Tuesday, December 30, 2008

Joulukuu Top-10


  • Steel Mammoth: The Kingdom of the Golden Hammer (*)
  • Chris Ware: Acme Novelty Library #19 (*)
  • David Lynch: Blue Velvet (*)
  • Veikko Ennala: Elämään tuomittu (*)
  • Masaki Kobayashi: Laskeva aurinko (*)
  • Grey Park: A Final Exam for a Agent (*)
  • Edward Abbey: The Monkey Wrench Gang (*)
  • John Henderson & Simon Nye: How Do You Want Me? (*)
  • Black Motor: Vaarat vastukset (*)
  • Mohel: Babylon Bypass (*)

Sunday, December 21, 2008

Levyvuosi 2008

SATUNNAINEN TOP-15


Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
(Helmi levyt)

Circle
Hollywood
(Ektro Records)

Bonnie "Prince" Billy
Lie Down in the Light
(Drag City)


Kuusumun profeetta
Lyhtykuja
(Ektro Records)

Lau Nau
Nukkuu
(Locust Music/Fonal Records)

Keijo
Neverending Blues
(Ikuisuus)


Black Motor
Vaarat vastukset
(Dreamsheep Records)

Hetero Skeleton
Hasardi
(Ikuisuus)

Mohel
Babylon Bypass
(Tyyfus)


Ele Loe
Sulas mino
(Peippo)

Susanna
Flower of Evil
(Rune Grammofon)

Jouhiorkesteri
Nikodemus
(Kanteleen ääniä)


Orkestar Business Class
Orkestar Business Class
(Helmi levyt)

Teemu Elon Puhuvat eläimet
Hämmästyttävät puhuvat eläimet
(Helmi levyt)

Lead Sister II
Interplanetary Craft
(Ikuisuus)

KAIKKI MUUT HYVÄT

Tindersticks - Hungry Saw
The Goner - Haven
Islaja - Blaze Mountain Recordings
Aalto - Aalto
Ville Leinosen Unilehto - Ville Leinosen Unilehto
Steel Mammoth - The Kingdom of the Golden Hammer
Grey Park - Grey Park
Grey Park - A Final Exam for a Agent
Motorspandex - Torment Star
Paavoharju - Laulu laakson kukista
Jolly Jumpers - Fantom Zone
Judge Bone & Doc Hill - Big Bear's Gate
J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää - Paratiisin pojat
Eleanoora Rosenholm - Älä kysy kuolleilta, he sanoivat
Om - Live at Jerusalem
Baby Dee - Safe Inside the Day
Bearly Queen - The Infamous Commercial Suicide Album
Bearly Queen - Hairy Palm Adventures
Pleasures and Days - Live
Re-clip - Uptown Loops
Amigo Result - Vid baljan
Keijo - What all whom slowly where saying simply why still bright?
Kheta Hotem - Bowl Ceremony
Mahinra & Mahindra - Mahindra & Mahinra
Lörsson - Lörioppia
TBX - Collider
Raamatulliset miehet - Paavalin kirjeitä Tiitukselle
1234567890 - Elvis
Boom Edan - All Suffering Soon To End
Antero Toiviainen - Liljanto
Jaakko Eino Kalevi - Syntymäpäivälaulajana
Ester Poland - Sateenvarjo
Hassu Pelle - Hassu Pelle
Lryeas - Lryeas
Luminous - Whatever the Truth Is
Moppi ja Aivokurkiaiset - Moppi ja Aivokurkiaiset
Profeetta ja Uusi maailmanuskonto - Ordo UMU Okkultis
Solitaire - Predatress
Omfalos Renaissance - Miekka ja kirsikankukka
Bonnie 'Prince' Billy with Harem Scarem and Alex Neilson - Is It The Sea?
Nalle - The Siren's Wave
Quest for Blood - Quest for Blood with Yukihiro Isso

ARKISTOJEN AARTEET

Robert Wyatt - Shleep
Robert Wyatt - Dondestan (Revisited)
Robert Wyatt - Old Rottenhat
Robert Wyatt - Ruth is Stranger than Richard
Robert Wyatt - EPs
Sami Kukka - Sami Kukka
Charles Ives - A Radical in a Suit and Tie
Dennis Wilson - Pacific Ocean Blue

Saturday, December 20, 2008

Tuesday, December 16, 2008

Lattalalattajjaaja


Niinpä niin, eli kylmää lunastusta beibi. Aiemmissa arvioinneissani olen vaatinut TBX:ltä aina vain parempaa, joten lienee oikeudenmukaista, että kolmannella levyllään Collider (267 lattajjaa, 2008, CD-R) tämä avaruusrock-kummajainen tuntuu tekevän just sitä mitä olen halunnutkin, eli toimivan, vahvan albumikokonaisuuden. Olkoonkin, että levyn soundi on aiempaa elektronisempi ja ehkä hitusen vähemmän kiinnostava, niin kiitosta suitsutan juurikin siitä syystä, että tämä tuntuu nimenomaan Levyltä, eikä satunnaisten biisi-ideoiden täyttämältä demolta. Mutta koska tunnetusti säästän ylenpalttiset kehut ja varauksettoman ylistyksen vain ja ainoastaan Circlelle, niin todettakoon, että toivoisin TBX:n tulevaisuudessa karttavan digitaalista virtuaalistudiosoundia ja hakevan enempi livefiilistä musaansa. Mutta kuulkaapa, se on aina positiivista kun huomaa odottavansa kiinnostuneena, että mitä joku rokkipumppu seuraavaksi saakaan aikaan.

Amigo Resultin äänirakennelma Vid Baljan (267 lattajjaa, 2008, CD-R) on sellainen teos, joka putoaa tehokkaasti kaikenlaisten genremäärittelyjen välitilaan. Onko se äänimaisemaa, musique concrétea, kokeellista pop-musiikkia, jotain muuta? Ihan sama, sillä minä tykkään, suosittelen vapautuneen musiikin ystäville ja toivon, että saan kuulla samaa sorttia vielä paljon lisääkin.

Grey Parkin "agenttisarjan" ensimmäinen osa ilmestyi jo viisi vuotta sitten, hämmentävää, ja on siitä asti tarjonnut moniaita ilahduttavia sekä tyydyttäviä nautintohetkiä. En tiedä, onko A Final Exam for a Agent (267 lattajjaa, 2008, CD-R) kumminkaan sitten sarjan viimeinen osa, mutta jos onkin niin komia päätös kyllä. Kepeän miellyttävää ambientia, kevyttä noise-surinaa; tuttuja elementtejä ja sitten vielä "Niin yksin mä oon". Elektropostpunkpoppia? Siinähän lauletaan!Huonommin kuin Nykäsen Matti! Mahtavaa!

Monday, December 8, 2008

Eleanoora Rosenholm - "Ambulanssikuskitar"



Video: Pete Veijalainen

Monday, December 1, 2008

Lyhyesti pitkällä #9


Steel Mammoth
osoittaa toisella pitkäsoitollaan The Kingdom of the Golden Hammer (Super Metsä, 2008, CD) olevansa ihan muuta kuin kertakäyttöinen neronleimaus. Sanoitukset ovat edelleen pöhköä metal-nonsenseä, mutta bändin kokoonpano on muuttunut (Heavy Salminen on tullut epäilemättä kiireisen Juicyiferin tilalle) ja musiikkinsa soundi karannut yhä kauemmas hevin puitteista. Jotain rokkia ne ny kumminkin iloluontoisesti soittaa ja mahdottoman hyviä biisejä ovat tehneet ("Steel Factor" on JÄRISYTTÄVÄ). Väittäisin, että tällä levyllä on jopa paljon kaupallista potentiaalia: en näe mitään syytä sille, miksei tämä tämmönen miellyttäisi vaikkapa jotain YleX:n kuuntelijaa tahi Rumban lukijaa. Toisaalta, hittoako minä ymmärrän kaupallisesta potentiaalisesta? All hail rock'n'roll!

Aiemmin useitakin äänitteitä julkaisseen Ester Polandin Sateenvarjo (Luovaja, 2008, CD-R) oli oma ensitapaamiseni tämän duon kanssa. Ns. positiiviset vibat sai aikaan tämä. 40-minuuttinen psykehoure kärsii kapeahkosta soundista (tarttis kosmisemmat mittasuhteet), mutta itse musa on kyllä kivaa. Kuulokemusaa, ehdottomasti (semmonen sekametelisoppa, voipi tarttua kaikenlaisiin pikku yksityiskohtiin) ja vaikkei tämä toistuvaa kuuntelua taida oikein kestääkään niin pariksi illaksi kyllä riittää kiintoisaa nojatuolimatkailua.

Mopin ja Aivokurkiaisten toinen, eponyymi albumi (Lipposen levy ja kasetti, 2008, CD) vaikuttaa ei niin kovin inspiroituneelta välityöltä. Ei se huono ole, sikäli että sitä kuuntelee kovasti mielikseen ja se on sen verran tiivis paketti (piirun vajaa puoli tuntia) ettei ehdi kyllästymään, mutta hitto soikoon, kun ei sillä ole ollenkaan niin tarttuvia biisejä kuin bändin debyytillä. Irstas homostelu vaikuttaa ajoittain jo vähän väsyneeltä idealta, mutta toisaalta toivoisin, että Moppi jatkaa valitsemallaan tiellä; kyllä homoseksikin ansaitsee olla hyvän pop-musiikin aihealueena.

Sunday, November 30, 2008

Marraskuu Top-10


  • Bonnie 'Prince' Billy with Harem Scarem and Alex Neilson: Is It The Sea? (*)
  • Aalto: Aalto (*)
  • John Crowley: Little, Big (*)
  • Humppalähetys 1982-1992 (*)
  • Susanna: Flower of Evil (*)
  • Cormac McCarthy: The Border Trilogy (*)
  • Robert Wyatt & Bertrand Burgalat: "This Summer Night" (*)
  • Ethan & Joel Coen: Burn After Reading (*)
  • Emir Kusturica: Maradona (*)
  • Daniil Harms: Perinpohjainen tutkimus (*)

Wednesday, November 19, 2008

Grey Park - "Forssa"



Video: Pilvari Pirtola

Tuesday, November 18, 2008

Rabbit Ilsn x 3

Re-clip
Uptown Loops


Antero Toiviainen
Liljanto

1234567890
Elvis

Rabbit Ilsn Records
2008
CD-R

Luupeista rakennettuja glitchrytmejä tarjoaa Re-clipin minicd Uptown Loops. Avant-teknoa tämä, kenties eikä nyt kaikkein omaperäisintä tahi kekseliäintä sellaista, mutta lähdeäänien hatara ja virheellinen olemus saa levyn kuulostamaan viehättävän abstraktilta. Kappaleiden määrätietoinen yksioikoisuus ja variaation vähäisyys tiivistyy levyn lyhyessä mitassa erinomaisen kuunneltavaksi kokonaisuudeksi, johon ei ehdi kyllästyä.

Hra Antero Toiviaisen aiemmin kasettina ilmestynyt sooloalbumi Liljanto sisältää lo-fi makuuhuoneäänitehenkisiä akustisella kitaralla säestettyjä lauluja ja on varsin sympatiseerattava tuotos. 90-lukulaista fiilistä on isosti. Biisien taso on asiaankuuluvasti vaihtelevaa; ajoittain kaipaisi ideoiden terävöitystä ja turhuuksien karsimista, mutta semmoinen touhu toisaalta vähentäisi tällaisen materiaalin välittömyyteen perustuvaa charmia. Soundit on mukavan rämisevät (puuta ja muovia) ja olisikin oikeastaan sopivinta kuunnella Liljantoa nimenomaisesti c-kasetilta. Tämäntyyppinen juttu vaatii magneettinauhaa.

Tekisipä mieleni haukkua 1234567890 hiton typerän nimensä takia ja sen jälkeen Elvis-albuminsa samasta syystä, mutta eipä nyt olla ilkeitä. Musiikkinsa on kuitenkin aika kelpoa. Erilaisia kokeellisen rockin (ymmärretään tuo "rock" hyvin laajasti, jookos) elkeitä löytyy tältä levyltä paljon ja kokeilunhalu sekä -ilo kuuluu kaikessa vahvana. Liikaakin tässä nyt kurkotellaan moniaisiin suuntiin, sillä bändi jää nyt kovin anonyymiksi, vaille sitä ominta tunnistettavaa olemusta. Tästä bändistä voisi hyvinkin tulla Jotain, kunhan jaksavat tehdä työtä sen eteen. Ja jos vielä vaihtaisivat nimensä, hemmetti.

Saturday, November 1, 2008

Rajastan Pimp

Aalto
Aalto
Centre of Wood
2008
CD-R

Sampo Salosen Aalto-yhtye muistuttaa, jos ei muuten niin ainakin pintapuolisesti, turkulaista Transkaakkoa. Sikäli, että molempien musiikki on tavalla tahi toisella luokiteltavissa kansanmusiikiksi, folkiksi, maailmanmusiikiksi (mitä nimitystä nyt sitten tohtiikaan käyttää), mutta kummallakaan orkesterilla ei ole halua taikka pyrkimystä sellaiseen "aitouteen", jota traditionaalisemmissa folk-piireissä kenties arvostetaan.

Aalto poimii sävyjä ja vaikutteita sieltä sun täältä, yhtä lailla Intiasta kuin Itä-Euroopasta. Korva tunnistaa sen jonkinlaiseksi kansanmusiikiksi, mutta sellaisen kansan, jota ei ole olemassakaan, paitsi ehkä nykyisessä globalisoituneessa ja kutistuneessa maailmassamme, jossa ei ole kaiketikaan enää juuri väliä sillä, mihin maantieteelliseen kolkkaan on sattunut syntymään. Päällimmäisenä Aalto toki kuulostaa suomalaiselta, siitä huolimatta, että yhtyeen instrumentaatio koostuu muiden muassa sitarista, klarinetista ja Salosen tuvalaisesta doshpuluur-luutusta ja samoin tuvalaisesta kurkkulaulusta.

Viisiminuuttinen "Intro" on oiva esittely yhtyeen äänikuvaan, jossa perkussiot, sitar, doshpuluur ja klarinetti kutovat tiheän verkon, jonka päällä vokalistit Salonen ja Johanna Rossi duetoivat. Salosen kurkkulaulu ja Rossin puhtaan voimakas ääni sointuvat hienosti yhteen ja niiden kontrasti on kovastikin miellyttävää kuultavaa. Kuten asiaan kuuluu (kaiketi), luonto on vahvasti läsnä musiikissa, sanoituksissa ja kuvastossa, mutta tavanomaisen ympäripyöreää hippeilyä vältetään ansiokkaasti, parhaiten viehättävän ilkeässä "Metsätaloushöömeissä" (tuvalainen trad. suomalaisin sanoin), jossa suomalaisen luonnon todellisuuspakoisille ihannoijille näytetään napakasti kaapin paikka.

Tämä esikoisalbumi koostuu kahdesta eri osiosta. Puolet kappaleista on Aallon nykyisen kokoonpanon tuotoksia, puolet Sampo Salosen vanhempaa soolotuotantoa. Mitään järin radikaalia erkanemispistettä ei levyn puolivälistä löydy, uudet ja vanhat kappaleet kuulostavat yhtenäiseltä kokonaisuudelta.

Friday, October 31, 2008

Lokakuu Top-10


  • Hayao Miyazaki: Tuulen laakson Nausicaä (*)
  • Ingmar Bergman: Kasvot (*)
  • Jolly Jumpers: Fantom Zone (*)
  • Cormac McCarthy: Blood Meridian (*)
  • Circle: Hollywood (*)
  • Tove Jansson: The Complete Moomin Comic Strip, Book Three (*)
  • Keijo: Neverending Blues (*)
  • Sami Kukka: Sami Kukka (*)
  • Joel Coen: Blood Simple (*)
  • Leevi and The Leavings: Matkamuistoja - Kaikki singlet 1978-2003 (*)

Tuesday, October 21, 2008

Pispalan tyttö

Eri esittäjiä
Lauluja suuren mäen alta
Laatutuote
2008
CD

Pispalalaisten aktiivien kokoonpanema antologia on erinomainen muistutin siitä, että hyvää musiikkia tehdään siellä sun täällä kivenkolojen alla eikä sitä välttämättä ikinä tule kuulemaan, jos ei joku ota ohjia omiin käsiin ja tee jotain.

Pääosin tyystin tuntemattomia (siis omien piirien ulkopuolella) artisteja esittelevä kokoelma on tasaisen vahvaa laatua. Tyylilaji on folk-pop ja jos nyt joskus sanoitukset saattavat irvistyksiä aiheuttaa ja silloin tällöin tulee musiikkiopistomielleyhtymiä, niin kuitenkin varsin valmista tavaraa ovat aktit saaneet aikaiseksi. Kaunisäänisiä laulajiakin tuntuu Tampereella löytyvän joka kulman takaa.

Leppoisan ja lempeän akustisten tunnelmien joukosta esiin pomppaa ainakin Kusti Vuorisen (Suurin Onni) Tampo-yhtyeen haitarivetoinen instrumentaali "Tuonenvirta" ja levyn yleisilmettä lo-fimpi ja haparoivampi ja siksikin viehättävä Tuulin "Suihkulaulu". Mutta eipä tälle kokoelmalle ole pahoja huteja eksynyt, jos nyt jokunen kappale tosiaankin vähän saa irvistelemään. Moniaita akteja kuulisi mieluusti enemmänkin. Vetoapua pispalalaisille antaa myös Joose Keskitalo laulullaan "Pispalan tyttö", joka on toki kokoelman parasta antia.

Roskapostikansio

Circle
Hollywood
Ektro Records
2008
CD

Circle se jaksaa yllättää. Aina sitä luulee ennakkoon tietävänsä mitä seuraava levynsä tulee tarjoamaan, mutta aina saa huomata olevansa väärässä.

Toki Hollywood on taas uusi hevilevy, kuten oli tiedossa, mutta mimmoista heavy metalin ihanuutta, sitä ei kyennyt arvaamaan. Ei edes taannoisen Earthworm -EP:n (No Quarter, 2006) perusteella, jolta on tälle albumille lainattu pari kappaletta ja joka oli Circlen ja Jesters of Destiny -laulaja Bruce Duffyn ensimmäinen yhteistyön tulos.

Tuo edellä mainittu Earthworm ei aikoinaan tavattomasti sytyttänyt, lähinnä juuri Duffyn takia, joka on kuitenkin varsin keskitason metallikukko. Nytkin ensi alkuun tuntui siltä, että Duffy on Hollywoodin heikoin lenkki, mutta tehokuuntelun jälkeen on mieli muuttunut. Duffy sopii tämän levyn vokalistiksi kuin hunajamollukka teekuppiin, sillä Hollywood on erittäin perinnetietoista modernia heviä. Vaikka bändistä löytyy omastakin takaa kaksi hienoa laulutyylittelijää, olisivat Mika Rätön laaja-alainen operettikiekuminen tai Janne Westerlundin kireä nasaali tehneet tästä tyystin toisenlaisen, hämymmän levyn. Toki mukana on sitä tuttua Circle-jumitusta ja omapäisyyttä, mutta pääasiassa tämä on rock-musiikkia ilman kommervenkkejä. Biiseimpiä biisejä mitä Circle on ikuna tehnyt, koukkuja ja riffejä, kitarasooloja. Circle on poiminut 1970- ja 1980-luvun hevistä parhaat päältä ja heittänyt turhat tiensyrjään.

Raivoisan energinen levy päättyy kolmen biisin muodostamaan, yhteensä puolituntiseen Requiem in D Minoriin. Akustisen (Rättö kitarassa) Hard to Realizen jälkeen tulevat Madman ja Suddenly ovat hyvinkin mahdollisesti kaikkien aikojen upeinta, mahtavinta ja eritoten massiivisinta Circleä koskaan (siis ainakin seuraavaan levyynsä asti.) Siinä lähtee vannoutuneimmallakin nössöpopparilla ilmakitara vauhtiin ja olematon heviletti heilumaan.

Alusta loppuun tolkuttoman vahva albumi. Jos Circle jatkaa samaa menoa, niin ne on kohta liian hyviä tähän maailmaan. Taitavat olla sitä jo nyt.

Maailman parhaat biisit, osa 4

Leevi and The Leavings - "Nigger Jonas (Palkkionmetsästäjä)" (1981)
(Gösta Sundqvist)

Black Label BLSC 8111 (albumi Mies joka toi rock'n'rollin Suomeen)


On tietenkin jokseenkin luonnonvastaista nostaa maailman parhaalta bändiltä vain yksi biisi erikoismaininnan kohteeksi, mutta tästä Leevi and The Leavingsien varhaistuotantoon kuuluvasta kappaleesta on muodostunut yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani. Myöhemmässä tuotannossaan Gösta Sundqvistin sanoitukset keskittyivät lähes yksinomaan arkiseen suomalaiseen sielunelämään ja sikäli tietyt varhaiset biisit, "Nigger Jonas" mukaanlukien, tarjoavat vilauksen varsin erilaisesta Leavings-musiikista. Jamaikalaisrytmillä etenevä sävellys on sanalliselta anniltaan puhdasta spagettiwesterniä, kenties ennakoiden tätä seuraavan albumin (Kadonnut laakso, 1982) kansitaidetta. Melankolinen tarina väkivallasta ja kostosta onnistuu kiteyttämään paljon harvoihin riveihinsä. Jotkut tekivät tällaisesta materiaalista parituntisia elokuvia, Gösta Sundqvistille riitti kahden ja puolen minuutin pop-kappale.

Hei Jonas, me luotamme sun aseeseen
Tuli yhdeksän miestä ja yksi nainen
Saaden kaupunkimme kaaokseen

Hei Jonas, taas apuasi tarvitaan
Ne ryöstivät pankin ja saluunankin
Eikä kukaan niitä kiinni saa

Ne veivät kaupunkimme miehet pois
Ja ampuivat selkään
Niin kuin ei murheita jo ollut ois
Mä niitä vieläkin pelkään

Hei Jonas, taas asettasi tarvitaan
Ota kiinni ne kurjat ja syöpäläiset
Että vainajamme rauhan saavat

Hei Jonas, me kyllä vaivoistasi maksetaan
Kunhan kymmenen luotia tiensä löytää
Ja kuolemaa ne tavoittaa

Ne veivät kaupunkimme miehet pois
Ja ampuivat selkään
Niin kuin ei murheita jo ollut ois
Mä niitä vieläkin pelkään

Hei Jonas

Hei Jonas

Hei Jonas

Hei Jonas

Hei Jonas

Hei Jonas

Nigger Jonas mp3-tiedostona.

Friday, October 17, 2008

Sininen humina

Keijo
Neverending Blues
Ikuisuus
2008
CD

Niin on moni valkoinen mies yrittänyt soittaa bluesia, niin on moni epäonnistunut. Luontevimpaan lopputulokseen tuntuu suomalainen valkoinen mies yltävän silloin, kun ei yritä liikaa. Tämän on Kari Peitsamon (kts. The Fool, I'm Down jne.) lisäksi ymmärtänyt Jyväskylän lahja maailmalle, Keijo Virtanen.

Neverending Blues on laiskanpulskeaa folk-bluesia, minimaalista ja vähäeleistä. Lainattujen standardien (Woody Guthrieta, toki) lisäksi mitä ilmeisemmin impro-pohjaisia (transsendentaalisia) jumituksia. Roppakaupalla kitaraa (ja vähän mausteita) ja miksei olisi, onhan Keijo kitaristi(nakin) Nero.

Pölyisen keskisuomalaisen valtatien makua, rispaantuneet kynnet. Maaseudulta kaupunkiin, pienin askelin. Menneen maailman romantiikkaa, uuden maailman musiikillisia lejeerinkejä.

Friday, October 3, 2008

Epäilen sinua

Eleanoora Rosenholm
Älä kysy kuolleilta, he sanoivat
Fonal Records
2008
LP

Eleanoora Rosenholm kuulostaa toisella levyllään pitkälle hiotulta, vähemmän sekopäiseltä Rättö & Lehtisalolta. Mika Rätön kädenjälki näkyy ja kuuluu vahvasti sanoituksissa, jotka ajoittain tuntuvat sopivan heikonlaisesti Noora Tommilan suuhun. Bändin musiikissa kuuluu porilaisuus, rytmeissä ja äänimaailmassa. Palaset ovat tuttuja, kokonaisuus on uusi.

Edeltäjäänsä vahvemmalla levyllä Eleanoora Rosenholmin musiikki on valmiimpaa, kokonaisuus toimivampi. Kaikesta hyvästä huolimatta en kuitenkaan osaa edelleenkään täysin rinnoin tästä nauttia. Rosenholmissa on jotain liiallisen laskelmoivaa, vapaus on jäänyt täsmäiskujen jalkoihin. Yhtye taitaa myös jäädä liiankin nopeasti konseptinsa vangiksi: voiko Eleanoora Rosenholmista koskaan tulla todellista, pitkäikäistä pop-suosikkia, jos nimikkohahmonsa määrää ainaisesti sisällön? Jo nyt levyn sanallinen anti on pitkälti ensimmäisen levyn aiheiden toistoa, välillä jopa vaivaannuttavassa määrin.

Yksi peukku ylös, toinen epäröi, jää miettimään.

Tuesday, September 30, 2008

Syyskuu Top-10


  • Jouhiorkesteri: Nikodemus (*)
  • Jim Thompson: The Getaway (*)
  • Lars von Trier: Riget (*)
  • Aapo Rapi: Kuningas Toffee (*)
  • The Beach Boys: "Here Comes the Night" (*)
  • Orkestar Business Class: Orkestar Business Class (*)
  • Jyrki Nissinen: Yli 10000 koiran koiranäyttely (*)
  • Martin McDonagh: Kukkoilijat (*)
  • The Goner: Haven (*)
  • Bernardo Bertolucci: Fasisti (*)

Friday, September 19, 2008

Maailman parhaat biisit, osa 3

Pekka Streng - "Puutarhassa" (1972)
(Pekka Streng)

Love Records LRLP 67 (albumi Kesämaa)
Sähkö Recordings JAZZPUU-1 (maxisingle Puutarhassa)


Hippijatsin ylevin saavutus nousi uuteen kukoistukseen vuosituhannen vaihteessa, pienimuotoiseksi klubihitiksi, tuli uudelleenjulkaistuksi dj-hommiin sopivana maxisinglenä ja oli osaltaan edesauttamassa Strengin esillenostoa unohduksen syövereistä. Olli Ahvenlahden sähköpianotyöskentely on kukkeinta svengiä, mitä tämä maa päällään kantaa. Mutta mitä voi enää sanoa musiikista, josta ei ole koskaan tarvinnut sanoa mitään? "Puutarhassa" tapahtuu omalla ainutlaatuisella tasollaan, tasolla joka jossain määrin ylittää maallisen käsityskyvyn. Sitä ei voi kuunnella kertaalleen, vaan uudelleen ja uudelleen.

Lehteviä puita ja perennoita
köynnöksiä, hedelmiä, vaalenneita muita

Kasveja jotka päivällä katsovat lempeällä silmällä
ja yöllä laulavat valittavan laulun
kasveja joita katsoessa tuntee vuosia nuorentuvansa
ja kasveja joiden lakastuessa syvenevät kasvojen uurteet

Annabella tanssii puutarhassa
missä kiertelee taimia kastelemassa

Roope Hattu kertoo niille tarinoita
sillä kukat ovat hyviä kuuntelijoina

Saniaispuita ja sammakoita
peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita

Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet

Puutarhassa YouTubessa.

Tuesday, September 2, 2008

Maailman parhaat biisit, osa 2

Fredi - "Saarnaaja" (1975)
(Matti Siitonen/Vexi Salmi)

Finnlevy SFLP 9569 (albumi Rakkauslauluja)

Puhdasta southern gothic -melodraamaa edustava synkkä "Saarnaaja" iskee enimmäkseen käännöshittejä sisältävältä Rakkauslauluja -lp:ltä kuin nyrkki naamaan. Fredin itsensä säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama kappale on kotimaisen rock-musiikin unohdettuja klassikoita, säälimättömällä rytmillä eteenpäin juokseva surullinen tarina. Kuunnelkaa tuota bändiä, kuunnelkaa Fredin tulkintaa. Jestas.

Hänen myöhään mä saapuvan kuulin
Herran rauhaa toivottaen
yöpaikkaa pyysi hän vain ja saikin sen

Minä häntä vain kulkuriks luulin
kunnes alkoi saarnata hän
ja huusi helvetin meidät nielevän

Unen vei pois se multa
mä sen yön vain kieriskelin
ja näin kaiken leiskuvan tulta ja pelkäsin
siitä äitikin muuttui
hän nyt päivät rukoili vaan
ja kuin hellä lämpökin puuttui nyt katseestaan

Isä saapui, äitiä lyövän
hänen riidan jälkeen mä näin
ja riidan toisti hän aina juovuspäin

Heidän yhdessä iltaisin syövän
moneen viikkoon nähnyt mä en
ja kiersi kumpikin toista vältellen

Aika vieri kun kerran
isä alkoi riitelemään
hän kai juonut oli sen verran jo ennestään
että huusi "nyt lähden ja sen miehen vielä mä nään"
ja hän lähti äiti sen tähden jäi itkemään

Isä palasi tehtyään retken
johon viikko vierähti vain
ja siihen päättyivät riidat vanhempain

Mutta tyyntäkin kesti vain hetken
nimismiehen saapuvan näin
ja taaskin viivähti pelko mielessäin

Äiti koitti kai estää
kun hän autoon isääni vei
isä huokas "koita vain kestää" ja muuta ei
satoi maahan jo lunta
ja niin pääsi isäkin pois
kuin vain pelkkää painajaisunta me nähty ois

Kaikki siirtyi taas entiseen uomaan
pikkusiskon vielä mä sain
mut kaivoi jokin kai mieltä vanhempain

Vaikka isä ei jäänytkään juomaan
hän ei lasta huomannutkaan
ei koskaan suostunut häntä hoitamaan

Syitä mieti mä en nyt
mä sen kaiken arvata voin
nyt on siitä vuosia mennyt kun tuon mä koin
nyt on kumpikin kuollut
heidät hautaan saattaa mä sain
on kai haavat saarnaaja nuollut
ne mulla on
veljellä vain
jäljellä vain

Saarnaaja mp3-tiedostona.

Maailman parhaat biisit, osa 1

Kari Peitsamo Revival - "Onnenpoika" (1982)
(John Fogerty/Kari Peitsamo)

Poko rekords KPRS 106 (single Onnenpoika/Musta pörssi)
Poko rekords KPRLP 38 (albumi Jokivarren jytäorkesteri)




Kari Peitsamo siirtyi 80-luvulla lähes kokonaan jytävaihteelle ja teki Revival-yhtyeen kanssa muutaman levyllisen suomennettuja Creedence Clearwater Revival -covereita. "Fortunate Son" kääntyi Onnepojaksi ja samalla syntyi yksi kaikkien aikojen iskevimmistä kapinalauluista mitä Suomen kielellä milloinkaan on esitetty. Raivokas biisi on yhtä lailla punkkia kuin boogieta. "Onnenpoika" oli singlelistan ykkönen kesällä 1982.

On ihmisiä jotka puhuu isänmaasta
siniristilippuja ne heiluttaa
ja lapsilleen ne opettaa vain yhden asian
Suomen pojat täytyy sotaan valmistaa

Mä en oo, mä en oo
ryhtipoika kolmen tähden kenraalin
mä en oo, mä en oo
onnellinen pönkittäjä systeemin

Liikemiehet haluaa saada lisää rahaa
lisää syntiä ne sillä ostaa
pikkupoikina ne jätettiin niin yksin
kaiken tuskansa ne maailmalle kostaa

Mä en oo, mä en oo
kilpayhteiskunnan hyväosainen
mä en oo, mä en oo
äänitorvi tekopyhien

Toiset perintönä isiltään saa aatteen
toiset kapinoi kun lehti käskee niin
ja onnenpojat luksusravintoloissa
sekoo terässinfonian säveliin

Mä en oo, mä en oo
rattopoika kansanedustajan
mä en oo, mä en oo
esimerkki älymystön edustajan
mä en oo, mä en oo
ryhtipoika kolmen tähden kenraalin
mä en oo, mä en oo
onnellinen pönkittäjä systeemin

Onnenpoika YLEn Elävässä arkistossa.

Saturday, August 30, 2008

Jolly Jumpers - "Herald"



Video: Jukka Takalo

Eleanoora Rosenholm - "Tammen varjossa"



Video: Sami Sänpäkkilä

Elokuu Top-10


  • Dennis Wilson: Pacific Ocean Blue (*)
  • Kris Kristofferson @ Finlandia-talo (*)
  • Sun Ra & His Solar-Myth Arkestra: The Solar Myth Approach vol. 1 & 2 (*)
  • Charles Ives: A Radical in a Suit and Tie (*)
  • George Orwell: Burmese Days (*)
  • Mutiny #12 (*)
  • Ele Loe: Sulas mino (*)
  • Marko Turunen et al: Ufoja Lahdessa 1/4 (*)
  • Hetero Skeleton: Hasardi (*)
  • The Prisoner (*)

Friday, August 15, 2008

Raivon ruhtinaat

Kuusumun profeetta
Lyhtykuja
Ektro Records
2008
CD

Parin vuoden takaisen, railakkaan ekspansiivisen Hymyilevien laivojen satama -levynsä jälkeen Kuusumun profeetta on uusimmallansa suorittanut melkoista karsinaa. Levyn äänimaailma on rajattu tiukasti bändin ydinryhmään Rättö/Elo/Majaluoma/Nuorsaari, jopa kaksihenkinen puhallinsektio on jätetty tien varrelle.

Lopputuloksena on kylmä, mutta vaikuttava albumi. Jonkinlaista teemalevyä tässä ollaan ilmeisesti rakennettu, mutta stoori jäi ainakin tältä kuulijalta tajuamatta. Ei hätää, Mika Rätön operaattiset vokaalisuoritukset ovat aina kuulemisen arvoisia jo sellaisenaan, ilman tekstuaalista rasitetta. Musiikillisesti Lyhtykuja kuulostaa ensi alkuun raskaalta, jopa ns. metallimaiselta, progepolveilua unohtamatta, mutta syvemmällä kuuntelulla päällimmäisenä mieleen jää syntetisaattorien vahva läsnäolo. 80-lukulaiset taidepopsuuntaukset (miten ois toi Japan?) pakottavat itseään aivokuorelle; jos ette usko, niin kuunnelkaapa vaikka "Täältä tullaan taivaan" intro.

Kuusumun profeetan ongelma on jo monen vuoden ajan ollut se, että penteleet julkaisivat varsin moukkamaisesti parhaan albuminsa (Kukin kaappiaan selässään kantaa) heti ensi alkuun. Jokainen sitä seurannut levy on joutunut kantamaan selässään tuota nimenomaista hyvin raskasta kaappia ja johan siinä taipuu vahvankin miehen selkä kulimaiseen nöyryyteen. Väkevää on tuotantonsa joka tapauksessa ollut vuosituhannen alusta lähtien eikä erityisiä väsymisen merkkejä ole havaittavissa. Lyhtykujan "Raivon ruhtinaat" on järkähtämättömän ylväs ja komea kappale, joka ei kalpene yhtään minkään musiikillisen ilmaisun rinnalla. Aika veijareita nuo porilaiset, vaan eihän sitä muuten Kodin kuvalehteen pääsisikään.

Suolakiven kanssa

Ele Loe
Sulas mino
Peippo
2008
CD-R

Jotkut teistä ehkä saattavat muistaa, kuinka joitakin vuosia sitten alettiin puhua sellaisesta musiikillisestä ilmiöstä kuin "folktronica". Itselleni ei koskaan oikein käynyt selväksi, että mitähän hittoa sillä oikein tarkoitettiin, mutta nyt taidan ymmärtää.

Jossain ulkosaariston syövereissä budjaavan Kaisa Niemisen eli Ele Loen esikoislevytys Sulas mino kuulostaa juuri siltä kuin voisi kuvitella folkin ja electronican yhteennaittamisen kuulostavan. Pienimuotoista ja pulputtavaa elektronista kosketinsoitinhimmeliä ja mumisevaa, hyräilevää laulua. Joillekin saattaa tulla allerginen ihottuma jo sanallisesta kuvailusta, mutta uskokaatten kun sanon, että Sulas minon musiikki on nätimpää kuin kaksi pyöreäksi hioutunutta kiveä aaltosten piiskaamalla kemiöläisen saaren rannalla.

Syksyisissä tunnelmissa äänitetty lyhykäinen levy sopii erinomaisesti myös kuunneltavaksi alkusyksyn romantiikan kaipuisiin tunnetiloihin. Kovin hiotulta ei levy kuulosta, pikemminkin epähuomiossa hutaistulta, mutta silti se tuntuu täysin valmiilta, kypsältä kuin talviomena mummon komerossa. Aika mainio löytö Peipolle.

Tuesday, August 5, 2008

Paavoharju - "Kirkonväki"



Video: Jarmo Loikkanen ja Lauri Ainala

Thursday, July 31, 2008

Heinäkuu Top-10


  • Chris Ware: Jimmy Corrigan, The Smartest Kid on Earth (*)
  • Bonnie Prince Billy: Summer in the Southeast (*)
  • Roger Zelazny: Isle of the Dead (*)
  • The Hawklords: "Death Trap" (*)
  • Chris Isaak: "Wicked Game" (*)
  • Motorspandex: Torment Star (*)
  • Jacques Brel: "Jacky" (*)
  • Kuusumun profeetta: Lyhtykuja (*)
  • Christopher Nolan: Yön ritari (*)
  • Philip K. Dick: The Selected Letters of PKD 1974 (*)

Monday, June 30, 2008

Kesäkuu Top-10


  • Eran Kolirin: Orkesterin vierailu (*)
  • Veijo Meri: Manillaköysi (*)
  • Ville Leinosen Unilehto (*)
  • Jyrki Nissinen: Kaikki vierailuni italialaisessa kodissa (*)
  • Phil Ochs: Greatest Hits (*)
  • Mervyn Peake: Boy in Darkness (*)
  • Tindersticks: Hungry Saw (*)
  • Albert Ayler: New Grass (*)
  • Bonnie "Prince" Billy @ Tavastia
  • Lau Nau: Nukkuu (*)

Friday, June 27, 2008

Pymathon - "Mutilated by Midnight"



Video: Jonna Karanka

Friday, June 20, 2008

Rubiinilasia

Lau Nau
Nukkuu
Fonal Records
2008
CD

Tiedäppä tuota, että mitenkä aidot ja oikeat kansanmusiikkipiirit suhtautuisivat banaaninmuotoisilla kanteleilla, sähköurkusilla ja helistimillä soitettuun musakkiin, mutta kansanmusiikki se on se olennaisin kosketuspinta, joka Lau Naun levyjä kuunnellessa päällimäisenä mieleen tulee. Psyke-folkkia tai metsäfolkkia tai mitä lie, joka tapauksessa Laun laulut kuulostavat siltä, kuin ne olisivat olleet aina olemassa; että levyn takakannessa niitten perään kuuluisi sulkeisiin "trad."

Aivan kuin samanhenkisillä kollegoillaan Pekko Käpillä ja Islajalla, Lau Naunkin musiikki pohjaa lauluun. Kuitenkin ehkä vieläkin vahvemmin kuin edellä mainituilla. Aina ei Lau Naun laulu tarvitse edes sanoja ja joskus se pehmoinen ääni on vain instrumentti muiden joukossa, mutta aina se on se ihmisen ääni mikä siellä kaiken keskellä huhuilee. Ja siinä missä esimerkiksi Käpin musiikissa rahisee jouhikko viejänä ja johdattajana, koostaa Lau Nau musiikkinsa taustat tuhannesta ja yhdestä eri äänestä. Yksittäiset instrumentit eivät hallitse äänimaailmaa kuin yksittäisissä kappaleissa (kuten nyt vaikkapa juurikin Käpin soittelema jouhikko kappaleessa "Painovoimaa, valoa"), tavanomaisempaa on erottelematon tilkkutäkki, jossa ompeleena voi toimia vaikkapa analoginen tahi digitaalinen taustakohina.

Ja ne laulut, nehän on kauniita. Niissä on juurikin sitä iättömyyttä ja ajattomuutta kuin vanhoissa kansanlauluissa. Ne ovat niitä kehtolauluja, joita äiteet siellä sun täällä maakunnissa ovat kiukutteleville kakaroilleen hyräilleet, jotta nukkumaan ryhtyisivät tahi muuten rauhoittuisivat. Ja jos nyt pakko on alkaa taas kritisoimaan tätäkin hengentuotetta, niin levyn tuutulaulumaisuus kääntyy ainakin joissain kuuntelutilanteissa hieman sitä itseään vastaan. Nukkuu etenee lähes koko kestonsa melko lailla samalla laiskanpulskealla, hitaalla nuotilla ja tietty flegmaattisuus saattaa kuulijaan iskeä, koska pelkkä kauneuskaan ei aina riitä. Ei sillä, yllättäviä herättäjiä mahtuu matkan varrelle (esimerkiksi "Lähtölaulun" karhea särökitarointi).

Nih, jotta että eipä tässä oikeastaan enempiäkään osaa vaatia. Kiittäen ja kumartaen pistää hän yösydännä auringon jo laskettua levyn jälleen soimaan ja on ihan tyytyväinen.

Tuesday, June 17, 2008

Lyhyesti pitkällä #8


Syömmein riemastuu, kun pitkästä aikaa pääsee käpälöimään ihan uutta seitsemäntuumaista vinyyliäänitettä. Joose Keskitalo/Kohu-63 -splittisingle (Vastavirta, 2008, 7") sisältää jopa yhden hienon biisin. Keskitalon "Laulu laakson kukista" on kaunis ja koskettava kansanlaulu, jota ei nimestään huolimatta löydy Paavoharjun uudelta albumilta. Kohu-63:n Eino Leino -tulkinta "Löysäläisen laulu" on kai jotain punkkia. En osaa sitä arvostaa, kun en ole tarpeeksi kovassa kiljupöhnässä. Tuskin sittenkään, vaikka olisinkin.

Jaakko Eino Kalevi on tekaissut ystävilleen syntymäpäivälahjoja musiikin muodossa ja Jaakko syntymäpäivälaulajana (Helmi levyt, 2008, CD-R) kokoaa näitä tekeleitä yhteen. Olkoonkin, että niissä on usein tiettyä luonnosmaisuutta ja olkoonkin, että vokaaliosuudet ovat pääasiassa pöhköjä, niin siltikin tämä on huisin viihdyttävä levy. Jaakolla on ihailtavaa tatsia tarttuvien biittien muodostamiseen ja tuntuu veistelevän mainioita biisejään kuin ohimennen, ilman sen kummempaa otsan rypistystä. Kyllähän tämän parissa iltapäivä (jos toinenkin) kuluu rattoisasti.

Erittäin syvälle undergroundiin sukelletaan Larry Buttonin & 3V:n mukana. Muukalaiset yössä, eläimet työssä (Syrjälän nauhasto, 2007, KAS) on lyhyt, mutta ytimekäs kasetillinen musiikkia, joka kuulostaa mekaanisten muurahaisten kirmailulta monokromaattisella niittysellä ja lienee magnetisoitunut nauhalle elektronisen taikuuden voimin. Pienimuotoista vaan kumminkin runsasta. Monasti on tullut kuunneltua ja aina löytyy jotain uutta, enkä suinkaan valehtele väittäessäni olevan kannattavaa nähdä jonkin verran vaivaa tämän esiinkaivamiseen. Siis selkeämmin ilmaistuna: suosittelen.

Sunday, June 15, 2008

Thursday, June 12, 2008

Lyhyesti pitkällä #7


Helsinkiläinen Pleasures and Days on näitä musakomboja, joita kuullessa tulee mieleen "miksi en ole kuullut näiltä mitään aiemmin?" Live (Hyster, 2008, KAS) sisältää riemukkaita keikkaäänityksiä vuosien takaa. Mätkimispainoitteista synapoppia ja huudantaa, villiä meininkiä. Depeche Moden ja Alien Sex Fiendin äpärälapsi on löytänyt isoisänsä vanhat natsivermeet ja luulee, että Vangelis oli punkkari.

Keikalla on varmaan ollut kivaa, mutta eipä Riston konserttiäänitettä Live (Fonal Records, 2008, CD) ole pahemmin jaksanut kotihiirenä kuunnella. Bändillä on käytössään kaksi vaihdetta: laahaus ja vittutäysillä. "Hyvä meininki" alistaa hyvät biisit kohkaamisen kohteiksi. Plääh.

Laulava ratikkakuski, hra Jaakko Eino Kalevi kävi Intiassa ja äänitti siellä paikallisten solttupoikien bändin kanssa kasetillisen hindupoppia. Jaakko Eino Kalevi with Rajputana Rifles Band (Helmi levyt, 2008, KAS) on "ihan jees", vaikka ei intialainen imelä amatööripop-iskelmä sen kummempaa ole kuin kotimainenkaan vastaava. Välillä on kyllä meno kelvollisen vauhdikasta. Kassun otsikoinnista huolimatta hra Jaakko Eino Kalevi on tällä levyllä vain statistin ominaisuudessa, lukuunottamatta B-puolen kollaasisinfoniaa "Oodi rotan vuodelle".

Wednesday, June 11, 2008

Italialaisella laivalla

Paavoharju
Laulu laakson kukista
Fonal Records
2008
LP

Käytyämme minun ja itseni välillä pitkällistä kädenvääntöä siitä pidänkö tästä levystä päädyimme lopulta siihen tulokseen, että pidämme, mutta emme varsinaisesti osaa perustella päätöstämme ja siksi valitsemme ankaran kriittisen otteen tuotosta sanallisesti käsitellessämme.

Vaikkakin Paavoharjun toinen pitkäsoitto on runsaan kuuntelun jälkeen osoittautunut omalla tavallaan rikkaaksi, on sitä vaikea alkaa ylistämään tahi korottamaan uuden klassikon jalustalle. Ongelman ydin lienee siitä, että Laulu laakson kukista on lopultakin vain toisinto savonlinnalaisten ensimmäisestä levystä, joka onnistui moniaita kuulijoita sykähdyttämään omaperäisellä äänimaailmallaan. Ei voi väittää tapahtuneen kehitystä tahi uudistumista, jos uusi levy toistaa entisen hyvät sekä huonot puolet varsin uskollisesti.

Mieleenjäävintä antia uudella levyllä ovat sen muutamat "pop"-kappaleet, aivan kuten edeltäjälläänkin. "Italialaisella laivalla" on koskettava ja kaunis kristillinen veisu, joskin sekin lähestulkoon yksinomaan tulkitsijansa Joose Keskitalon kappale; yhtä hyvin se olisi saattanut nähdä päivänvalon jollain edellämainitun levytyksellä. "Tyttö tanssii" on sekin kaunis kappale, mutta Ville Leinosen tulkinta tuntuu tulevan jostain ihan toisesta maailmasta, melkoinen tyylirikko. Singlenäkin taannoin julkaistu "Uskallan" on albumin parasta antia, toiseuteensa hukkuva helmi, samaan tapaan kuin debyyttilevyn "Valo tihkuu kaiken läpi". "Kevätrummun" transsiinkutsuva tanssilattiadisko taasen osoittaa ainakin jonkinasteista kykyä uusiutumiseen sekä poikkeavuuteen, huumorintajuakin ehkäpä.

Mutta yhtä kaikki, varsin suuri osa lp:n kestosta on omistettu sille yliaistilliselle psykedeeliselle huminalle, joka on kenties Paavoharjun tunnistettavin ja idiosynkraattisin ominaisuus, se joka tekee yhtyeestä ainutlaatuisen ja täysin omanlaisensa. Ikävä vain, että se on myöskin pidemmän päälle melkoisen väsyttävää ja yhdentekevää kuultavaa. Jollain kuuntelukerralla hämyiset välikkeet onnistuvat sitomaan albumin yhteen kokonaisuudeksi, toisella kertaa ne taas rikkovat kuuntelukokemuksen tyhjäksi ja hajanaiseksi sievistelyksi.

Koska tässä maailmassa on kumminkin vain yksi Paavoharju, lienee turha olla tarpeettoman ankara ja jyrkkä mielipiteissänsä, mutta ei myöskään taida olla kohtuutonta toivoa yhtyeeltä jonkinasteista skarppaamista tulevaisuudessa. Kaksi samankuuloista ja saman kaavan mukaan tehtyä levyä riittää vähäksi aikaa. Seuraavaksi jotain parempaa.

Saturday, May 31, 2008

Toukokuu Top-10


  • Olivier Schrauwen: Poika kulta (*)
  • Porter Wagoner: The Rubber Room (*)
  • Boris @ Klubi (*)
  • Lee Hazlewood: Cake or Death (*)
  • John Coltrane & Don Cherry: The Avant-Garde (*)
  • Michael Chabon: The Amazing Adventures of Kavalier & Clay (*)
  • Pertti Jarla: Fingerpori (*)
  • Islaja: Blaze Mountain Recordings (*)
  • Bearly Queen: The Infamous Commercial Suicide Album (*)
  • The IT Crowd (*)

Wednesday, May 14, 2008

Lyhyesti pitkällä #6


Unkarin musta luumu on "Pori-skenen" bändejä ja levynsä kansivihkosesta löytyy sieltä sun täältä tuttuja nimiä (kuten vaikkapa Tuomas Niskanen, Turo Sinkkonen ja Pasi Salmi, jotka ovat kaikki kolme myöskin mukana Eleanoora Rosenholmissa). Kaitaviita (Zum Teufel!, 2008, CD) on porilaiseksi levyksi harvinaisen suoraviivaisen progea, mutta valitettavasti aika latteaa sellaista. Sävellykset ovat melko mielenkiinnottomia, lauluissa yritetään omaleimaisuuteen muttei oikein siihen ylletä, soitto on liian turvallista eikä koskaan ampaise stratosfääriin... Kuusumun profeetta kuultaa ajoittain läpi suurena vaikuttajana, mutta aivan liian usein mieleen tulee myös YUP, mikä ei o ollenkaan hyvä juttu. Yritystä löytyy ja mainioitakin tuokioita, mutta demotasoiseksi viritelmäksi tämä kyllä jää.

Islajan eka livelevy Blaze Mountain Recordings (Ecstatic Peace!, 2008, CD) ei sisällä ollenkaan uutta biisimateriaalia, mutta vanhojen levyjen biisejä soitetaan ihastuttavan tuoreesti ja suurella intensiteetillä. Livealbumiksi on tämä aika lyhkäinen (puolisen tuntia), mutta toisaalta ovat levylle päätyneet äänitykset puhdasta kultaa. Duo-muotoisen Islajan (eli Merja & Jukka) sovitukset vaihtelevat pienistä ja hauraista yllättävän isoihin ja voisiko jopa sanoa rock-henkisiin repäisyihin (kaikki on toki suhteellista). Merja laulaa kuin enskeli ja kaikki on muutenkin passelisti kohdallaan.

Bearly Queenin The Infamous Commercial Suicide Album (Luovaja, 2008, CD-R) säväyttää ensi kuulemalla jo siksikin, että siinä on melkoisen tuore näkökulma sample-pohjaiseen musiikkiin. Kokonaan sampleilla tehty levy on pitkäjänteistä, jokseenkin kosmista mutta myös rosoista ambientia, joka ei tuudita uneen vaan pitää varpaillaan. Helposti voisi jäädä vain hämmästelemään sen legopalikkamaisesti koottuja pitkiä ja hitaita kaaria ellei musiikki olisi myös pirskatin kaunista ja kiinnostavaa. Ja hauskaakin. Olen vaikuttunut.

Thursday, May 8, 2008

Sunday, May 4, 2008

Friday, May 2, 2008

Wednesday, April 30, 2008

Raptori - "Raptori"

Huhtikuu Top-10


  • Charles Mingus: Town Hall Concert (*)
  • Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo (*)
  • Michel Gondry: Be Kind Rewind (*)
  • Bryan Ferry: Boys and Girls (*)
  • The Henologists / Sir Trio
  • Aki Kaurismäki: Rikos ja rangaistus (*)
  • Risto Jarva: Työmiehen päiväkirja (*)
  • Pasi "Sleeping" Myllymäki (*)
  • Masaki Kobayashi: Kwaidan (*)
  • Aapo Rapi: Meti (*)

Saturday, April 12, 2008

Leevi and The Leavings - "Poika nimeltä Päivi"

Saimaan rannalla

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
Helmi levyt
2008
LP

Savonlinnalaisen Keskitalon levytetty tuotanto alkaa olla sellaisissa mitoissa, että uudesta tulokkaasta ei voi enää puhua. Kaksi ep:tä, kaksi singleä, livejulkaisu ja nyt järjestyksessään kolmas studioalbumi. Näytöt on annettu, armoa ei anneta eikä sitä pyydetä.

Kolmas maailmanpalo palaa sanallisen antinsa osalta ensimmäisen albumin, Luoja auta, vahvaan kristilliseen kuvastoon maallisemman kakkosalbumin, Kaupungit puristuvat puristimissa, jälkeen. Keskitalon kristilliset sanoitukset muistuttavat kuitenkin enemmän bluesin kaksijakoista synninteon ja lunastuksen kaipuuta tai vaikka wanhan virsiperinteen ankaraa moraalisuutta ("niinkuin tuhottiin Sodoma ja Gomorra/niin jälleen tuhotaan/ja ne nousivat meitä tuomitsemaan/teidän synti on suurempi") kuin mitään uuden gospelin pehmoluterilaisuutta. Kuolema on tällä levyllä vahvasti läsnä, jopa huolestuttavissa määrin, kun lähes kaikki levyn kappaleet aihetta käsittelevät; joko suoranaisesti lähestyvää kuolemaa ("Neljä hevosta ja hautajaissaattue", "Riivaajat", "Laita huoneesi kuntoon", "Herra, opeta minua kuolemaan", "Haudan lepoon") tahi yleisemmin ihmisen tuomiopäivää ("Näin unta yhtenä yönä", "Seitsenkertainen aurinko"). Pienenä vastapainona tälle raskaudelle on Keskitalo kirjoittanut uusimmalle levylleen myös kauneimmat balladinsa. "Mennään ajelulle" ja "Saimaan rannalla" saavat helpostikin miehen kyyneliin.

Musiikin osalta uusin levy jatkaa enimmäkseen edellisen levyn linjaa, joskin nostettuna vähintään toiseen potenssiin. Ensimmäisen levyn raaka ja silmille tuleva soundi on kaikonnut jo kauan sitten, mutta ei sitä ikävä jää, kun näitä fantastisia sovituksia kuuntelee. Avausraidan sähisevän sähköinen bluesbaaribändisoundi vaihtuu välistä minimalistisen hauraaseen akustiseen sooloon tahi laahustavaan lavatanssipikkaukseen. Päätösraita "Seitsenkertainen aurinko" on kuin teknoa rock-bändillä. Mustan ja valkoisen sulavaa synteesiä koko levy. Maailmanpalo-orkesteri (Arwi Lind, Petri Alanko ja Mikko Kankaanpää) on jokseenkin täydellinen rytmiryhmä Keskitalon oman kitaroinnin ja turpahöyläyksen ohelle.

Melkomoisen taivaallisia sävyjä saavuttava Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo on, yhtään liioittelematta, kertakaikkisen hieno saavutus. Uusvanha gospel-modernisminsa sopii myös meille pakanoille.

Friday, April 11, 2008

Lyhyesti pitkällä #5

Semimuumio on rumpali Jaakko Tolvin uusi teknoprojekti ja Vamos (Lal lal lal, 2007, CD) ensimmäinen levynsä. Hauskuutusmusiikkiahan tämä ja pieninä annoksina onkin sitä, siis hauskaa. Ongelmalliseksi kuuntelukokemuksen mielekkyyden suhteen muodostuu Tolvin tapa hakata löytämänsä hyvä sample kuoliaaksi loputtomalla toistamisella. Se käy puuduttamaan näinkin lyhyellä (puolisen tuntia) albumilla. Aiempi sooloiluprojektinsa Sewer Pyysalos oli rätväkämpää pöhinää.

Astetta riemukkaampaa tekno-iloittelua löytyy Greipin toiselta täyspitkältä Ne on valoja (267 lattajjaa, 2007, CD-R). Ensimmäisen levyn (Hankkiudu eroon tapeteista) hengessä jatketaan, ehkä aavistuksen vähemmän hyperaktiivisesti, mutta yhtä positiivisen estottomasti. Tekemisen intoa ja iloa.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tulokas on aiemmin pari cdr-levyä Tuckerock-nimellä julkaissut Suomi-Skotlanti -akselilla operoiva Boom Edan, jonka All Suffering Soon To End (Monmouth Music, 2008, CD-R) on pienistä lähtökohdista ponnistavaa ison kuuloista huminaa. Kolmen ensimmäisen biisin delay-pedaalin säksätyksestä tulee mieleen krautrock-henkinen motorinen rytmiikka, jos kumminkin aika lailla huolettomampaan tyyliin. Voisi olla muutenkin sehr kosmische, jos ei olisi niin ilmeisen makuuhuonemaista. Kauhian mainiota hulinaa. "Hey, Sailor!" on tälle kuulijalle mielenkiinnotonta suunsoittoa, mutta päätösbiisin "Wilde, Mountain, Time" urkuhurina ja kosketushäiriöt miellyttävät suuresti.

Luovaja-levymerkin eklektinen julkaisulinja jatkuu Raamatulliset miehet -duon debyyttilevyllä Paavalin kirjeitä Tiitukselle (Luovaja, 2008, CD-R). Hengellistä sanomaa Paulus ja Tiitus levittävät abstraktin diskon, akustisten laulelmien, raamattulausuntojen ja rivojen juttujen voimin. Vähän rankempaa kvalitatiivista kontrollia jää kuulijarukka kaipaamaan: tuntiin yltävä kokonaiskesto on jokseenkin liikaa kerralla sulatettavaksi, varsinnii kun levyn yleisilme on erittäin harhaileva. No, oli miten oli, niin täytynee opetella käyttämään levysoittimensa ohjelmointifunktiota ja lopettaa valittaminen. Paljon antaa anteeksi levylle, jolta löytyy sellaisia poppihittejä kuten "Jumalan kanssa discossa", "Riparilaulu" ja "Katsotaan telkkarii ja nussitaan". Parasta, niinku.

Lau Nau - "Painovoimaa, valoa"

Risto - "Kateelliselle ystävälle"

Friday, April 4, 2008

Lyhyesti pitkällä #4


Vapaan (kaiketikin viimeisin albumi) Hum hum hum (Last Visible Dog, 2007, CD) sisältää laiskanpulskeaa psykedeelistä jammailua, muistuttaen ehkä joitakin Free Players -levytyksiä enemmän kuin aiempia Vapaa-tuotoksia. Kovinkaan intensiiviseksi yläpilven tavoitteluksi ei soitto tässä tapauksessa yllä, mutta lämmin ja suitsukkeenhajuinen hissuttelu miellyttää kuulijan korvaa (molempia, itse asiassa).

Maniacs Dreamissakin vaikuttava Fricara Pacchu omaa kiitettävää melodian sekä rytmin tajua ja mankeloi (uskollisen neliraiturinsa avustuksella) näitä kahta elementtiä musiikissaan tavalla, joka sekä ihastuttaa että silloin tällöin väsyttää. Midnight Pyre (Lal lal lal, 2007, CD) jatkaa aiempien tuotosten eklektisellä linjalla, mutta äänimaailma kuulostaa entistä elektronisemmalta. Parhaimmillaan kuulostaa jänskältä ja hauskalta, mutta ajoittain myöskin melko väsyttävältä ja itseään toistavalta. Huippuhetket ovat niin harvassa, että sitä "kuuntelenpa saman tein uudestaan ja huomenna kans" -tunnetta ei pääse syntymään.

Hetero Skeleton on taas suoltanut ilmoille kasetillisen akateemisen ryppyotsaista taidemusiikkiaan. Diskanttivoittoinen konserttiäänite Borborygmi (Ikuisuus, 2008, KAS) sisältää tuttuun tapaan loputonta kitarasooloilua ja kikkailevaa rytmiikkaa. Atonaaliset kokeilutkaan eivät onnistu kätkemään sitä tosiseikkaa, että tällainen instrumentaalista virtuositeettia korostava musiikillinen masturbaatio meni lopullisesti pois muodista 70-luvun lopulla punk-rockin myötä. Kasetin kääntöpuolella yhtye yrittää kosiskella nuorisoa JS666:n remiksauksella, mutta lienee sanomattakin selvää, että diskomusiikki on jopa progeakin mauttomampaa kuonaa.

Saturday, March 29, 2008

Lyhyesti pitkällä #3


Matomeren
Joys of Summer (Ikuisuus, 2007, CD-R) liikkuu esikoislevytyksellään jossain noisen ja ambientin välisellä maastolla. Kahden kitaran ja syntetisaattorin (ykkösraidalla satunnaisrummutusta) luomaa äänimaailmaa hallitsee särö ja delay, eli lopputuloksena aaltoilevaa surinaa kolmen kipaleen verran. Pyörää ei ole Tampereella keksitty uudestaan, mutta etenkin avauskappale huutamisineen lupailee hyvää hulinaa ja kyllä ne lupaukset lunastetaankin. Suositeltavan puoleista musaa niille joita saattaapi kiinnostaa.

Uskolliset lukijani saattavat muistaa, etten arvostanut kovinkaan korkealle TBX:n debyyttialbumia R0705. Kuitenkaan en osaa uusimpansa suhteen olla aivan yhtä kriittinen. TBX/This One Will Be the Runner -split (267 lattajjaa, 2007, CD-R) ei ole ihan yhtä space rock kuin viimeksi vaikka vähintääkin ilmakehän yläosissa liikutaankin. Kitaroinnissa on tunnelmaa ja biiseissä oivallusta, mutta sinne tänne roiskimisen maku jää suuhun. Kyllä tätä huvikseen kuuntelee, vaan olisin eittämättä halukas kuulemaan TBX:ltä vähän harkitumpaa albumikokonaisuutta. This One Will Be the Runnerin osuudet tällä levyllä ovat "ihan jees", kasibittiäksöniä avaruusrokin sekaan. Vähän skarpimpaa otetta seuraavaksi?

Kitarapainoitteinen katsaus päättyy äänitteeseen, joka kantaa ytimekästä nimeä Lryeas (267 lattajjaa, 2008, CD-R). Sähkökitaraa, rumpuja, elektroniikkaa? Kuulostaa lähinnä kokeelliselta metallimusiikilta. Kokeellinen viittaa tässä sellaiseen ilkikuriseen, "hullu tiedemies" -tyyppiseen eksperimentaatioon. Hitaanpuoleista riffimöyrintää, joka ei oikein tahdo pysyä uomissaan (tahi rytmissä), vaan rönsyilee sinne tänne ja hajoilee omaan mahdottomuuteensa. Mainiota, mainiota.