Sunday, October 21, 2007

Sen jalat oli multaset

Pekko Käppi
Jos ken pahoin uneksii
Peipon ääni ja yrtti
2007
CD

Jouhikkosanansaattaja Käppi on jo ehtinyt monen vuoden ajan osoittaa kyvykkyytensä kansanmusiikin, rockin, popin, improvisaation ja yleisen undergroundismin parissa, mutta ensimmäistä varsinaista täyspitkää ja täyspainoista sooloalbumiaan on saatu odottaa iäisyydeltä tuntuvan ajan. Siksipä onkin suurenmoinen ilo todeta, että Jos ken pahoin uneksii lunastaa ja jopa ylittää kaikki odotukset.

Lauluvalikoima sisältää sekä traditionaalista karjalaista kansanlaulua että Käpin ja kumppanien omia sävellyksiä (sekä myöskin yhden virsitulkinnan), joista ainakin upeaa karjalaista "Polvenhaavaa" olen päässyt ihan omakohtaisesti kuulemaan aiemmin elävänäkin. Alkuperäissävellyksistä "Ristilukki" on kenties Käpin tähänastisista tuotoksista hienoin ja ylipäänsä viime vuosien parhaita lauluja mistä tahansa musiikista puhuttaessa.

Jos ken pahoin uneksii ei ole puristinen folk-levy ja sen rikkaassa, jouhikon hallitsemassa äänimaailmassa yhdistyvät kaikenlaiset vaikutteet, joskin toki kansanmusiikki on se pääasiallinen modus operandi. Monipuolinen, pitkään kypsytetty albumi, joka muistuttaa omapäisyydessään, jos ei musiikillisesti, Joanna Newsomin kahta pitkäsoittoa ja jonka soisi löytävän laajan kuulijakunnan myös kansanmusiikki- ja ug-piirien ulkopuolelta.

Kansa vaatii lisää.

No comments: