Black Motor
Black Motor
Qbico
2007
LP
Röyhkeänrehvakkaan On Duty -livedebyytin jälkeen Fonisti Sami Sippolan, basisti Ville Rauhalan ja rumpali Simo Laihosen jazz-trio Black Motorilta tulee ensimmäinen studioälppärinsä, joka tosin on äänitetty jo keväällä 2006, eli ihan tuoreesta materiaalista ei ole kyse.
Älppärin aloittaa On Dutyltakin tuttu "Love Life", jonka vamppaava teema on näin studiossakin äänitettynä ihan yhtä maanittelevan ja vähän uhkaavan seksikäs. Ei kyllä yhtä hikinen. Villiä alkuvoimaa. "Love Lifessa" on ainesta klassikoksi.
"Postmodern Affair" kuulostaa ihan kelvolliselta, soundi on sellainen karkean pehmeä, mutta siitä tuntuu puuttuvan ajatus, koukku, johtolanka. Se sujahtaa läpi vähän huomaamattomasti, alkaa ja loppuu ja on ohi. Ei innosta.
B-puolen "Mr. Cherry" lähtee käyntiin vaivihkaa, vähän arkaillen. Luikertelee aikansa ja sitten hyppää hauskaan, iloiseen ja hyväntahtoiseen svengiin. Sippolan foni kuikuilee ylärekisterissä, kova tohina on päällä. Mainiota.
Iloluontoisuus vaihtuu noir-tunnelmiin. "Muurame" soi menneen maailman savuisessa jazz-kapakassa, mustavalkoisena tietty. Sipponen ja Rauhala kuljettavat hitaita ja luikertelevia kuvioita, Laihonen koristelee pienin elein.
Joku rääkyy "La Cucarachan" alkutahdit, "Dancin' on Your Grave" on pelkkää karnevaalia. Pojat pitää hauskaa ja hauskaahan se on, kuunneltunakin. Tähän on hyvä lopettaa.
Black Motorin jazz on kokeilunhaluista kuppilajazzia. Ei haittaa, vaikka musiikkinsa kaikki osaset ovatkin menneisyydestä haettuja, "postmodern affair" niin sanotusti, kun ne on näin mainiosti yhdistelty. Pojat osaa soittaa. Sooloja on tällä levyllä hyvin vähän, joskin Sippola foneineen on selkeästi hallitsevassa asemassa. On Duty teki sähäkämmän vaikutuksen uskomattoman säröisellä soundillaan, mutta tätä levyä on toki huomattavasti helpompi kuunnella. Hyvää pöhinää.
Mikko Torvinen on armoton viihdyttäjä ja rokkikurko. "Haistakaapa vittu" ja "Olet kuollut" toimivat edelleen kuin sata tulta iskevää salamaa, "Susan" kirii sisäkaarteella todella liki. Viimeisenä Viihdeimperiumin pääjehuista kokopitkän tehneen Mikko Torvisen Viihdeorkesteri (Lipposen levy ja kasetti, 2007, CD) on melkoisen kokoelmanomainen paketti yhtenäisen albumikokonaisuuden sijaan, mutta ilo sitä on kuitenkin kuunnella. Siitäkin huolimatta, että "Hyvä muna" on huono vitsi (tulee jostain syystä mieleen Mana Manan vaivaannuttava "Suikki"-tulkinta), eikä "Maaseutu" kuulosta edelleenkään hyvältä: ei toiminut singlenä, albumilla sen voi sentään unohtaa sinne helmien väliin. Torvinen on jollain tapaa Ylihärsilään ja Toiviaiseen verrattuna tavanomaisempi rokkari (ei psyykenlääke- tai homostelu-pakkomielteitä), mutta samperin pätevää iskusävelmää tuo kumminkin tekee. Herkät hituritkin luonnistuvat (kts. "Oi äiti" ja "Oi kuinka kauan").
Kauneus on kaunis asia ja Kitisen Saharan Tuoli vajosi (Sirpaleena, 2007, KAS) on yksi kauneimpia juttuja, mitä olen vähään aikaan kuullut. Viulun valituksesta ja metallisten kielten helinästä on pienet kassut tehty. Mielikuvat vie itämaihin, taustalla livertelee keväisiä valelintuja muovipuskissa. Puutarhan läpi kuljetaan magneettinauhapolkua ja se polku kiemurtelee kehässä. Sinne on vähän hankala löytää, eikä poiskaan ihan helpolla pääse.
Sirpaleenan tuorein kokoelmajulkaisu, Compilation Numero II (Sirpaleena, 2007, CD-R), sisältää paljon mukavuutta, enimmäkseen kotikutoista elektronimusiikkia monenlaisissa tyylilajeissa. Jatsia, dubbastelua, noisea, kosmista ambienttia, jonkinsortindiscoa ja nyrjää. Levylle on sisällytetty tarpeeksi monta suoranaista sisäavaruushittiä (kuten vaikka Kanttorinpojan "Mina ja kanttoripoika" tai Sami-Liina & Marjatta Multibandin "Sun käsivarsilles") jotta sitä kehtaa suositella hyppysiin etsittäväksi vaikka kivien ynnä kantojen alta, vaikkette ikinä ole yhdestäkään esiintyjästä aiemmin kuulleetkaan. Rock on.
