhdessä iltaisin syövän
moneen viikkoon nähnyt mä en
ja kiersi kumpikin toista vältellen

Aika vieri kun kerran
isä alkoi riitelemään
hän kai juonut oli sen verran jo ennestään
että huusi "nyt lähden ja sen miehen vielä mä nään"
ja hän lähti äiti sen tähden jäi itkemään

Isä palasi tehtyään retken
johon viikko vierähti vain
ja siihen päättyivät riidat vanhempain

Mutta tyyntäkin kesti vain hetken
nimismiehen saapuvan näin
ja taaskin viivähti pelko mielessäin

Äiti koitti kai estää
kun hän autoon isääni vei
isä huokas "koita vain kestää" ja muuta ei
satoi maahan jo lunta
ja niin pääsi isäkin pois
kuin vain pelkkää painajaisunta me nähty ois

Kaikki siirtyi taas entiseen uomaan
pikkusiskon vielä mä sain
mut kaivoi jokin kai mieltä vanhempain

Vaikka isä ei jäänytkään juomaan
hän ei lasta huomannutkaan
ei koskaan suostunut häntä hoitamaan

Syitä mieti mä en nyt
mä sen kaiken arvata voin
nyt on siitä vuosia mennyt kun tuon mä koin
nyt on kumpikin kuollut
heidät hautaan saattaa mä sain
on kai haavat saarnaaja nuollut
ne mulla on
veljellä vain
jäljellä vain

Saarnaaja mp3-tiedostona.

Maailman parhaat biisit, osa 1

Kari Peitsamo Revival - "Onnenpoika" (1982)
(John Fogerty/Kari Peitsamo)

Poko rekords KPRS 106 (single Onnenpoika/Musta pörssi)
Poko rekords KPRLP 38 (albumi Jokivarren jytäorkesteri)



Kari Peitsamo siirtyi 80-luvulla lähes kokonaan jytävaihteelle ja teki Revival-yhtyeen kanssa muutaman levyllisen suomennettuja Creedence Clearwater Revival -covereita. "Fortunate Son" kääntyi Onnepojaksi ja samalla syntyi yksi kaikkien aikojen iskevimmistä kapinalauluista mitä Suomen kielellä milloinkaan on esitetty. Raivokas biisi on yhtä lailla punkkia kuin boogieta. "Onnenpoika" oli singlelistan ykkönen kesällä 1982.

On ihmisiä jotka puhuu isänmaasta
siniristilippuja ne heiluttaa
ja lapsilleen ne opettaa vain yhden asian
Suomen pojat täytyy sotaan valmistaa

Mä en oo, mä en oo
ryhtipoika kolmen tähden kenraalin
mä en oo, mä en oo
onnellinen pönkittäjä systeemin

Liikemiehet haluaa saada lisää rahaa
lisää syntiä ne sillä ostaa
pikkupoikina ne jätettiin niin yksin
kaiken tuskansa ne maailmalle kostaa

Mä en oo, mä en oo
kilpayhteiskunnan hyväosainen
mä en oo, mä en oo
äänitorvi tekopyhien

Toiset perintönä isiltään saa aatteen
toiset kapinoi kun lehti käskee niin
ja onnenpojat luksusravintoloissa
sekoo terässinfonian säveliin

Mä en oo, mä en oo
rattopoika kansanedustajan
mä en oo, mä en oo
esimerkki älymystön edustajan
mä en oo, mä en oo
ryhtipoika kolmen tähden kenraalin
mä en oo, mä en oo
onnellinen pönkittäjä systeemin

Onnenpoika YLEn Elävässä arkistossa.

Jolly Jumpers - "Herald"

Video: Jukka Takalo

Eleanoora Rosenholm - "Tammen varjossa"

Video: Sami Sänpäkkilä

Elokuu Top-10

• Dennis Wilson: Pacific Ocean Blue (*)
  
• Kris Kristofferson @ Finlandia-talo (*)
• Sun Ra & His Solar-Myth Arkestra: The Solar Myth Approach vol. 1 & 2 (*)
  
• Charles Ives: A Radical in a Suit and Tie (*)
• George Orwell: Burmese Days (*)
• Mutiny #12 (*)
• Ele Loe: Sulas mino (*)
• Marko Turunen et al: Ufoja Lahdessa 1/4 (*)
• Hetero Skeleton: Hasardi (*)
• The Prisoner (*)
  

Raivon ruhtinaat

Kuusumun profeetta
Lyhtykuja
Ektro Records
2008
CD

Parin vuoden takaisen, railakkaan ekspansiivisen Hymyilevien laivojen satama -levynsä jälkeen Kuusumun profeetta on uusimmallansa suorittanut melkoista karsinaa. Levyn äänimaailma on rajattu tiukasti bändin ydinryhmään Rättö/Elo/Majaluoma/Nuorsaari, jopa kaksihenkinen puhallinsektio on jätetty tien varrelle.

Lopputuloksena on kylmä, mutta vaikuttava albumi. Jonkinlaista teemalevyä tässä ollaan ilmeisesti rakennettu, mutta stoori jäi ainakin tältä kuulijalta tajuamatta. Ei hätää, Mika Rätön operaattiset vokaalisuoritukset ovat aina kuulemisen arvoisia jo sellaisenaan, ilman tekstuaalista rasitetta. Musiikillisesti Lyhtykuja kuulostaa ensi alkuun raskaalta, jopa ns. metallimaiselta, progepolveilua unohtamatta, mutta syvemmällä kuuntelulla päällimmäisenä mieleen jää syntetisaattorien vahva läsnäolo. 80-lukulaiset taidepopsuuntaukset (miten ois toi Japan?) pakottavat itseään aivokuorelle; jos ette usko, niin kuunnelkaapa vaikka "Täältä tullaan taivaan" intro.

Kuusumun profeetan ongelma on jo monen vuoden ajan ollut se, että penteleet julkaisivat varsin moukkamaisesti parhaan albuminsa (Kukin kaappiaan selässään kantaa) heti ensi alkuun. Jokainen sitä seurannut levy on joutunut kantamaan selässään tuota nimenomaista hyvin raskasta kaappia ja johan siinä taipuu vahvankin miehen selkä kulimaiseen nöyryyteen. Väkevää on tuotantonsa joka tapauksessa ollut vuosituhannen alusta lähtien eikä erityisiä väsymisen merkkejä ole havaittavissa. Lyhtykujan "Raivon ruhtinaat" on järkähtämättömän ylväs ja komea kappale, joka ei kalpene yhtään minkään musiikillisen ilmaisun rinnalla. Aika veijareita nuo porilaiset, vaan eihän sitä muuten Kodin kuvalehteen pääsisikään.

Suolakiven kanssa

Ele Loe
Sulas mino
Peippo
2008
CD-R

Jotkut teistä ehkä saattavat muistaa, kuinka joitakin vuosia sitten alettiin puhua sellaisesta musiikillisestä ilmiöstä kuin "folktronica". Itselleni ei koskaan oikein käynyt selväksi, että mitähän hittoa sillä oikein tarkoitettiin, mutta nyt taidan ymmärtää.

Jossain ulkosaariston syövereissä budjaavan Kaisa Niemisen eli Ele Loen esikoislevytys Sulas mino kuulostaa juuri siltä kuin voisi kuvitella folkin ja electronican yhteennaittamisen kuulostavan. Pienimuotoista ja pulputtavaa elektronista kosketinsoitinhimmeliä ja mumisevaa, hyräilevää laulua. Joillekin saattaa tulla allerginen ihottuma jo sanallisesta kuvailusta, mutta uskokaatten kun sanon, että Sulas minon musiikki on nätimpää kuin kaksi pyöreäksi hioutunutta kiveä aaltosten piiskaamalla kemiöläisen saaren rannalla.

Syksyisissä tunnelmissa äänitetty lyhykäinen levy sopii erinomaisesti myös kuunneltavaksi alkusyksyn romantiikan kaipuisiin tunnetiloihin. Kovin hiotulta ei levy kuulosta, pikemminkin epähuomiossa hutaistulta, mutta silti se tuntuu täysin valmiilta, kypsältä kuin talviomena mummon komerossa. Aika mainio löytö Peipolle.

Paavoharju - "Kirkonväki"

Video: Jarmo Loikkanen ja Lauri Ainala