Shorty Rogers ja katoava viitekehys

Kulkijan Muuttuvat kasvot (Ikuisuus, 2007, CD-R) pitää sisällään sekalaisia äänityksiä viime vuosilta. Osa soolona, osa kera muiden (nimeämättä jäävien). Tyypillisen tasavahvaa hämystelymusiikkia, miksi sitä kukin sitten haluaa nimittää (vaikka forest folkiksi, jos on sillä päällä). Se vaan jossain määrin häiritsee, että lähes kaikki kappaleet ovat jotenkin samasta muotista samoilla soundeilla veistettyjä, vaikka ne tosiaankin ovat muutaman vuoden ajanjaksolla äänitettyjä - vaihtelua jään kaipaamaan.

Sonatas and Interludes for Prepared Piano on tervetullut uusintajulkaisu (Él/Cherry Red, 2006, CD) John Cagen todennäköisesti tunnetuimmasta (jos ei sitä yhtä oteta lukuun) teoksesta. Kyseessä on siis teoksen ensimmäinen äänitys vuodelta 1950, armenialaispianisti Maro Ajemianin esittämänä. Kaunista, kekseliästä, ehkä jopa hieman salaperäistä musiikkia. Minähän en paljoa mistään mitään tiedä, mutta olen antanut itseni ymmärtää, että tätä pidetään melko definitiivisenä äänityksenä, joten kannattanee ns. hoitaa homma kotiin.

Neil Youngin Live at Massey Hall 1971 (Reprise, 2007, CD) on kolmas volyymi Youngin arkistosarjassa (volyymi 1 julkaistaneen syksyllä ja se on kaiketikin melko massiivinen laatikko). Tällä kertaa akustinen setti: äänijänteet, kitara ja piano. Materiaali silloista hittikimaraa sekä vielä levyttämättömiä biisejä (kuten "A Man Needs a Maid/Heart of Gold Suite"). Jumalallisen kaunista ja koskettavaa, tietysti, eikä tästä oikein voi muuta sanoa kuin että pakkohankinta niille joille se on pakkohankinta. Tai jotain sensuuntaista.

Istutetaan puu

Tulasi
Maa Autaa
Sloow Tapes
2007
KAS

Kulkijan ja Kutomon Tulasi-duossa on jotain sellaista, mitä en osaa kuvata muuten kuin sanalla "hippimäinen". Ei sellaista hassispöllyistä kitaraekskursiohippimäisyyttä tai bongontaputteluhippimäisyyttä, mutta hippimäisyyttä kumminkin.

Hipit sikseen, tämä vajaa puolituntinen kassunpuolikas on aika makoisa namipala. Matalavireistä, merkillistä ambienssia. Huilujen liverrystä, shamaanihoilausta, etäistä rytmiä, huminaa. Kuulostaa jotenkin multaiselta ja maanläheiseltä.

Sellainen levytys, josta on hieman vaikea saada otetta ja jota on aavistuksen hankala kuvailla sanoin. Ei mikään unohtumaton mestariteos, mutta sellainen teos, joka vie mukanaan omaan pieneen sisäänpäinkääntyneeseen maailmaansa jossa on helppo viihtyä. Sympaattinen.

Sensuelli vajaa

Palamaitoa
Puuteriaika
Sirpaleena
2007
CD-R

Palamaitoa kuvaa musiikkiaan oikeastaan paremmin kuin itse osaisinkaan. "Puuteriaika", "Pienet muusikot", "Jännittävä matka", "Kaihoissa tyvenyys". Nämä nimet kertovat paljon ja samalla eivät tietenkään yhtään mitään, ainakaan niille jotka eivät ole sitä musiikkia kuulleet.

Se on tuttua ja tuntematonta. Akustisia ja elektronisia instrumentteja, improvisaatiota, sekamelskaa, tyyntä, sen sellaista. Onhan näitä kuultu, voisi sanoa, mutta ihan omanlaiseltaan tämä kuulostaa. Vaski-introsta akkarin rämpyttelyyn, "Jännittävä matka" on pop-entropiaa. Levyn jonkinlainen pääteos, 20-minuuttinen "Vaippa", on koko matkansa ajan kiinnostava äänimaisema ja jo sellaisenaan, ihan yksinään olisi julkaisun arvoinen.

Kaikki hajoaa ja sitten pitää taas koota palaset yhteen.