Ääniä, ei yrttejä

Antti Tolvi
Tänän
Peipon ääni ja yrtti
2007
CD-R

Lauhkeat lampaat
Amis & Amish
Peipon ääni ja yrtti
2007
KAS

Kun puhutaan musiikista, jota paremman kaikenkattavan termin puuttuessa kutsuttakoon tässä vapaaksi musiikiksi, on useimmiten melko lailla vaikeaa käsitellä tuntojaan sanallisessa muodossa. Subjektiiviset inhoreaktiot tai nautinnontunteet juurtavat harvoin yhtä selkeistä muotoseikoista tahi muista ominaisuuksista kuin vaikkapa pop-musiikin ollessa kyseessä. Ei voi vedota nokkeliin/typeriin/koskettaviin sanoituksiin, kekseliäisiin koukkuihin taikka aneemiseen lauluääneen. Joskus on vaikea edes tunnistaa siinä omassa elimessään, joka näitä asioita fysiologiassamme käsittelee, miksi joku teos on hyvä ja toinen huono.

Tämä Tolvin musiikillisten veljesten tuplakattaus (tai oikeastaan triplakattaus) on oivallinen esimerkki tämän ns. ongelman suhteen. Toinen näistä levyistä on tuottanut elämääni nautintoa, kauneuden tuntoa ja sisäistä rauhaa, toisen suhteen en ole kokenut mitään suuntaan jos toisenkaan, vaikka molemmat levytykset ovat ulkokohtaisesti kuin kaksi marjaa.

Antti Tolvin Tänän on keskimittainen drone polkuharmonilla esitettynä. Se alkaa ja loppuu, ei siirry pisteestä A pisteeseen B, ei edes pisteeseen A 1/2. Se ei tarjoa suuria ideoita, ei mitään uutta, mitään mitä ei olisi jo tehty monasti aiemmin. Se on kaunis ja rauhoittava, juuri sopivan pituinen sävel arkipäiväiseen transsiin askareitten välissä. Jokin siinä vetoaa juuri minuun juuri tällä hetkellä, kevättä odotellessa ja talvea (tai sen puutetta) kirotessa.

Amis & Amish -kasetin toisella puoliskolla on Jaakon viulu/delay-drone, toisella puoliskolla Antin vastaava, tosin saksofonilla toteutettuna. Kumpikaan näistä ei vaikuta minuun missään mielessä samalla tavalla kuin Tänän. Molemmat jättävät minut täysin kylmäksi, mutta jos minun pitäisi selittää miksi näin on, jäisin jotakuinkin sanattomaksi. Yrittäisinkö tarjota sellaista tekosyytä, että delaylle ominainen pätkivä toisto ei miellytä? Kyllä se joskus miellyttää. Vai sanoisinko, että kumpikin drone on täysin mielikuvitukseton ja saman vanhan jutun tarpeetonta kierrätystä? No, samaa voisi yhtä hyvin sanoa Tänänistä.

Kaiken tämän ajatustyön häikäisevä johtopäätös on, mahtavan yllättäen, että näiden kolmen musiikkiteoksen vastaanotto on ollut absoluuttisen subjektiivinen kokemus, joka ei perustu minkäänlaiseen älylliseen analyysiin vaan johonkin täysin määrittelemättömään sisäiseen tuntemukseen. Jotenka mitä ihmettä minä tässä oikein höpisen?