Wednesday, December 29, 2010

Vuosikatsaus 2010

VUODEN LEVYT TOP 10

1. Ville Leinonen - Majakanvartijan uni
(Sound of Finland/Lipposen levy ja kasetti CD/LP)

2. Circle - Rautatie
(Ektro CD)

3. J. Tolvi Semiband - Oleilua
(Ikuisuus CD)

4. Kemialliset ystävät - Ullakkopalo
(Fonal CD/LP)

5. Pekko Käppi - Vuonna '86
(Singing Knives/Helmi levyt LP/CD)

6. Jaakko Laitinen & Väärä raha
(Helmi levyt CD/LP)

7. Joanna Newsom - Have One On Me
(Drag City CD/LP)

8. Pharaoh Overlord - Siluurikaudella
(Ektro CD)

9. Bonnie 'Prince' Billy & The Cairo Gang - The Wonder Show of the World
(Drag City CD/LP)

10. HDML - Singing of Faces
(Ikuisuus CD)


LISÄÄ KUUNNELTAVAA

Ulkomaisista levytyksistä tänä vuonna ilahdutti ainakin Current 93:n Baalstorm, Sing Omega, joka ei kuitenkaan tarjonnut mitään niin uutta tahi sykähdyttävää että olisi erityiseksi suosikiksi noussut. Tindersticksin Falling Down a Mountain ihastutti yhdessä bändin Tavastian-keikan kanssa. Bill Fayn uutta ja vanhaa materiaalia yhteen niputtava Still Some Light on ollut läpi vuoden ahkerassa kuuntelussa. Neil Youngin Le Noise antoi toivoa siitä, että Youngilta saattaa sittenkin olla vielä odotettavissa jotain uutta ja säkenöivää, mutta upeista soundeistaan huolimatta levyn biisit eivät kuitenkaan olleet aivan tarpeeksi teräviä. Bryan Ferryn Olympia ei yllättänyt, mutta onpa kuitenkin ehkä odotettuakin parempi albumi. Ruotsalaisen Ättestupan aiemmat levyt ovat jääneet kuulematta, mikä on erittäin valitettavaa sillä uusin albuminsa Begraven mot norr on vallan erinomaisen synkkää dronea. Hawkwindin uudelta studioalbumilta Blood of the Earth yritin olla odottamatta suuria, mutta taisin silti pettyä; muutamat hienot hetket eivät pelasta sitä tasapaksuudelta. Robert Wyattin uusin levy, eli Wyatt/Atzmon/Stephen -trion For the Ghosts Within sisältää kauniita tulkintoja jazz-standardeista ja evergreeneistä (ja vähän uuttakin materiaalia), mutta Comicoperan tasolle ei kuitenkaan nousta. Skottilaisen Nallen Wilder Shores of Love on paras levy, jonka tältä yhtyeeltä olen kuullut, tämän vuoden parhaimmistoa wyrd/acid/psych folkin saralla. Samaan kastiin sopinee jossain määrin myös uusi tuttavuuteni The Magickal Folk of the Farway Tree ja ihastuttava tupla-albuminsa The Soup & The Shilling, jos kohta onkin enemmän trad.-osastoa. Kantria sisältää Bonnie "Prince" Billyn ja The Black Swansin Sing Larry Jon Wilson -single ja eritoten Billyn tulkinta Wilsonin kappaleesta "Bertrand My Son" on tavattoman kaunis. Bonnie Billy laulelee myös Trembling Bellsin joulusinglellä New Year's Eve's the Loneliest Night of the Year/Feast of Stephen, kääntöpuolella vokalistina itse Mike Heron.

Kotimaan osasto alkakoon porilaisten marssilla. Teemu Elon Puhuvien eläinten Kointähden siirtokunta on suorastaan hekumallisesti jytisevä yhdistelmä psyke- ynnä folkrokkia. Mika Rätön taidemusakombo Omfalos Renaissance kuulostaa toisella levyllään Väärät nuotit Saatanalla jo bändiltä, jolla on oma identiteetti ja visio ja mikä tärkeintä, kuulostaa erittäin hyvältä. Rätön & Lehtisalon Uu mama ei jostain syystä jaksanut kiinnostaa kovinkaan pitkään, mutta mainiota hämypoppiahan tämä joka tapauksessa. Lehtisalon, Janne Mäki-Turjan ja Raine Liimakan Susi-Unto -trion Puheluja pimeältä puolelta on makean kipeää räminää. Jussi Lehtisalon ensimmäinen soololevy Rotta ei loppujen lopuksi ole aivan niin persoonallista ilmaisua kuin olisi saattanut toivoa, vaan hyvänpä albumin teki kuitenkin.

Laivue ei ole porilainen, mutta eponyymin esikoisalbuminsa julkaisijana toimi Ektro. Indiepopmaisuudestaan huolimatta bändi, jota kannattanee pitää silmällä jatkossakin. Yhtyeen kitaristikaksikon Wuolio & Puronahon cd-r Pysyvänä monumenttina on tavattoman hyvänkuuloinen post-rock/GYBE-henkinen puolituntinen. Post-rockista vapaampaan ilmaisuun siirtyneen kakaokamkamin Snowballs on sekin kuulemisen arvoisen kitaramusiikkia. Raaempaa rokkiräimettä löytyy tietysti Radiopuhelimien viimeisimmältä levytykseltä, Radiopuhelimet rakastaa sinua.

Cd-r -levylafkojen kärkikastiin nousseella Luovajalla oli taasen hyvä vuosi. Vanhan tutun Bearly Queenin Gestalt miellytti, samoin kuin Keijon tutun psykedeelistä shamaanibluesia sisältävä Namo tassa. Paanpa oli viime vuoden kovin pop-yllättäjä, mutta uusi ufo-levynsä Avaruuspukuinen mies yllättää olemalla jotain ihan muuta. En tiedä mitä se on, mutta hyvää joka tapauksessa. Grey Parkin Wet Amen sen sijaan on tutun erinomaista hypnoosidronea. 5-vuotista taivaltaan Luovaja juhlisti Spring is a Place in the Space -kokoelmalla, joka sisältää verrattoman hienoa ambientia/dronea/etc.

Free jazz/improv -osastolla oli hieman hiljaista tänä vuonna, mutta mainitsemisen arvoisia julkaisuja ovat ainakin Black Motorin hieno liveäänite Never Out of Fashion, Horstin Harakan pesässä -kasetti, Boris Morganan Muuan sali (kasetti sekin), Buddha Mind Big Bandin In Time sekä Rauhan Orkesterin arkistolive Dingdongtyyny. Vapaa rytinä&räminä -genren edustajista ei missään nimessä kannata jättää kuulematta Pymathonin Ruptured in Hyperborea -kasettia tahi Killer McHannin Battlefields Forever -ep:tä. Jonkinsortin improa lienee myös Dxxxa D & Nukkehallituksen kieroutunut rap-levy Katoa tai katoat.

Gunpowder Power & Goldin Wolf Under the Floor lienee vuoden paras kotimainen kantrirocklevytys. J. Karjalainen ei sen sijaan Polkabilly Rebelsinsä kanssa oikein yltänyt asetettujen odotusten tasolle. Pitkäikäinen Tuulenkantajat-folkpoppoo teki hienon paluun Koirankuria-albumillaan. The Bad Ass Brass Band on kertakaikkisen riemukas torvisoittokunta ja balkanmakkaran ystävien ei sovi jättää albumiaan kuulostelematta. Joose Keskitalon mies&kitara -live Rovaniemen kirjasto 18.4.2009 soi herkällä tatsilla. Metsäfolkkia ei tänä vuonna pahemmin kuultu, kun ei Islajan ajoittain erinomaista Keraaminen pää -levyäkään oikein millään saa sopimaan tuon mainion määreen alle. Sen sijaan 267 lattajjaan ulos pukkaama Siikahan se siellä -tribuuttikokoelma on, kuten tunnettua, "the ultimate forest folk freakout party album"; näin on marjat!

Elektronisempaa ilmaisua arvostavat löytänevät tiensä esimerkiksi Jaakko Eino Kalevin Modern Lifen pariin, joskin pakko todeta että tältä tupla-albumilta löytyy täytepaloja liiaksikin asti. Toisin kuin Yön sykkeen Gordon/Annoin kaikkeni -singleltä; timanttia alusta loppuun, samoin kuin Kanttoripojan ja Re-Clipin yhteissingle. Nightsatanin Midnight Laser Warrior on oikein hauskaa retrosyntetisaattorimusaa ja soundinsa terävöitynyt huomattavasti debyytti-ep:stään. Rauhallisempaa elektronimeininkiä voipi etsiä vaikka Ous Malin Nuojuva halava -albumilta.

Ja ilmestyipä tänäkin vuonna myös toki varsin oivallisia uudelleenjulkaisuja ynnä kokoelmia. Niin paljon, etteivät rahat millään riitä kaikkeen mikä mieltä kiihottaa. Fledg'lingin Incredible String Band -cd:t tulivat varmasti monelle tarpeeseen ja sainpa minäkin viimein kokoelmiini Wee Tam & The Big Huge -klassikon. Soul Jazzin Deutsche Elektronische Musik -kokoelma sisältää mukavan valikoiman tutumpaa ja tuntemattomampaa kosmisenlaista saksalaismusiikkia 1970- ja 1980-luvuilta ja samaan syssyyn voinee mainita Play Loud!in uudelleenjulkaisseen Faustin So Far/It's a Bit of Pain -singlen; hieno homma! Lisää psykedeliaa voipi hankkia itselleen esimerkiksi Cromagnonin Cave Rock- tai Roger Bunnin Piece of Mind -vinyyliuudelleenjulkaisujen muodossa. Catherine Christer Hennixin The Electric Harpsichord ei ehkä avannut allekirjoittaneen tajunnan ovia siinä määrin kuin eräiden muiden, mutta hieno ja aiheellinen julkaisuhan tämä. Kuin myös Trunk Recordsin It's Time for Tristram Cary -kokoelma. Tai Parlortonen savikiekkoja maailman eri kolkista yhteenniputtava Excavated Shellac: Strings. Ja pitäkäähän alkuvuodesta silmänne auki, sillä levykauppoihin pitäisi saapuman varsin yllättäviä kotimaisia uudelleenjulkaisuja mustalla muovilla.


ELÄVIÄ MUISTOJA

Livemusiikkikokemuksista vuoden huikein oli varmasti Ville Leinosen ja Majakan soittokunnan dadaistinen psykeshow (Turun Klubilla koettuna). Suoranaista kiimaa aiheutti Circlen lähes yhtä dadaistinen hevishow Porin kaupunginteatterissa Millai muute -tapahtumassa, joka sai entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että Circle on universumin paras bändi. Samassa tilaisuudessa soittivat myös Teemu Elon Puhuvat eläimet hienon keikan.

Turussa keväällä järjestetyn Fluxee Improv -festivaalin aikana tuli nähtyä monta hienoa esitystä joista ns. päräyttävin oli toki Mohelin testosteronia tihkuva huikea free jazz -rypistys. Sir Trio osoitti jälleen olevansa kotomaan jatsikombojen kärkikastia, kuin myös Taco Bells. Tsembla oli myös suorastaan mykistävän upea.

Ulkomaanihmeistä ihastuttivat Tindersticks Tavastialla, Vashti Bunyan Korjaamolla, Joanna Newsom Kulttuuritalolla ja, kuinkas muutenkaan, hurjapäinen hurmuri Jandek Dynamossa.

Saturday, December 18, 2010

Thursday, October 7, 2010

Lyhyesti pitkällä #12


Kanttoripojan
ja Re-clipin ulkoisesti vähäeleinen kimppasingle (Record Deals, 2010, 7") lienee syksyn ilahduttavimpia rytmimusiikkijulkaisuja. Kanttoripojan "Guiro" tikittelee kivasti eteenpäin muutaman iloisen soundin voimin. Lämmin urku, kevyt basso, komppi kotiin ja kuppi teetä. Re-clip on pistänyt huoneen pimeäksi, videoilla pyörii John Carpenteria ja kaveri pelaa toisella telkkarilla nintendoa. "Middle" on treble-säätimen asento.

Killer McHannin kauan odoteltu Battlefields Forever (Verdura, 2010, 7") on karskinpuoleista impro/noise-rypistystä, taitaa olla jopa hard core. Vauhti on nopea, kitka sulattaa vaskiset torvet ja seinä tulee aina vastaan liian äkkiä. Saattaa siinä verikin otsasta tirskahtaa, mutta niinhän aina käy kun miehet ryhtyvät hommiin. Ei tämmöiselle levylle voi sanoa ei, pitää sanoa kyllä.

Ghédalia Tazartésin yhtye Reines D'Angleterre lyöttäytyi taannoisella Suomen vierailullaan yhteen Amon Düden, Islajan ja The Hoopon kanssa muodostaen superkokoonpano Lö Jengin. Pikaisen äänityssession tuloksena syntyi EP-levytys Dans les toilettes du paradis/Eläköön mummo (Fonal, 2010, 10"). Jengin löysänä vellova murina on oivaa tunnelmamusiikkia syysiltojen romanttisille kynttiläpäivällisille, mutta lievää pettymyksen makuakin on ilmassa. Levy nimittäin loppuu aivan liian lyhyeen. Houkutus asettaa läpinäkyvä vinyyli levylautaselle tulee kovin harvoin kuulijan tietäessä ilon päättyvän juuri silloin kun on ehtinyt virittäytyä sen vaatimalle taajuudelle. Tätä kertakaikkisen omalaatuista musiikki-ilmaisua olisi halunnut lisää.

Friday, October 1, 2010

Kulttuurivihkot 5/10


Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstalla Paanpa (Avaruuspukuinen mies), Ous Mal (Nuojuva halava) ja Pharaoh Overlord (Siluurikaudella).

Saturday, September 11, 2010

Avaruuden kevät

V/A
Spring is a Place in the Space
Luovaja
2010
CD-R

Luovajan 5-vuotisjuhlakokoelma.

1. Yölaulajat - Intro: Praesens
2. Grey Park - Stardustinhoffman
3. Keijo - Stars Are Shining
4. Ville Moskiitto - May Day in Whale's Mouth
5. Bearly Queen - (No One Will Notice If It's) Spring in Space
6. Paanpa - Ulkoavaruuden kuningatar
7. Parlay - Thoughtful Solitude at Oceanus Procellarum

Islaja - "Pimeyttä kohti"



Video: Sami Sänpäkkilä

Saturday, July 17, 2010

Lyhyesti pitkällä #11


Gestalt
(Luovaja, 2010, CD-R) on jo seitsemäs albumillinen Bearly Queenin sampladeelistä ambienthuurua. Jos pari viimeisintä levyään ovatkin tuntuneet turhan staattisilta ja ehkä jopa suorastaan apaattisilta, on Gestalt piristävän monimuotoinen ja -puolinen 38-minuuttinen. Bearly Queen siirtyy sulavasti musiikillisesta aihiosta toiseen ja matkan varrella kuullaan niin kosmista syntetismiä kuin laiskoja biittejäkin. Ajankuva hämärtyy kun on hauskaa.

Lisää huuruista bluusia Keijo Virtasen alitajunnasta löytyy Keijo & Jukka -duon nimettömältä esikoisäänitteeltä (ROH Tapes, 2010, KAS). Itsepintaisen hakkaavasta kompista ja kireistä riffeistä huolimatta, ei tätä bluesaihiota kuitenkaan minimaaliseksi voi väittää, ennemminkin lähennellään maksimalististisia sfäärejä. Keijolle harvinaisen tiukka soitto sisältää kuitenkin rutkasti sitä tuttua vapaakätistä ja -mielistä otetta, joka ajoittain yltää suorastaan psykedeeliseksi huminaksi, vaikka välillä poiketaan myös leppoisan country bluesin parissa. Taitaa olla vähintäänkin vuoden paras bluesäänite nyt käsillä.

Helsinkiläisen kakaokamkamin musiikki vaikuttaa siirtyneen uudella Snowballs-levyllä (Jozik records, 2010, CD) entistä enemmän sellaisen ilmaisun suuntaan, jota paremman nimityksen puutteessa voinee kutsua "free rockiksi". Yhtyeen soundissa kuuluu edelleen vahvasti post rock, mutta tällä uusimmallaan triolla tuntuu olevan entistä enemmän rohkeutta kokeilla ja tutkiskella. Ajoittain Snowballs kuulostaa varsin paljon Larks' Tongues in Aspic -aikaiselta King Crimsonilta, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Miellyttävää musaa, mutta mieleen tulee, että kakaokamkami saattaisi olla sellainen yhtye, joka hyötyisi ulkopuolisen tuottajan läsnäolosta. Pienellä piiskaamisella saisi löysät pois ja lopputuloksena voisi syntyä Todella Hienoa Jälkeä.

Wednesday, May 12, 2010

Lyhyesti pitkällä #10

Boris Morganan viimeisimmästä levyjulkaisusta on ehtinyt vierähtää aikaa jo kolmisen vuotta. Nyt tältä impro-kollektiivilta on ilmestynyt uusi kasettialbumi Muuan sali (Boriksen kirja ja kassu, 2010). Uusimpansa tuntuu enimmäkseen jatkavan siitä, mihin Liquid Child -LP jäi: rock-musiikkiin pohjautuvaa vapaata improvisaatiota. Useimmat levyn nimeämättömistä kappaleista tukeutuvat tanakkaan rytmiin, joka antaa musiikille omanlaista ryhdikkyyttä ja tekee siitä helposti lähestyttävää. On ilahduttavaa kuulla pitkästä aikaa uutta Boris Morganaa, varsinkin näin reteää paukutusta, mutta pitemmistä jameista kokoonkursittu, lyhyempiä maistiaisia suosiva muoto tuottaa pienen pettymyksen ja paikoittain jää sellainen fiilis, että juuri kun ollaan pääsemässä niin sanotusti asian ytimeen eli sopivaan jammailueuforiseen tilaan, feidataan jo uutta sessiota sisään töks.

Osa Boris Morganan musikanteista soittaa myös Horst-kokoonpanossa, jolta vastikään ilmestyi esikoisäänite Harakan pesässä (Boriksen kirja ja kassu, 2010). Vaikka joitain soundillisia yhtymäkohtia B. Morganaan löytyykin, ovat Horstin musiikin lähtökohdat vahvemmin kiinni free jazzissa. Saksofoni/kitara/sello/rummut -kvartetin soitto nojaa lyhyihin fraaseihin ja nykiviin rytmeihin, kuitenkin melko pidättäytyvästi ilman päällekäyvää aggressiota tahi korkeita volyymitasoja. Harakan pesässä on miellyttävää kuultavaa ja toimii omassa karsinassaan, mutta suurin innostus jää kuitenkin kokematta; materiaali ei loppujen lopuksi ole erityisen vahvaa eikä yhtyeellä ehkä tarpeeksi omaa erityistä identiteettiä jotta se riittävästi erottuisi muitten vastaavien free-pumppujen joukosta. Siispä jäämme kiinnostuneina odottamaan lisää näyttöä.

Grey Park -kytköksisen HDML:n mini-cd Singing of Faces (Ikuisuus, 2010) on varsin kiehtova, melko lineaarisen rakenteen omaava parinkymmenen minuutin mittainen ääniteos, joka äänimaailmaltaan jossain määrin muistuttaa GP:n tuotoksia. Omakohtaisen kuuntelukokemukseni perusteella olen määrittänyt Singing of Facesin jaksottaiseksi teokseksi, jolla on melko selkeät siirtymäkohdat. Ensimmäisessä osassa kuulemme yliajettua ääntä, joka ei millään lailla kuulu noise-genreen: äänilähteet katoavat omaan säröönsä, dynamiikka on nollatasolla ja tapahtuu imploosio, so. sisäänpäinkääntyminen, eikä muodolla ole enää merkitystä. Tämä äänetön meteli antaa toisessa osassa tilaa rytmisesti toistuvalle, nopeutetulle vokaalisamplelle. Tätä inhimillistä elementtiä toisintaa joltain itämaiselta puhallinsoittimelta kuulostava fraasi, joskin tämä soitin saattaa kuitenkin olla samasta lähteestä peräisin. Kolmannessa osassa yhdistyvät ensimmäisen ja toisen osan äänimaailmat, mutta jättäytyvät suosiolla taka-alalle puhtaan sähköisen ritinän vallatessa kuulokuvan. Viimeistään tässä vaiheessa Singing of Faces alkaa kuulostaa vaaralliselta; volttimäärät nousevat ja sähköiskun vaara alkaa olla ilmeinen. Finaaliosiossa kaikki häviää hitaasti eetteriin ja tässä kohtaa saavumme ainoaan valituksen aiheeseen: tavanomaisen feidauksen sijaan olisi teoksen suonut päättyvän musiikin rikkinäiselle sähkölaite-estetiikalle johdonmukaiseen lopulliseen hajoamiseen. Vaan mitätön moitehan tämä, staattinen sähkö ei ole aikoihin kuulostanut näin hyvältä.

Tuesday, May 11, 2010

Sunday, May 9, 2010

Outa-lehti 3


Aiheina mm. Kutomo, Tsembla, Samuel Meri, Puiset heilat ja "Kalevan outsider".

Wednesday, May 5, 2010

Kulttuurivihkot 2/10


Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstan aiheena Pekko Käppi (ja levyt Vuonna 86, Uni uuhella ajeli sekä Vadelma/Hawaii).

Friday, April 9, 2010

Radiopuhelimet - "Globaali anaali"



Video: Henri Turunen

Sunday, March 14, 2010

Kemialliset ystävät - "Kivikasan rauhassa"



Video: Mikko Kuorinki

Saturday, March 6, 2010

Leijona, kummitus ja poliisi

Teemu Elon Puhuvat Eläimet
Kointähden siirtokunta
Helmi levyt
2010
CD

Pari vuotta sitten uumoilin, että Teemu Elon Puhuvat Eläimet katoaa samaan unohduksen suohon, kuin Elon muutkin musaprojektit, mutta hitto soikoon, on ilo todeta olleensa väärässä.

Paljoa ei ole muuttunut. Ekalla levyllä kitaroinut Tuomas Niskanen on vaihtunut toiseen Pori-skenen Tuomakseen, Unkarin mustan luumun Tuomas Grönlundiin. Musa on edelleen 1960-70 -luvuille kurkottavaa psykedeelistä rokkia folk rock-maustein. Soittajat ovat edelleen alansa parhaimmistoa.

Kuitenkin uskaltaisin todeta, että toisella albumilla on yhtyeellä varmempi ote, soundit ovat paremmat ja biisimateriaalikin enimmäkseen hiotumpaa. Käsillä on siis lähestulkoon täydellinen levy, mutta pakko on myös todeta, ettei Puhuvia Eläimiä parhaalla tahdollakaan voi pitää erityisen tärkeänä yhtyeenä, ainakaan jos sitä verrataan jäsentensä "emobändeihin", joista monet (Circle, Kuusumun profeetta, Valumo) ovat kuitenkin olleet huomattavan merkittäviä tapauksia suomalaisella musiikkikartalla.

Joka tapauksessa, suunnatonta mielihyvää tuottaa Puhuvien Eläinten musa psykedeelisen rockin ystäville, eikä sitä nyt muuta tarvitakaan kuin mielihyvää. Eläimet ovat siitäkin kiinnostava yhtye, että siinä pääsevät sekä Ville Leinonen (koskettimet) että Mika Rättö (rummut) vaihteeksi karistamaan nokkamiehen roolin harteiltaan ja vain soittamaan. Se on kuulijallekin ilahduttavaa, sillä molemmat ovat pirun taitavia muusikkoja ja etenkin Rätön rehvakkaa, näyttämisenhaluista rumpalointia on ilo kuunnella aina silloin harvoin kun Rättö sattuu rumpalinpallille istahtamaan.

Levyn kohokohtia ovat apokalyptisiin fiiliksiin yltävä "Musta uni", nimensä mukaisesti varsin reteä "Isabella (Kuukkari stomp)" ja neljännestunnin mittaan yltävä huikea ja huikentelevakin psyke-eepos "Kun kuolen". Parhaimmillaan Puhuvat Eläimet kurkottelevat korkealle stratosfääriin ja rankimpien jamibiisien jälkeen tulee jopa suorastaan väsähtänyt olo. Onnellisen väsähtänyt kuitenkin. Pekko Käpin jouhikko ja Ion Buinovschin viulu tuovat kivoja folk-sävyjä mukanaan.

Kuten ensimmäisellä levyllä, myös toisella "sorrutaan" välillä lastenlaulumaisiin fiiliksiin, missä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tällä kertaa on Elo tällä saralla lyönyt kirveensä kiveen. "Lohikäärmelaulu" on niin rasittava renkutus, että se rikkoo levyn muuten niin erinomaisen tunnelman ja biisijatkumon todella pahasti. Heristän sormeani kiukkuisesti.

Sunday, February 28, 2010

Musta köksä - "Ran"



Video: Hannu Nieminen

Friday, January 1, 2010

J. Tolvi & Semiband - "Impi-Iisa"



Video: Jonna Karanka