Friday, October 17, 2008

Sininen humina

Keijo
Neverending Blues
Ikuisuus
2008
CD

Niin on moni valkoinen mies yrittänyt soittaa bluesia, niin on moni epäonnistunut. Luontevimpaan lopputulokseen tuntuu suomalainen valkoinen mies yltävän silloin, kun ei yritä liikaa. Tämän on Kari Peitsamon (kts. The Fool, I'm Down jne.) lisäksi ymmärtänyt Jyväskylän lahja maailmalle, Keijo Virtanen.

Neverending Blues on laiskanpulskeaa folk-bluesia, minimaalista ja vähäeleistä. Lainattujen standardien (Woody Guthrieta, toki) lisäksi mitä ilmeisemmin impro-pohjaisia (transsendentaalisia) jumituksia. Roppakaupalla kitaraa (ja vähän mausteita) ja miksei olisi, onhan Keijo kitaristi(nakin) Nero.

Pölyisen keskisuomalaisen valtatien makua, rispaantuneet kynnet. Maaseudulta kaupunkiin, pienin askelin. Menneen maailman romantiikkaa, uuden maailman musiikillisia lejeerinkejä.

5 comments:

Anonymous said...

edelleen kovin keijo on palla, blown from here.

Ville Moskiitto said...

Enpä välttämättä väittäisi vastaan, mut on nää toisaalta ihan erilaisia levyjä. Molempi parempi, sano.

Anonymous said...

hnn, mutta nuo kannet ovat käyneet yhä vain mauttomammiksi jotenkin.

Ville Moskiitto said...

Jaa, ei tuo kansi minusta mitenkään paha ole, vihkosen sisäsivut kylläkin (90-lukulaista kuvamanipulointia, yäk).

Anonymous said...

Ainakin etupuoli yhtä juhlaa!