Yari - "Varjot"

Sen jalat oli multaset

Pekko Käppi
Jos ken pahoin uneksii
Peipon ääni ja yrtti
2007
CD

Jouhikkosanansaattaja Käppi on jo ehtinyt monen vuoden ajan osoittaa kyvykkyytensä kansanmusiikin, rockin, popin, improvisaation ja yleisen undergroundismin parissa, mutta ensimmäistä varsinaista täyspitkää ja täyspainoista sooloalbumiaan on saatu odottaa iäisyydeltä tuntuvan ajan. Siksipä onkin suurenmoinen ilo todeta, että Jos ken pahoin uneksii lunastaa ja jopa ylittää kaikki odotukset.

Lauluvalikoima sisältää sekä traditionaalista karjalaista kansanlaulua että Käpin ja kumppanien omia sävellyksiä (sekä myöskin yhden virsitulkinnan), joista ainakin upeaa karjalaista "Polvenhaavaa" olen päässyt ihan omakohtaisesti kuulemaan aiemmin elävänäkin. Alkuperäissävellyksistä "Ristilukki" on kenties Käpin tähänastisista tuotoksista hienoin ja ylipäänsä viime vuosien parhaita lauluja mistä tahansa musiikista puhuttaessa.

Jos ken pahoin uneksii ei ole puristinen folk-levy ja sen rikkaassa, jouhikon hallitsemassa äänimaailmassa yhdistyvät kaikenlaiset vaikutteet, joskin toki kansanmusiikki on se pääasiallinen modus operandi. Monipuolinen, pitkään kypsytetty albumi, joka muistuttaa omapäisyydessään, jos ei musiikillisesti, Joanna Newsomin kahta pitkäsoittoa ja jonka soisi löytävän laajan kuulijakunnan myös kansanmusiikki- ja ug-piirien ulkopuolelta.

Kansa vaatii lisää.

Ektroplasmaa

Steel Mammothin esikoisalbumi Atomic Mountain (Ektro Records, 2007, CD) lienee ilmestynyt turhankin nopeaan bändin mainion Nuclear Barbarians -ep:n jälkeen, sen verta vähän tämä nyt tuntuu innostavan. Mikä sitten mättää? Tämä Jussi Lehtisalon, Anssi Kasitonnin ja Ville Pirisen eräänlainen power trio nylkyttää yhtä rentoa jytää kuin eepeelläkin ja kaikki on sinänsä kohdallaan, joten ehkä kyse on vain jonkinlaisesta yliannostuksesta tai siitä, että musansa toimi hiukkasen paremmin lyhyemmässä formaatissa. Semminkin, kun Atomic Mountainin keskiössä lymyilevä 12-minuuttinen, huuruinen "Commando Leopard" kuulostaa siltä, kuin se voisi löytyä aivan yhtä lailla Circlen kuin minkä tahansa muunkin Circle -johdannaisen levyltä. Atomic Mountain taitaa valitettavasti tässä julkaisurupeamassa kadota muitten kaltaistensa joukkoon, eikä löydä sitä ihan omaa paikkaansa, jonka se kuitenkin loppujen lopuksi taitaisi ansaita. "Palaamme asiaan" -levy, vaikka ensi vuonna.

Entäs sitten itse Circlen uusin studiolevytys, Katapult (No Quarter, 2007, LP)? Voisin toki keksiä halutessani kaikenlaista negatiivista, muttei haluta, joten totean, että aika hyperlasertimantti on (jälleen kerran) syntynyt. Nyt ei olla keksimässä pyörää uudelleen, vaan tiivistetään viime vuosien monenmoiset kehityssuunnat yhteen, klassisen mittaiseen lp-levyyn. Ja siinä on Katapultin vahvuus, siinä missä jonkun Panicin vahvuus on sen käsittämättömyydessä ja ennalta-arvaamattomuudessa. Katapult sulattaa yhteen Circlen hevi-, jami-, ambient- ja pop-vaikutteet. Lopputulos voisi hyvinkin olla Circlen tähänastisen uran "kaupallisin" ja "kansantajuisin" levy, jos noilla määreillä nyt tässä musakornerissa olisi jotain merkitystä. Jälleen kerran on mahdoton arvailla, mitä ihmettä seuraavaksi onkaan tulossa; Circle on musiikillinen cliffhanger, enkä yhtään häpeä tunnustaa olevani täysin polvillani tämän yhtyeen edessä. Kuola se valuu solkenaan rinnuksilleni, näkisittepä vain.

Tämän suitsutuksen jälkee onkin hiton helppo todeta, että Sunburned Hand of the Manin ja Circlen yhteennaittavan Sunburned Circlen levy The Blaze Game (Conspiracy Records, 2007, CD) on pätevää, mutta sinänsä yhdentekevää jammailua. Mielikseen sitä kuuntelee, mutta vaikea on mitään erityistä sanottavaa tästä keksiä. Hauskaa oli varmasti kimpassa soitella.