Italialaisella laivalla

Paavoharju
Laulu laakson kukista
Fonal Records
2008
LP

Käytyämme minun ja itseni välillä pitkällistä kädenvääntöä siitä pidänkö tästä levystä päädyimme lopulta siihen tulokseen, että pidämme, mutta emme varsinaisesti osaa perustella päätöstämme ja siksi valitsemme ankaran kriittisen otteen tuotosta sanallisesti käsitellessämme.

Vaikkakin Paavoharjun toinen pitkäsoitto on runsaan kuuntelun jälkeen osoittautunut omalla tavallaan rikkaaksi, on sitä vaikea alkaa ylistämään tahi korottamaan uuden klassikon jalustalle. Ongelman ydin lienee siitä, että Laulu laakson kukista on lopultakin vain toisinto savonlinnalaisten ensimmäisestä levystä, joka onnistui moniaita kuulijoita sykähdyttämään omaperäisellä äänimaailmallaan. Ei voi väittää tapahtuneen kehitystä tahi uudistumista, jos uusi levy toistaa entisen hyvät sekä huonot puolet varsin uskollisesti.

Mieleenjäävintä antia uudella levyllä ovat sen muutamat "pop"-kappaleet, aivan kuten edeltäjälläänkin. "Italialaisella laivalla" on koskettava ja kaunis kristillinen veisu, joskin sekin lähestulkoon yksinomaan tulkitsijansa Joose Keskitalon kappale; yhtä hyvin se olisi saattanut nähdä päivänvalon jollain edellämainitun levytyksellä. "Tyttö tanssii" on sekin kaunis kappale, mutta Ville Leinosen tulkinta tuntuu tulevan jostain ihan toisesta maailmasta, melkoinen tyylirikko. Singlenäkin taannoin julkaistu "Uskallan" on albumin parasta antia, toiseuteensa hukkuva helmi, samaan tapaan kuin debyyttilevyn "Valo tihkuu kaiken läpi". "Kevätrummun" transsiinkutsuva tanssilattiadisko taasen osoittaa ainakin jonkinasteista kykyä uusiutumiseen sekä poikkeavuuteen, huumorintajuakin ehkäpä.

Mutta yhtä kaikki, varsin suuri osa lp:n kestosta on omistettu sille yliaistilliselle psykedeeliselle huminalle, joka on kenties Paavoharjun tunnistettavin ja idiosynkraattisin ominaisuus, se joka tekee yhtyeestä ainutlaatuisen ja täysin omanlaisensa. Ikävä vain, että se on myöskin pidemmän päälle melkoisen väsyttävää ja yhdentekevää kuultavaa. Jollain kuuntelukerralla hämyiset välikkeet onnistuvat sitomaan albumin yhteen kokonaisuudeksi, toisella kertaa ne taas rikkovat kuuntelukokemuksen tyhjäksi ja hajanaiseksi sievistelyksi.

Koska tässä maailmassa on kumminkin vain yksi Paavoharju, lienee turha olla tarpeettoman ankara ja jyrkkä mielipiteissänsä, mutta ei myöskään taida olla kohtuutonta toivoa yhtyeeltä jonkinasteista skarppaamista tulevaisuudessa. Kaksi samankuuloista ja saman kaavan mukaan tehtyä levyä riittää vähäksi aikaa. Seuraavaksi jotain parempaa.