Maailman parhaat biisit, osa 5

Dave Lindholm - "Pieni ja hento ote" (1982)
(Ralf Henrik Lindholm)

Johanna JHN 2052 (albumi Aino)
Johanna JHX 011 (single Pieni ja hento ote, osa 1 & 2)

Lieneekö tarpeellista irrottaa yhtä kappaletta albumilta, joka on kaikin puolin täydellinen? Eipä kai, mutta "Pieneen ja hentoon otteeseen" tiiviistyy kaikki se, mikä Ainossa on niin jumalaisen täydellistä. Jousikvartetin ja sähkökitaran ilmava harmonia, Daven lauluääni kaikkein kauneimmillaan. Sanat, jotka ilmaisevat perimmäistä totuutta suoraan mutta myös hämärään varjoon kätkettynä. Herkkää, muttei imelää. "Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään" on yksi kauneimpia lauseita, joita suomenkielellä on ikinä kirjoitettu.

Tämä on musiikkia, jota kuunnellaan yksin yössä ja kenties tirautetaan kyynel tai pari.

Pidin siitä, mistä kerroit: ihmisestä, joka halusi muistoksi talon
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä
Runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty koskaan
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Turhanpäiväinen älykkyys syö ihmistä rotan lailla
Miten kaikki voi olla valmista, kun ei ole edes tehty mitään?
Miten niin jalat maassa? Oletko nähnyt kenenkään kävelevän ilmassa?
Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Valoa ja pimeää, ei siinä ole mitään luonnotonta
Kummassakin laulussa hyvä tunne kasvaa ja kasvaa
En pidä siitä, että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikki

Pieni ja hento ote YouTubessa.

Sinkkukohtaus

Digitaalimiehet
Kivi/Ihmisundulaatti
Lipposen levy ja kasetti
2009
7"

Cosmo Jones Beat Machine
The Nature Of This Deal/Wolf Ticket
Lipposen levy ja kasetti
2008
7"

Fricara Pacchu
Lucy
Vauva
2009
7"

Digitaalimiehet on Black Audio/Steel Mammoth -kiekuja Ville Pirisen sekä casionkoskettelijoiden Noora Federleyn ja Sanna Järvelän hupsuttelubändi. Rumpumaestro Tomi Leppänen antaa taustatukea. A-puolen "Kivi" on 80-lukulaisen koleankuuloinen poppibiisi, joka toimii aikas hyvin, muttei ole sitten kumminkaan ihan tarpeeksi täydellinen poppis ollakseen nerokas. B-puolen instrumentaali ei aiheuta pettymyksiä kun ei aseta liikaa odotuksiakaan, mutta on toisaalta varsin tavanomaista pöhinää ilman Pirisen takakireää laulua. Siitä tulee kyllä mieleen Leppäsen vanha Custom Drummer -ep, mikä ei ole ollenkaan paha asia.

Cosmo Jones Beat Machine ei ole koskaan jaksanut kiinnostaa niin paljoa, että olisi tullut levyjänsä hankittua, mutta tämä uusin single saattaa hyvinkin asettaa asiat aivan uuteen valoon. A-puoli on pöhkön vetävä, viidakkorytminen epärokkibiisi, b-puoli on hidas, painostava, jazzahtava noir-tunnelmapala. Ilkeen kuuloista, mutta ihanaa. Kyl maar sitä pitää älpeekin hankkia.

Fricara Pacchu on sillain rasittava tapaus, että parhaimmillaan se on saamarin hyvä, mutta huonoimmillaan jotenkin yhdentekevä. Lucy jää tällä skaalalla johonkin puolenvälin tienoille; helkkarin omaperäistä ja hyvänkuuloista touhua, mutta en nyt ihan mahdottoman paljoa jaksa innostua tästä. Kannet on jotain norjalaista black metallia, musa on neljännen ulottuvuuden bailumusaa. On se kumminkin aika hehkeä yhdistelmä, joten anna mennä, anna mennä.

i.v.

Avarus
IV
Ikuisuus / Secret Eye
2009
LP

Olisikohan kauhean paljon liioiteltua väittää Avaruksen olevan jo jonkinlainen instituutio uudessa "ug-skenessä"? Kyseessä on kumminkin Kemiallisten ystävien ohella yksi pitkäikäisimpiä ja edelleen aktiivisia kokoonpanoja, joka Kempsujen tavoin (ja ohella) on sellainen kiintopiste tietylle muusikkokollektiiville, kiintopiste jonka liepeillä pyörii monenlaista muuta bändiä ja artistia. Diskografia alkaa lähennellä pariakymmentä levyä (on cd-ärrää, kassua, sinkkua, ceedeetä ja älppäriä), jäsenmäärä vissiin samaa luokkaa.

Itse en ole koskaan oikein päässyt kiinni Avaruksen syvimpään olemukseen. Tätä kun aloin kirjoittaa, muistelin aiempia levytyksiänsä ja huomasin ettei minulla ole oikeastaan yhdestäkään niistä mitään kunnollista muistikuvaa. Ne nyt on semmosia... möhkäleitä. Paljon siellä on soittajia ja kaikki soittaa jotain. Ne kuulostaa... Avarukselta. Kyl te tiiätte.

Uusimmalla levyllä ne jumittaa krautrokkia. Okei, on hirveän tylsää vetää esiin kraut-kortti heti, kun on vähän motorik-rytmiin viittavaa touhua, mutta siltä tämä nyt vaan kuulostaa. Can-meininkiä. Eikä se ole paha asia ollenkaan, jos sen tekee hyvässä hengessä.

IV taitaa olla Avaruksen levyistä se, joka kaikista parhaiten sopii sellaiseen "klassiseen" albumimuottiin. On hyvät biisit (vaikka kuulostaakin siltä, että ne on vaan leikelty nauhoilta niistä kohdista kun "alkaa meneen"), passeli LP-mitta (ei pääse kyllästymään kun on just sopivasti matskua), mageet kannet (Pauliina Mäkelän ja Amanda Vähämäen käsialaa): Ihan Oikee Levy. Hirveän poroporvarillista ajattelua, toki, mutta ei aina voi olla beatnikki.

Tätä kuunnellessa tulee mieleen, että olisipa kiva olla taas nuori (nuorempi? en oo vielä vanha) eikä niin ryvettynyt kaikenmaailman hämysaastan parissa. Jumankekka kun mieli räjähtäisi ja olisi valtavan innoissaan. Sillä hyvää musaahan Avarus tekee; vapautunutta ja vapaata. Sitä vaan tahtoo olla niin paatunut, ettei mikään muu kuin Dean Martin tunnu enää miltään . Siispä suosittelen antaumuksella Avaruksen IV -albumia kaikille niille nuorison edustajille jotka ovat vasta ottamassa ensi askeliaan kieron musiikin ihmemaahan.

No okei, kyl teitin muittenkin sopii kuunnella.