Huuhkaja Mixtape #6 - 2010 MEGAMIX

A / B

Lyhyesti pitkällä #12

Kanttoripojan ja Re-clipin ulkoisesti vähäeleinen kimppasingle (Record Deals, 2010, 7") lienee syksyn ilahduttavimpia rytmimusiikkijulkaisuja. Kanttoripojan "Guiro" tikittelee kivasti eteenpäin muutaman iloisen soundin voimin. Lämmin urku, kevyt basso, komppi kotiin ja kuppi teetä. Re-clip on pistänyt huoneen pimeäksi, videoilla pyörii John Carpenteria ja kaveri pelaa toisella telkkarilla nintendoa. "Middle" on treble-säätimen asento.

Killer McHannin kauan odoteltu Battlefields Forever (Verdura, 2010, 7") on karskinpuoleista impro/noise-rypistystä, taitaa olla jopa hard core. Vauhti on nopea, kitka sulattaa vaskiset torvet ja seinä tulee aina vastaan liian äkkiä. Saattaa siinä verikin otsasta tirskahtaa, mutta niinhän aina käy kun miehet ryhtyvät hommiin. Ei tämmöiselle levylle voi sanoa ei, pitää sanoa kyllä.

Ghédalia Tazartésin yhtye Reines D'Angleterre lyöttäytyi taannoisella Suomen vierailullaan yhteen Amon Düden, Islajan ja The Hoopon kanssa muodostaen superkokoonpano Lö Jengin. Pikaisen äänityssession tuloksena syntyi EP-levytys Dans les toilettes du paradis/Eläköön mummo (Fonal, 2010, 10"). Jengin löysänä vellova murina on oivaa tunnelmamusiikkia syysiltojen romanttisille kynttiläpäivällisille, mutta lievää pettymyksen makuakin on ilmassa. Levy nimittäin loppuu aivan liian lyhyeen. Houkutus asettaa läpinäkyvä vinyyli levylautaselle tulee kovin harvoin kuulijan tietäessä ilon päättyvän juuri silloin kun on ehtinyt virittäytyä sen vaatimalle taajuudelle. Tätä kertakaikkisen omalaatuista musiikki-ilmaisua olisi halunnut lisää.

Kulttuurivihkot 5/10

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstalla Paanpa (Avaruuspukuinen mies), Ous Mal (Nuojuva halava) ja Pharaoh Overlord (Siluurikaudella).

Avaruuden kevät

V/A
Spring is a Place in the Space
Luovaja
2010
CD-R

Luovajan 5-vuotisjuhlakokoelma.

1. Yölaulajat - Intro: Praesens
2. Grey Park - Stardustinhoffman
3. Keijo - Stars Are Shining
4. Ville Moskiitto - May Day in Whale's Mouth
5. Bearly Queen - (No One Will Notice If It's) Spring in Space
6. Paanpa - Ulkoavaruuden kuningatar
7. Parlay - Thoughtful Solitude at Oceanus Procellarum

Islaja - "Pimeyttä kohti"

Video: Sami Sänpäkkilä

Lyhyesti pitkällä #11

Gestalt (Luovaja, 2010, CD-R) on jo seitsemäs albumillinen Bearly Queenin sampladeelistä ambienthuurua. Jos pari viimeisintä levyään ovatkin tuntuneet turhan staattisilta ja ehkä jopa suorastaan apaattisilta, on Gestalt piristävän monimuotoinen ja -puolinen 38-minuuttinen. Bearly Queen siirtyy sulavasti musiikillisesta aihiosta toiseen ja matkan varrella kuullaan niin kosmista syntetismiä kuin laiskoja biittejäkin. Ajankuva hämärtyy kun on hauskaa.

Lisää huuruista bluusia Keijo Virtasen alitajunnasta löytyy Keijo & Jukka -duon nimettömältä esikoisäänitteeltä (ROH Tapes, 2010, KAS). Itsepintaisen hakkaavasta kompista ja kireistä riffeistä huolimatta, ei tätä bluesaihiota kuitenkaan minimaaliseksi voi väittää, ennemminkin lähennellään maksimalististisia sfäärejä. Keijolle harvinaisen tiukka soitto sisältää kuitenkin rutkasti sitä tuttua vapaakätistä ja -mielistä otetta, joka ajoittain yltää suorastaan psykedeeliseksi huminaksi, vaikka välillä poiketaan myös leppoisan country bluesin parissa. Taitaa olla vähintäänkin vuoden paras bluesäänite nyt käsillä.

Helsinkiläisen kakaokamkamin musiikki vaikuttaa siirtyneen uudella Snowballs-levyllä (Jozik records, 2010, CD) entistä enemmän sellaisen ilmaisun suuntaan, jota paremman nimityksen puutteessa voinee kutsua "free rockiksi". Yhtyeen soundissa kuuluu edelleen vahvasti post rock, mutta tällä uusimmallaan triolla tuntuu olevan entistä enemmän rohkeutta kokeilla ja tutkiskella. Ajoittain Snowballs kuulostaa varsin paljon Larks' Tongues in Aspic -aikaiselta King Crimsonilta, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Miellyttävää musaa, mutta mieleen tulee, että kakaokamkami saattaisi olla sellainen yhtye, joka hyötyisi ulkopuolisen tuottajan läsnäolosta. Pienellä piiskaamisella saisi löysät pois ja lopputuloksena voisi syntyä Todella Hienoa Jälkeä.

Lyhyesti pitkällä #10

Boris Morganan viimeisimmästä levyjulkaisusta on ehtinyt vierähtää aikaa jo kolmisen vuotta. Nyt tältä impro-kollektiivilta on ilmestynyt uusi kasettialbumi Muuan sali (Boriksen kirja ja kassu, 2010). Uusimpansa tuntuu enimmäkseen jatkavan siitä, mihin Liquid Child -LP jäi: rock-musiikkiin pohjautuvaa vapaata improvisaatiota. Useimmat levyn nimeämättömistä kappaleista tukeutuvat tanakkaan rytmiin, joka antaa musiikille omanlaista ryhdikkyyttä ja tekee siitä helposti lähestyttävää. On ilahduttavaa kuulla pitkästä aikaa uutta Boris Morganaa, varsinkin näin reteää paukutusta, mutta pitemmistä jameista kokoonkursittu, lyhyempiä maistiaisia suosiva muoto tuottaa pienen pettymyksen ja paikoittain jää sellainen fiilis, että juuri kun ollaan pääsemässä niin sanotusti asian ytimeen eli sopivaan jammailueuforiseen tilaan, feidataan jo uutta sessiota sisään töks.

Osa Boris Morganan musikanteista soittaa myös Horst-kokoonpanossa, jolta vastikään ilmestyi esikoisäänite Harakan pesässä (Boriksen kirja ja kassu, 2010). Vaikka joitain soundillisia yhtymäkohtia B. Morganaan löytyykin, ovat Horstin musiikin lähtökohdat vahvemmin kiinni free jazzissa. Saksofoni/kitara/sello/rummut -kvartetin soitto nojaa lyhyihin fraaseihin ja nykiviin rytmeihin, kuitenkin melko pidättäytyvästi ilman päällekäyvää aggressiota tahi korkeita volyymitasoja. Harakan pesässä on miellyttävää kuultavaa ja toimii omassa karsinassaan, mutta suurin innostus jää kuitenkin kokematta; materiaali ei loppujen lopuksi ole erityisen vahvaa eikä yhtyeellä ehkä tarpeeksi omaa erityistä identiteettiä jotta se riittävästi erottuisi muitten vastaavien free-pumppujen joukosta. Siispä jäämme kiinnostuneina odottamaan lisää näyttöä.

Grey Park -kytköksisen HDML:n mini-cd Singing of Faces (Ikuisuus, 2010) on varsin kiehtova, melko lineaarisen rakenteen omaava parinkymmenen minuutin mittainen ääniteos, joka äänimaailmaltaan jossain määrin muistuttaa GP:n tuotoksia. Omakohtaisen kuuntelukokemukseni perusteella olen määrittänyt Singing of Facesin jaksottaiseksi teokseksi, jolla on melko selkeät siirtymäkohdat. Ensimmäisessä osassa kuulemme yliajettua ääntä, joka ei millään lailla kuulu noise-genreen: äänilähteet katoavat omaan säröönsä, dynamiikka on nollatasolla ja tapahtuu imploosio, so. sisäänpäinkääntyminen, eikä muodolla ole enää merkitystä. Tämä äänetön meteli antaa toisessa osassa tilaa rytmisesti toistuvalle, nopeutetulle vokaalisamplelle. Tätä inhimillistä elementtiä toisintaa joltain itämaiselta puhallinsoittimelta kuulostava fraasi, joskin tämä soitin saattaa kuitenkin olla samasta lähteestä peräisin. Kolmannessa osassa yhdistyvät ensimmäisen ja toisen osan äänimaailmat, mutta jättäytyvät suosiolla taka-alalle puhtaan sähköisen ritinän vallatessa kuulokuvan. Viimeistään tässä vaiheessa Singing of Faces alkaa kuulostaa vaaralliselta; volttimäärät nousevat ja sähköiskun vaara alkaa olla ilmeinen. Finaaliosiossa kaikki häviää hitaasti eetteriin ja tässä kohtaa saavumme ainoaan valituksen aiheeseen: tavanomaisen feidauksen sijaan olisi teoksen suonut päättyvän musiikin rikkinäiselle sähkölaite-estetiikalle johdonmukaiseen lopulliseen hajoamiseen. Vaan mitätön moitehan tämä, staattinen sähkö ei ole aikoihin kuulostanut näin hyvältä.

Mohel @ Fluxee Improv I, 7.5.2010

Outa-lehti 3

Aiheina mm. Kutomo, Tsembla, Samuel Meri, Puiset heilat ja "Kalevan outsider".

Kulttuurivihkot 2/10

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstan aiheena Pekko Käppi (ja levyt Vuonna 86, Uni uuhella ajeli sekä Vadelma/Hawaii).

Radiopuhelimet - "Globaali anaali"

Video: Henri Turunen

Kemialliset ystävät - "Kivikasan rauhassa"

Video: Mikko Kuorinki

Leijona, kummitus ja poliisi

Teemu Elon Puhuvat Eläimet
Kointähden siirtokunta
Helmi levyt
2010
CD

Pari vuotta sitten uumoilin, että Teemu Elon Puhuvat Eläimet katoaa samaan unohduksen suohon, kuin Elon muutkin musaprojektit, mutta hitto soikoon, on ilo todeta olleensa väärässä.

Paljoa ei ole muuttunut. Ekalla levyllä kitaroinut Tuomas Niskanen on vaihtunut toiseen Pori-skenen Tuomakseen, Unkarin mustan luumun Tuomas Grönlundiin. Musa on edelleen 1960-70 -luvuille kurkottavaa psykedeelistä rokkia folk rock-maustein. Soittajat ovat edelleen alansa parhaimmistoa.

Kuitenkin uskaltaisin todeta, että toisella albumilla on yhtyeellä varmempi ote, soundit ovat paremmat ja biisimateriaalikin enimmäkseen hiotumpaa. Käsillä on siis lähestulkoon täydellinen levy, mutta pakko on myös todeta, ettei Puhuvia Eläimiä parhaalla tahdollakaan voi pitää erityisen tärkeänä yhtyeenä, ainakaan jos sitä verrataan jäsentensä "emobändeihin", joista monet (Circle, Kuusumun profeetta, Valumo) ovat kuitenkin olleet huomattavan merkittäviä tapauksia suomalaisella musiikkikartalla.

Joka tapauksessa, suunnatonta mielihyvää tuottaa Puhuvien Eläinten musa psykedeelisen rockin ystäville, eikä sitä nyt muuta tarvitakaan kuin mielihyvää. Eläimet ovat siitäkin kiinnostava yhtye, että siinä pääsevät sekä Ville Leinonen (koskettimet) että Mika Rättö (rummut) vaihteeksi karistamaan nokkamiehen roolin harteiltaan ja vain soittamaan. Se on kuulijallekin ilahduttavaa, sillä molemmat ovat pirun taitavia muusikkoja ja etenkin Rätön rehvakkaa, näyttämisenhaluista rumpalointia on ilo kuunnella aina silloin harvoin kun Rättö sattuu rumpalinpallille istahtamaan.

Levyn kohokohtia ovat apokalyptisiin fiiliksiin yltävä "Musta uni", nimensä mukaisesti varsin reteä "Isabella (Kuukkari stomp)" ja neljännestunnin mittaan yltävä huikea ja huikentelevakin psyke-eepos "Kun kuolen". Parhaimmillaan Puhuvat Eläimet kurkottelevat korkealle stratosfääriin ja rankimpien jamibiisien jälkeen tulee jopa suorastaan väsähtänyt olo. Onnellisen väsähtänyt kuitenkin. Pekko Käpin jouhikko ja Ion Buinovschin viulu tuovat kivoja folk-sävyjä mukanaan.

Kuten ensimmäisellä levyllä, myös toisella "sorrutaan" välillä lastenlaulumaisiin fiiliksiin, missä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tällä kertaa on Elo tällä saralla lyönyt kirveensä kiveen. "Lohikäärmelaulu" on niin rasittava renkutus, että se rikkoo levyn muuten niin erinomaisen tunnelman ja biisijatkumon todella pahasti. Heristän sormeani kiukkuisesti.

Musta köksä - "Ran"

Video: Hannu Nieminen

J. Tolvi & Semiband - "Impi-Iisa"

Video: Jonna Karanka