Yari - "Varjot"

Sen jalat oli multaset

Pekko Käppi
Jos ken pahoin uneksii
Peipon ääni ja yrtti
2007
CD

Jouhikkosanansaattaja Käppi on jo ehtinyt monen vuoden ajan osoittaa kyvykkyytensä kansanmusiikin, rockin, popin, improvisaation ja yleisen undergroundismin parissa, mutta ensimmäistä varsinaista täyspitkää ja täyspainoista sooloalbumiaan on saatu odottaa iäisyydeltä tuntuvan ajan. Siksipä onkin suurenmoinen ilo todeta, että Jos ken pahoin uneksii lunastaa ja jopa ylittää kaikki odotukset.

Lauluvalikoima sisältää sekä traditionaalista karjalaista kansanlaulua että Käpin ja kumppanien omia sävellyksiä (sekä myöskin yhden virsitulkinnan), joista ainakin upeaa karjalaista "Polvenhaavaa" olen päässyt ihan omakohtaisesti kuulemaan aiemmin elävänäkin. Alkuperäissävellyksistä "Ristilukki" on kenties Käpin tähänastisista tuotoksista hienoin ja ylipäänsä viime vuosien parhaita lauluja mistä tahansa musiikista puhuttaessa.

Jos ken pahoin uneksii ei ole puristinen folk-levy ja sen rikkaassa, jouhikon hallitsemassa äänimaailmassa yhdistyvät kaikenlaiset vaikutteet, joskin toki kansanmusiikki on se pääasiallinen modus operandi. Monipuolinen, pitkään kypsytetty albumi, joka muistuttaa omapäisyydessään, jos ei musiikillisesti, Joanna Newsomin kahta pitkäsoittoa ja jonka soisi löytävän laajan kuulijakunnan myös kansanmusiikki- ja ug-piirien ulkopuolelta.

Kansa vaatii lisää.

Ektroplasmaa

Steel Mammothin esikoisalbumi Atomic Mountain (Ektro Records, 2007, CD) lienee ilmestynyt turhankin nopeaan bändin mainion Nuclear Barbarians -ep:n jälkeen, sen verta vähän tämä nyt tuntuu innostavan. Mikä sitten mättää? Tämä Jussi Lehtisalon, Anssi Kasitonnin ja Ville Pirisen eräänlainen power trio nylkyttää yhtä rentoa jytää kuin eepeelläkin ja kaikki on sinänsä kohdallaan, joten ehkä kyse on vain jonkinlaisesta yliannostuksesta tai siitä, että musansa toimi hiukkasen paremmin lyhyemmässä formaatissa. Semminkin, kun Atomic Mountainin keskiössä lymyilevä 12-minuuttinen, huuruinen "Commando Leopard" kuulostaa siltä, kuin se voisi löytyä aivan yhtä lailla Circlen kuin minkä tahansa muunkin Circle -johdannaisen levyltä. Atomic Mountain taitaa valitettavasti tässä julkaisurupeamassa kadota muitten kaltaistensa joukkoon, eikä löydä sitä ihan omaa paikkaansa, jonka se kuitenkin loppujen lopuksi taitaisi ansaita. "Palaamme asiaan" -levy, vaikka ensi vuonna.

Entäs sitten itse Circlen uusin studiolevytys, Katapult (No Quarter, 2007, LP)? Voisin toki keksiä halutessani kaikenlaista negatiivista, muttei haluta, joten totean, että aika hyperlasertimantti on (jälleen kerran) syntynyt. Nyt ei olla keksimässä pyörää uudelleen, vaan tiivistetään viime vuosien monenmoiset kehityssuunnat yhteen, klassisen mittaiseen lp-levyyn. Ja siinä on Katapultin vahvuus, siinä missä jonkun Panicin vahvuus on sen käsittämättömyydessä ja ennalta-arvaamattomuudessa. Katapult sulattaa yhteen Circlen hevi-, jami-, ambient- ja pop-vaikutteet. Lopputulos voisi hyvinkin olla Circlen tähänastisen uran "kaupallisin" ja "kansantajuisin" levy, jos noilla määreillä nyt tässä musakornerissa olisi jotain merkitystä. Jälleen kerran on mahdoton arvailla, mitä ihmettä seuraavaksi onkaan tulossa; Circle on musiikillinen cliffhanger, enkä yhtään häpeä tunnustaa olevani täysin polvillani tämän yhtyeen edessä. Kuola se valuu solkenaan rinnuksilleni, näkisittepä vain.

Tämän suitsutuksen jälkee onkin hiton helppo todeta, että Sunburned Hand of the Manin ja Circlen yhteennaittavan Sunburned Circlen levy The Blaze Game (Conspiracy Records, 2007, CD) on pätevää, mutta sinänsä yhdentekevää jammailua. Mielikseen sitä kuuntelee, mutta vaikea on mitään erityistä sanottavaa tästä keksiä. Hauskaa oli varmasti kimpassa soitella.

Säästöpojat - "Sakkeus tule ulos seinästä"

Kukka @ Dynamo, 21.9.2007

Noitalinna huraa! - "Pikkuveli"

T. Toiviainen & Treble - "Silta"

UMF IV: Es, Islaja, Kemialliset ystävät @ Klubi, 3.8.2007

Six Organs of Admittance (& Friends) @ Dynamo, 1.8.2007

Tennessee Waltz

Black Motor
On Duty
Kissankusi Records
2007
CD-R

Päätin maaliskuisen Black Motor -keikkaraporttini sanoihin "Koska levy?" No, tässähän se, ei tarvinnut kauaa odotella. Kyseessä on kylläkin live-taltiointi, mutta mitäpä tuo haittaa.

Taannoista keikkaakin enemmän Black Motorin jazz kuulostaa näin levyltä kuunneltuna jossain määrin seksikkäältä musiikilta. Melko irstaalla ja hieman pahaenteisellä tavalla, tosin. Etenkin basisti Ville Rauhalan sävellys "Love Life" on sellaista musiikkia, että jos se olisi mies, se olisi vähän hikinen ja melko karvainen mies, joka sanoisi suunnilleen jotenkin näin: "hei beibi, sulta lähtee kohta pikkuhousut, halusit sitä tai ei." Sehän olisi tosielämässä aika ikävää, mutta musiikkina ns. hyvä homma.

On Duty on äänitykseltään säröilevä ja likainen, mikä korostaa musiikin seksuaalista puolta ja kuulostaa kyllä hyvältä, joskin kyllä myös loppua kohden turhankin resuiselta. Olisi ihan mielenkiintoista kuulla Black Motoria sisäsiistimpänä studioversionakin.

Biiseistä kaksi on bändin omia ja näitten lisäksi kuullaan "Tennessee Waltz" -standardi, sekä Thee Headcoatsin "I'll Be Out of Here". Pirullista energiaa löytyy ja bändin ilmaisuhan on toimiva yhdistelmä free jazzia ja perinteisempää jatsia. Tästä on hyvä jatkaa.

Popcorn Party

Jaakko Eino Kalevi
Dragon Quest
Helmi levyt
2007
LP

Jaakko Eino Kalevin esikoisalbumi on varsin bipolaarinen. A-puoli sisältää kotikutoista elektropoppia, sellaista mitä oli albumia edeltävän ep:n perusteella odotettavissakin. Semmoista ihan kivaa, vähän hörhöä, ei mittää vakavaa.

B-puolella sen sijaan kuullaan (järjestyksessä) bossa novaa, ranskalaista unipoppia, jatsia ja reggaeta. Kaikki neljä biisiä ovat genrejensä tyylipuhtaita edustajia, jopa hämmentävän täydellisesti tehtyjä. Ja ne kuulostavat niin vaivattomilta: tekaisenpa tästä nyt tämmöisen jatsin, lienee J.E.K. ajatellut.

Alkuhuuman jälkeen b-puolen sulava taituruus kääntyy vähän itseään vastaan. Se alkaa kuulostaa hengettömältä, liian hyvältä ja helpolta. Kukin biisi on todellakin genrensä tyylipuhdas edustaja, jopa siinä määrin että ne alkavat kuulostaa jonkinlaiselta oppikirjamateriaalilta: "Reggae vasta-alkajille ja aloittelijoille". Ja silti, silti ne ovat myöskin yhtälailla kotikutoisia ja persoonallisia kuin levyn a-puolen elektrot. Jaakko Eino Kalevin viehätys on karkaavaa sorttia, vaikeasti määritettävää, mutta ihon alle käyvää. Ei voi olla tykkäämättä, eikä kyllä haluaisikaan olla tykkäämättä.

Battletoads explode in stereo

Steel Mammoth on jälleen uusi Jussi Lehtisalon hörhömetallipoppoo. Nuclear Barbarians (Ektro Records, 2007, CD) muistuttaa Krypt Axeripperiä sikäli, että imagonsa on 100-prosenttisen Metal, mutta musiikki jotain vaikeammin määriteltävää. Riffejä on, raskaitakin, mutta etenkin ep:n loppupuolella tämä on enemmänkin jotain blues-pohjaista rock'n'roll -musiikkia, metallia siinä mielessä kuin joku Led Zeppelin sitä oli. Mutta ei sekään kerro tästä levystä kaikkea. Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua. Jos Lehtisalon hevifiksaatio välillä jo tuntuukin vähän aikansa eläneeltä, niin aina nämä levyt kuitenkin jossain määrin yllättää. NWOFHM-"skenen" musikantit ovat todellakin onnistuneet luomaan ihan omanlaisensa metalligenren, jotain joka on oikeasti uutta. Nostan hattuani.

En tiedä reggaesta ja/tai dubista oikeastaan mitään, tai en ainakaan kehtaa väittää tietäväni, mutta sen tiedän, että Profeetan ja Uuden maailmanuskonnon Hallusinogenesis (Helmi levyt, 2007, CD) asettui cd-soittimeeni oleilemaan melko pitkäksi aikaa. Ehkä vähän liiaksikin, sillä alkuhuuman jälkeen alkoi tulla pieniä väsymyksen merkkejä, tosin suurimmaksi osaksi Profeetan sanoituksia kohtaan. Ei niistä sen enempää ja todettakoon, että itse julistus kuulostaa edelleen mahdottoman hyvältä (ja joissain kohtia hämmentävän paljon Pekka Strengiltä...), kun ei jää liiaksi kuuntelemaan niitä sanoja. Muutenkin Uuden maailmanuskonnon elektroninen (kokoonpanona syntetisoija, syntetisoija, elektroniset rummut, syntetisoija, syntetisoija) reggae on kyllä nannaa. Aika synkkää menoa, kylläkin.

Tuomari Nurmio @ DBTL, 28.7.2007

Mulkunlutkuttajat

Kari Peitsamon ja Riston yhteennaittaminen on idea, joka kuulostaa ensi alkuun hämmästyttävän loistavalta ja pienen pohdinnan jälkeen vähän vähemmän häkellyttävältä. Peitsamon & Riston ensimmäinen julkaisu, single Gotta Build A Railroad, Gotta Build a Train (Rocket Records, 2007, CD) tuntuu vahvistavan jälkimmäistä vaikutelmaa. Ei tässä musiikissa kyllä mitään vialla ole: biisit ovat mainioita country/blues/rock'n'roll/boogie -hahmotelmia, Peitsamo on terävässä terässä ja Risto soittaa hyvin. Mut mut, kun ei tältä levyltä löydy mitään kovin ihmeellistä. Risto on hyvä taustabändi Peitsamolle, mutta eipä tämä nyt ole ensimmäinen kerta kun Karilla hyvä taustabändi on. Snaijaatsä? Toivoa sopii, että tulevalla albumilla kuuluisi enempi myös Riston kädenjälki.

Joose Keskitalon uusi ep Otus (Helmi levyt, 2007, 7") ei sekään mitään kovin mainittavia säväreitä tuota. Tuommonen makupala uutta albumia odotellessa. Levyn uudet kappaleet, "Mäkivanhus" ja "Otus" ovat takuuvarmoja, mutta tuttuja latuja tallovia. "Onni" ja "Kuljin minä maantietä" ovat uusia versioita jo aiemminkin julkaisuista ralleista. Ei siinä mitään, "Kuljin minä maantietä" on niin hyvä, että kyllä siitä sopii sovituksia vääntää montakin.

Odotin Mopin ja Aivokurkiaisten täyspitkää albumia Homorakkautta (Lipposen levy ja kasetti, 2007, CD) varsin hartaasti, mutta viivyttelin ostamisen kanssa ihmeen pitkään (lähinnä rahanpuutteesta johtuen, eikä niinkään siitä pelosta että levy olisi huono). Huippubiisejähän nämä, mikä on sinkuilta ja keikalla jo todettu ja levykin on sopivan lyhyt ja tiivis, ettei ehdi ollenkaan kyllästyä. Ainoa seikka, mikä Mopin ja Aivokurkiaisten suhteen epäilyttää on se, että homorietastelu saattaa pitemmän päälle käydä väsyttäväksi, mutta uskon, että Mopilla on jo uudet ässät (ja aiheet) hihassa. Värikynä on keltainen.

Lau Nau - "Pläkkikanteletar"