Niinpä niin, eli kylmää lunastusta beibi. Aiemmissa arvioinneissani olen vaatinut TBX:ltä aina vain parempaa, joten lienee oikeudenmukaista, että kolmannella levyllään Collider (267 lattajjaa, 2008, CD-R) tämä avaruusrock-kummajainen tuntuu tekevän just sitä mitä olen halunnutkin, eli toimivan, vahvan albumikokonaisuuden. Olkoonkin, että levyn soundi on aiempaa elektronisempi ja ehkä hitusen vähemmän kiinnostava, niin kiitosta suitsutan juurikin siitä syystä, että tämä tuntuu nimenomaan Levyltä, eikä satunnaisten biisi-ideoiden täyttämältä demolta. Mutta koska tunnetusti säästän ylenpalttiset kehut ja varauksettoman ylistyksen vain ja ainoastaan Circlelle, niin todettakoon, että toivoisin TBX:n tulevaisuudessa karttavan digitaalista virtuaalistudiosoundia ja hakevan enempi livefiilistä musaansa. Mutta kuulkaapa, se on aina positiivista kun huomaa odottavansa kiinnostuneena, että mitä joku rokkipumppu seuraavaksi saakaan aikaan.
Amigo Resultin äänirakennelma Vid Baljan (267 lattajjaa, 2008, CD-R) on sellainen teos, joka putoaa tehokkaasti kaikenlaisten genremäärittelyjen välitilaan. Onko se äänimaisemaa, musique concrétea, kokeellista pop-musiikkia, jotain muuta? Ihan sama, sillä minä tykkään, suosittelen vapautuneen musiikin ystäville ja toivon, että saan kuulla samaa sorttia vielä paljon lisääkin.
Grey Parkin "agenttisarjan" ensimmäinen osa ilmestyi jo viisi vuotta sitten, hämmentävää, ja on siitä asti tarjonnut moniaita ilahduttavia sekä tyydyttäviä nautintohetkiä. En tiedä, onko A Final Exam for a Agent (267 lattajjaa, 2008, CD-R) kumminkaan sitten sarjan viimeinen osa, mutta jos onkin niin komia päätös kyllä. Kepeän miellyttävää ambientia, kevyttä noise-surinaa; tuttuja elementtejä ja sitten vielä "Niin yksin mä oon". Elektropostpunkpoppia? Siinähän lauletaan!Huonommin kuin Nykäsen Matti! Mahtavaa!
Steel Mammoth osoittaa toisella pitkäsoitollaan The Kingdom of the Golden Hammer (Super Metsä, 2008, CD) olevansa ihan muuta kuin kertakäyttöinen neronleimaus. Sanoitukset ovat edelleen pöhköä metal-nonsenseä, mutta bändin kokoonpano on muuttunut (Heavy Salminen on tullut epäilemättä kiireisen Juicyiferin tilalle) ja musiikkinsa soundi karannut yhä kauemmas hevin puitteista. Jotain rokkia ne ny kumminkin iloluontoisesti soittaa ja mahdottoman hyviä biisejä ovat tehneet ("Steel Factor" on JÄRISYTTÄVÄ). Väittäisin, että tällä levyllä on jopa paljon kaupallista potentiaalia: en näe mitään syytä sille, miksei tämä tämmönen miellyttäisi vaikkapa jotain YleX:n kuuntelijaa tahi Rumban lukijaa. Toisaalta, hittoako minä ymmärrän kaupallisesta potentiaalisesta? All hail rock'n'roll!
Aiemmin useitakin äänitteitä julkaisseen Ester Polandin Sateenvarjo (Luovaja, 2008, CD-R) oli oma ensitapaamiseni tämän duon kanssa. Ns. positiiviset vibat sai aikaan tämä. 40-minuuttinen psykehoure kärsii kapeahkosta soundista (tarttis kosmisemmat mittasuhteet), mutta itse musa on kyllä kivaa. Kuulokemusaa, ehdottomasti (semmonen sekametelisoppa, voipi tarttua kaikenlaisiin pikku yksityiskohtiin) ja vaikkei tämä toistuvaa kuuntelua taida oikein kestääkään niin pariksi illaksi kyllä riittää kiintoisaa nojatuolimatkailua.
Mopin ja Aivokurkiaisten toinen, eponyymi albumi (Lipposen levy ja kasetti, 2008, CD) vaikuttaa ei niin kovin inspiroituneelta välityöltä. Ei se huono ole, sikäli että sitä kuuntelee kovasti mielikseen ja se on sen verran tiivis paketti (piirun vajaa puoli tuntia) ettei ehdi kyllästymään, mutta hitto soikoon, kun ei sillä ole ollenkaan niin tarttuvia biisejä kuin bändin debyytillä. Irstas homostelu vaikuttaa ajoittain jo vähän väsyneeltä idealta, mutta toisaalta toivoisin, että Moppi jatkaa valitsemallaan tiellä; kyllä homoseksikin ansaitsee olla hyvän pop-musiikin aihealueena.
