Maailman parhaat biisit, osa 5

Dave Lindholm - "Pieni ja hento ote" (1982)
(Ralf Henrik Lindholm)

Johanna JHN 2052 (albumi Aino)
Johanna JHX 011 (single Pieni ja hento ote, osa 1 & 2)

Lieneekö tarpeellista irrottaa yhtä kappaletta albumilta, joka on kaikin puolin täydellinen? Eipä kai, mutta "Pieneen ja hentoon otteeseen" tiiviistyy kaikki se, mikä Ainossa on niin jumalaisen täydellistä. Jousikvartetin ja sähkökitaran ilmava harmonia, Daven lauluääni kaikkein kauneimmillaan. Sanat, jotka ilmaisevat perimmäistä totuutta suoraan mutta myös hämärään varjoon kätkettynä. Herkkää, muttei imelää. "Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään" on yksi kauneimpia lauseita, joita suomenkielellä on ikinä kirjoitettu.

Tämä on musiikkia, jota kuunnellaan yksin yössä ja kenties tirautetaan kyynel tai pari.

Pidin siitä, mistä kerroit: ihmisestä, joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla
Miten kaikki voi olla valmista, kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Valoa ja pimeää, ei siinä ole mitään luonnotonta
Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa
En pidä siitä, että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Pieni ja hento ote YouTubessa.

Sinkkukohtaus

Digitaalimiehet
Kivi/Ihmisundulaatti
Lipposen levy ja kasetti
2009
7"

Cosmo Jones Beat Machine
The Nature Of This Deal/Wolf Ticket
Lipposen levy ja kasetti
2008
7"

Fricara Pacchu
Lucy
Vauva
2009
7"

Digitaalimiehet on Black Audio/Steel Mammoth -kiekuja Ville Pirisen sekä casionkoskettelijoiden Noora Federleyn ja Sanna Järvelän hupsuttelubändi. Rumpumaestro Tomi Leppänen antaa taustatukea. A-puolen "Kivi" on 80-lukulaisen koleankuuloinen poppibiisi, joka toimii aikas hyvin, muttei ole sitten kumminkaan ihan tarpeeksi täydellinen poppis ollakseen nerokas. B-puolen instrumentaali ei aiheuta pettymyksiä kun ei aseta liikaa odotuksiakaan, mutta on toisaalta varsin tavanomaista pöhinää ilman Pirisen takakireää laulua. Siitä tulee kyllä mieleen Leppäsen vanha Custom Drummer -ep, mikä ei ole ollenkaan paha asia.

Cosmo Jones Beat Machine ei ole koskaan jaksanut kiinnostaa niin paljoa, että olisi tullut levyjänsä hankittua, mutta tämä uusin single saattaa hyvinkin asettaa asiat aivan uuteen valoon. A-puoli on pöhkön vetävä, viidakkorytminen epärokkibiisi, b-puoli on hidas, painostava, jazzahtava noir-tunnelmapala. Ilkeen kuuloista, mutta ihanaa. Kyl maar sitä pitää älpeekin hankkia.

Fricara Pacchu on sillain rasittava tapaus, että parhaimmillaan se on saamarin hyvä, mutta huonoimmillaan jotenkin yhdentekevä. Lucy jää tällä skaalalla johonkin puolenvälin tienoille; helkkarin omaperäistä ja hyvänkuuloista touhua, mutta en nyt ihan mahdottoman paljoa jaksa innostua tästä. Kannet on jotain norjalaista black metallia, musa on neljännen ulottuvuuden bailumusaa. On se kumminkin aika hehkeä yhdistelmä, joten anna mennä, anna mennä.

i.v.

Avarus
IV
Ikuisuus / Secret Eye
2009
LP

Olisikohan kauhean paljon liioiteltua väittää Avaruksen olevan jo jonkinlainen instituutio uudessa "ug-skenessä"? Kyseessä on kumminkin Kemiallisten ystävien ohella yksi pitkäikäisimpiä ja edelleen aktiivisia kokoonpanoja, joka Kempsujen tavoin (ja ohella) on sellainen kiintopiste tietylle muusikkokollektiiville, kiintopiste jonka liepeillä pyörii monenlaista muuta bändiä ja artistia. Diskografia alkaa lähennellä pariakymmentä levyä (on cd-ärrää, kassua, sinkkua, ceedeetä ja älppäriä), jäsenmäärä vissiin samaa luokkaa.

Itse en ole koskaan oikein päässyt kiinni Avaruksen syvimpään olemukseen. Tätä kun aloin kirjoittaa, muistelin aiempia levytyksiänsä ja huomasin ettei minulla ole oikeastaan yhdestäkään niistä mitään kunnollista muistikuvaa. Ne nyt on semmosia... möhkäleitä. Paljon siellä on soittajia ja kaikki soittaa jotain. Ne kuulostaa... Avarukselta. Kyl te tiiätte.

Uusimmalla levyllä ne jumittaa krautrokkia. Okei, on hirveän tylsää vetää esiin kraut-kortti heti, kun on vähän motorik-rytmiin viittavaa touhua, mutta siltä tämä nyt vaan kuulostaa. Can-meininkiä. Eikä se ole paha asia ollenkaan, jos sen tekee hyvässä hengessä.

IV taitaa olla Avaruksen levyistä se, joka kaikista parhaiten sopii sellaiseen "klassiseen" albumimuottiin. On hyvät biisit (vaikka kuulostaakin siltä, että ne on vaan leikelty nauhoilta niistä kohdista kun "alkaa meneen"), passeli LP-mitta (ei pääse kyllästymään kun on just sopivasti matskua), mageet kannet (Pauliina Mäkelän ja Amanda Vähämäen käsialaa): Ihan Oikee Levy. Hirveän poroporvarillista ajattelua, toki, mutta ei aina voi olla beatnikki.

Tätä kuunnellessa tulee mieleen, että olisipa kiva olla taas nuori (nuorempi? en oo vielä vanha) eikä niin ryvettynyt kaikenmaailman hämysaastan parissa. Jumankekka kun mieli räjähtäisi ja olisi valtavan innoissaan. Sillä hyvää musaahan Avarus tekee; vapautunutta ja vapaata. Sitä vaan tahtoo olla niin paatunut, ettei mikään muu kuin Dean Martin tunnu enää miltään . Siispä suosittelen antaumuksella Avaruksen IV -albumia kaikille niille nuorison edustajille jotka ovat vasta ottamassa ensi askeliaan kieron musiikin ihmemaahan.

No okei, kyl teitin muittenkin sopii kuunnella.

Paavoharju - "Ursulan uni"

Video: Lauri Ainala ja Jaakko Pallasvuo

Tiedotusluontoista asiaa

Tulivuori on uusi blogimuotoinen kanava suomalaisessa (köyhässä) musiikkimediassa. Tulivuori tarjoaa näillä näkymin perinteisten haastattelujen lisäksi syvempää tutustumista ("kokeellisten") musiikintekijöiden luomisprosessiin (ja uusia biisejä siinä sivussa). Tässä vaiheessa blogista löytyy vasta kaksi artikkelia (Ous Mal ja Paavoharju), mutta näin kiehtovaa ja suurella pieteetillä tehtyä musiikkijournalismia toivoo runsaasti lisää. Huraa.

Tämän tyystin omasta halusta tehdyn mainoksen (minulla ei siis ole mitään tekemistä Tulivuoren kanssa) lisäksi haluaisin huomauttaa niille, joita semmoinen mahdollisesti kiinnostaa ja jotka eivät vielä ole asiasta tietoisia, että allekirjoittaneen räpiköivien musiikkijournalististen yritysten (tässä blogissa ja Kulttuurivihkoissa) lisäksi on nähtävissä, luettavissa ja kuultavissa myös ns. taiteellisia luomuksiani toisessa blogissani, joka on ollut olemassa jo hyvän tovin, mutta on kärsinyt päämäärättömyydestä ja omasta sekoilustani, mutta lienee nyt asettunut aloilleen ja tullee päivitetyksikin melko säännöllisin väliajoin. Sopii siis käydä kurkistelemassa ja kommentoidakin (siis haukkua) saa, vaikken minä mitään Web2.0 -juttuja osaakaan. Siis sosiaalista kanssakäymistä, toisin sanoen.

Merilaulu

Ous Mal
Riioraa
267 lattajjaa
2009
CD-R

Sämplerillä, pianolla, sellolla ja kanteleella musisoiva Ous Mal -duo kuulostaa etäisesti tutulta, vaikka Riioraa onkin debyyttilevynsä. Elektronisen ja akustisen musiikin lämpöinen yhdistelmä, vinyylisamplejen rahina ja huojuvainen lo-fi äänimaailma tuovat mieleen eritoten Paavoharjun esoteeriset instrumentaaliosiot, mutta Ous Mal luovii selkeästi tyynemmillä ja nätimmillä vesillä; paksua, melodista äänivirtaa.

Musiikki on siinä määrin "pop-orientoitunutta", että koko albumia kuunnellessa jää kaipaamaan jotain. Jotain elementtiä, joka ankkuroisi nämä luomukset biiseiksi. Ajoittain tuntuu siltä, kuin kuuntelisi pelkkiä taustoja ilman solistia. En tiedä, kaipaako Riioraa välttämättä laulajaa joukkoonsa (vaikka mielenkiintoista olisi kyllä sitä kuulla), mutta jonkinlaista johtotähteä kuitenkin. Jossain määrin piano ja sello tätä tehtävää suorittavat, mutta jäävät nekin kuitenkin helposti statisteiksi, koko äänimaailman osasiksi.

Ehkä olen tyystin väärässä ja Riioraa on täydellinen tällaisena kuin se on, sillä suloisen kaunista musiikkia tämä joka tapauksessa on. Ja jos debyyttilevynsä perusteella Ous Malilta jotain voi odottaa, niin tiet ovat avoinna moneen suuntaan, luulen ja toivon ma. Kunhan eivät jää polkemaan paikoilleen.

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo @ Dynamo, 17.4.09

R.I.P. J.G. Ballard

J. G. Ballard

15.11.1930 - 19.4.2009

Tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

Joose Keskitalo
Tule minun luokseni, kulta
Helmi Levyt
2009
LP

Kuuletko kuinka hautausmaa vetää käteen / ja kappelin kellot soivat / se unelmoi saavansa pesää / joka sen kummulle kaivetaan

Joose Keskitalon viides albumi Tule minun luokseni, kulta väläyttää heti alkuunsa yhden Keskitalon hienoimmista lyyrisistä oivalluksista. Siitä on tietysti hyvä aloittaa. "Kuuletko kuinka hautausmaa vetää käteen" esittelee kuulijalle myös levyn äänimaailman yleisilmeen. Akustiseen ilmaisuun painottuvaa, intiimiä läsnäoloa. Tiettyä haurauttakin, jos nyt Keskitalon ilmaisu onkin liian voimallista ja painavaa ollakseen varsinaisesti sitä, siis haurasta. Ja ajatonta, eritoten ajatonta.

Muistaakseni ainakin uransa alkuvaiheilla, so. parin ensimmäisen levyn aikoihin, verrattiin Keskitaloa useissa yhteyksissä Tom Waitsiin. Omalta osaltani tämä yhteys on jäänyt tähän asti huomaamatta. "Esineet" on kuitenkin Marc Ribot -kitaroineen ja Erno Haukkalan yhdenmiehen torvisektion myötä ehtaa Rain Dogsia.

Tiedän en saanut paljon aikaan / että valot sytytetään aina uudestaan / ja että tähdet syntyvät syntymistään / ehkä tänään mutta huomenna / tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

Niin, kuolema. Se on edelleen vahvasti läsnä, mutta se nyt ei enää tässä vaiheessa ole mikään yllätys. Jos Kolmannella maailmanpalolla käskettiin laittaa huoneensa kuntoon, herraa opettamaan meitä kuolemaan ja valmistautumaan haudan lepoon, niin nyt on kuolema paljon makaaberimpaa. Ruumiita pistetään osiksi peräti kolmen kappaleen voimalla. "Me palvelemme kuolemaa" on Keskitalon koleimpia esityksiä ikinä, mutta samalla siinä on jotain hyvin lohdullista. "En tule takaisin / aion olla onnellinen."

Ja jos on onni myötä eikä katkeroiduta suotta / minä sinua suutelen suuttumatta

Mutta mitä ovat nämä katkeransävyiset rakkauslaulut? Kertovatko ne rakkaudesta lainkaan, tai oikeammin, minkälaisesta rakkaudesta? Laulaako Keskitalo taivaallisesta vai maallisesta rakkaudesta laulaessaan "Olen löytänyt suojan sinun sylistä / jonka suojissa kuljen kuin auto moottoritietä"? Sekä että, luulisin. "Saippuakuplia" on joka tapauksessa kaunis kuin saippuakupla ja, niin, vähän katkeran makuinenkin.

Tule minun luokseni kulta ja sano että rakastat minua / sillä pelkään ettet sittenkään tule / ja keittiön veitsiä ja sähköjohtoja ja juna-aikatauluja

Levy on tuudittanut kuulijansa rauhaisaan tunnelmaan, kunnes nimikappaleensa halkaisee sähköllä maan ja taivaan kahtia. Joose Keskitalo ja Crazy Horse esittävät myöhempien aikojen pyhien versiota "Down by the Riveristä" tai "Cortez the Killeristä". Minä polvistun ja palvon kultaista vasikkaa.

Me palvelemme kuolemaa / vaan ei se mitään / kaikki on hyvin nyt / en tule takaisin / aion olla onnellinen

Kulttuurivihkot 2/09

Kulttuurivihkojen uusimman numeron (2/2009) levypalstan aiheina Black Motor (albumit Vaarat vastukset ja Club El Toro) sekä Bearly Queen ("Väritrilogia"). Osta, lainaa, tilaa.

Harmaa Getto - "Peura"

Video: Lauri Ainala

Joose Keskitalo - "Tottelin taivaallista näkyä"

Video: Lauri Ainala

Kuusumun profeetta @ Klubi, 21.2.2009

Taco Bells @ Monk, 20.2.2009

Risto - "Putoan kaivossa"

Video: Sami Sänpäkkilä