Paavoharju - "Ursulan uni"

Video: Lauri Ainala ja Jaakko Pallasvuo

Tiedotusluontoista asiaa

Tulivuori on uusi blogimuotoinen kanava suomalaisessa (köyhässä) musiikkimediassa. Tulivuori tarjoaa näillä näkymin perinteisten haastattelujen lisäksi syvempää tutustumista ("kokeellisten") musiikintekijöiden luomisprosessiin (ja uusia biisejä siinä sivussa). Tässä vaiheessa blogista löytyy vasta kaksi artikkelia (Ous Mal ja Paavoharju), mutta näin kiehtovaa ja suurella pieteetillä tehtyä musiikkijournalismia toivoo runsaasti lisää. Huraa.

Tämän tyystin omasta halusta tehdyn mainoksen (minulla ei siis ole mitään tekemistä Tulivuoren kanssa) lisäksi haluaisin huomauttaa niille, joita semmoinen mahdollisesti kiinnostaa ja jotka eivät vielä ole asiasta tietoisia, että allekirjoittaneen räpiköivien musiikkijournalististen yritysten (tässä blogissa ja Kulttuurivihkoissa) lisäksi on nähtävissä, luettavissa ja kuultavissa myös ns. taiteellisia luomuksiani toisessa blogissani, joka on ollut olemassa jo hyvän tovin, mutta on kärsinyt päämäärättömyydestä ja omasta sekoilustani, mutta lienee nyt asettunut aloilleen ja tullee päivitetyksikin melko säännöllisin väliajoin. Sopii siis käydä kurkistelemassa ja kommentoidakin (siis haukkua) saa, vaikken minä mitään Web2.0 -juttuja osaakaan. Siis sosiaalista kanssakäymistä, toisin sanoen.

Merilaulu

Ous Mal
Riioraa
267 lattajjaa
2009
CD-R

Sämplerillä, pianolla, sellolla ja kanteleella musisoiva Ous Mal -duo kuulostaa etäisesti tutulta, vaikka Riioraa onkin debyyttilevynsä. Elektronisen ja akustisen musiikin lämpöinen yhdistelmä, vinyylisamplejen rahina ja huojuvainen lo-fi äänimaailma tuovat mieleen eritoten Paavoharjun esoteeriset instrumentaaliosiot, mutta Ous Mal luovii selkeästi tyynemmillä ja nätimmillä vesillä; paksua, melodista äänivirtaa.

Musiikki on siinä määrin "pop-orientoitunutta", että koko albumia kuunnellessa jää kaipaamaan jotain. Jotain elementtiä, joka ankkuroisi nämä luomukset biiseiksi. Ajoittain tuntuu siltä, kuin kuuntelisi pelkkiä taustoja ilman solistia. En tiedä, kaipaako Riioraa välttämättä laulajaa joukkoonsa (vaikka mielenkiintoista olisi kyllä sitä kuulla), mutta jonkinlaista johtotähteä kuitenkin. Jossain määrin piano ja sello tätä tehtävää suorittavat, mutta jäävät nekin kuitenkin helposti statisteiksi, koko äänimaailman osasiksi.

Ehkä olen tyystin väärässä ja Riioraa on täydellinen tällaisena kuin se on, sillä suloisen kaunista musiikkia tämä joka tapauksessa on. Ja jos debyyttilevynsä perusteella Ous Malilta jotain voi odottaa, niin tiet ovat avoinna moneen suuntaan, luulen ja toivon ma. Kunhan eivät jää polkemaan paikoilleen.

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo @ Dynamo, 17.4.09

R.I.P. J.G. Ballard

J. G. Ballard

15.11.1930 - 19.4.2009

Tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

Joose Keskitalo
Tule minun luokseni, kulta
Helmi Levyt
2009
LP

Kuuletko kuinka hautausmaa vetää käteen / ja kappelin kellot soivat / se unelmoi saavansa pesää / joka sen kummulle kaivetaan

Joose Keskitalon viides albumi Tule minun luokseni, kulta väläyttää heti alkuunsa yhden Keskitalon hienoimmista lyyrisistä oivalluksista. Siitä on tietysti hyvä aloittaa. "Kuuletko kuinka hautausmaa vetää käteen" esittelee kuulijalle myös levyn äänimaailman yleisilmeen. Akustiseen ilmaisuun painottuvaa, intiimiä läsnäoloa. Tiettyä haurauttakin, jos nyt Keskitalon ilmaisu onkin liian voimallista ja painavaa ollakseen varsinaisesti sitä, siis haurasta. Ja ajatonta, eritoten ajatonta.

Muistaakseni ainakin uransa alkuvaiheilla, so. parin ensimmäisen levyn aikoihin, verrattiin Keskitaloa useissa yhteyksissä Tom Waitsiin. Omalta osaltani tämä yhteys on jäänyt tähän asti huomaamatta. "Esineet" on kuitenkin Marc Ribot -kitaroineen ja Erno Haukkalan yhdenmiehen torvisektion myötä ehtaa Rain Dogsia.

Tiedän en saanut paljon aikaan / että valot sytytetään aina uudestaan / ja että tähdet syntyvät syntymistään / ehkä tänään mutta huomenna / tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

Niin, kuolema. Se on edelleen vahvasti läsnä, mutta se nyt ei enää tässä vaiheessa ole mikään yllätys. Jos Kolmannella maailmanpalolla käskettiin laittaa huoneensa kuntoon, herraa opettamaan meitä kuolemaan ja valmistautumaan haudan lepoon, niin nyt on kuolema paljon makaaberimpaa. Ruumiita pistetään osiksi peräti kolmen kappaleen voimalla. "Me palvelemme kuolemaa" on Keskitalon koleimpia esityksiä ikinä, mutta samalla siinä on jotain hyvin lohdullista. "En tule takaisin / aion olla onnellinen."

Ja jos on onni myötä eikä katkeroiduta suotta / minä sinua suutelen suuttumatta

Mutta mitä ovat nämä katkeransävyiset rakkauslaulut? Kertovatko ne rakkaudesta lainkaan, tai oikeammin, minkälaisesta rakkaudesta? Laulaako Keskitalo taivaallisesta vai maallisesta rakkaudesta laulaessaan "Olen löytänyt suojan sinun sylistä / jonka suojissa kuljen kuin auto moottoritietä"? Sekä että, luulisin. "Saippuakuplia" on joka tapauksessa kaunis kuin saippuakupla ja, niin, vähän katkeran makuinenkin.

Tule minun luokseni kulta ja sano että rakastat minua / sillä pelkään ettet sittenkään tule / ja keittiön veitsiä ja sähköjohtoja ja juna-aikatauluja

Levy on tuudittanut kuulijansa rauhaisaan tunnelmaan, kunnes nimikappaleensa halkaisee sähköllä maan ja taivaan kahtia. Joose Keskitalo ja Crazy Horse esittävät myöhempien aikojen pyhien versiota "Down by the Riveristä" tai "Cortez the Killeristä". Minä polvistun ja palvon kultaista vasikkaa.

Me palvelemme kuolemaa / vaan ei se mitään / kaikki on hyvin nyt / en tule takaisin / aion olla onnellinen

Kulttuurivihkot 2/09

Kulttuurivihkojen uusimman numeron (2/2009) levypalstan aiheina Black Motor (albumit Vaarat vastukset ja Club El Toro) sekä Bearly Queen ("Väritrilogia"). Osta, lainaa, tilaa.