Wednesday, April 8, 2009

Tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

Joose Keskitalo
Tule minun luokseni, kulta
Helmi Levyt
2009
LP

Kuuletko kuinka hautausmaa vetää käteen / ja kappelin kellot soivat / se unelmoi saavansa pesää / joka sen kummulle kaivetaan

Joose Keskitalon viides albumi Tule minun luokseni, kulta väläyttää heti alkuunsa yhden Keskitalon hienoimmista lyyrisistä oivalluksista. Siitä on tietysti hyvä aloittaa. "Kuuletko kuinka hautausmaa vetää käteen" esittelee kuulijalle myös levyn äänimaailman yleisilmeen. Akustiseen ilmaisuun painottuvaa, intiimiä läsnäoloa. Tiettyä haurauttakin, jos nyt Keskitalon ilmaisu onkin liian voimallista ja painavaa ollakseen varsinaisesti sitä, siis haurasta. Ja ajatonta, eritoten ajatonta.

Muistaakseni ainakin uransa alkuvaiheilla, so. parin ensimmäisen levyn aikoihin, verrattiin Keskitaloa useissa yhteyksissä Tom Waitsiin. Omalta osaltani tämä yhteys on jäänyt tähän asti huomaamatta. "Esineet" on kuitenkin Marc Ribot -kitaroineen ja Erno Haukkalan yhdenmiehen torvisektion myötä ehtaa Rain Dogsia.

Tiedän en saanut paljon aikaan / että valot sytytetään aina uudestaan / ja että tähdet syntyvät syntymistään / ehkä tänään mutta huomenna / tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan

Niin, kuolema. Se on edelleen vahvasti läsnä, mutta se nyt ei enää tässä vaiheessa ole mikään yllätys. Jos Kolmannella maailmanpalolla käskettiin laittaa huoneensa kuntoon, herraa opettamaan meitä kuolemaan ja valmistautumaan haudan lepoon, niin nyt on kuolema paljon makaaberimpaa. Ruumiita pistetään osiksi peräti kolmen kappaleen voimalla. "Me palvelemme kuolemaa" on Keskitalon koleimpia esityksiä ikinä, mutta samalla siinä on jotain hyvin lohdullista. "En tule takaisin / aion olla onnellinen."

Ja jos on onni myötä eikä katkeroiduta suotta / minä sinua suutelen suuttumatta

Mutta mitä ovat nämä katkeransävyiset rakkauslaulut? Kertovatko ne rakkaudesta lainkaan, tai oikeammin, minkälaisesta rakkaudesta? Laulaako Keskitalo taivaallisesta vai maallisesta rakkaudesta laulaessaan "Olen löytänyt suojan sinun sylistä / jonka suojissa kuljen kuin auto moottoritietä"? Sekä että, luulisin. "Saippuakuplia" on joka tapauksessa kaunis kuin saippuakupla ja, niin, vähän katkeran makuinenkin.

Tule minun luokseni kulta ja sano että rakastat minua / sillä pelkään ettet sittenkään tule / ja keittiön veitsiä ja sähköjohtoja ja juna-aikatauluja

Levy on tuudittanut kuulijansa rauhaisaan tunnelmaan, kunnes nimikappaleensa halkaisee sähköllä maan ja taivaan kahtia. Joose Keskitalo ja Crazy Horse esittävät myöhempien aikojen pyhien versiota "Down by the Riveristä" tai "Cortez the Killeristä". Minä polvistun ja palvon kultaista vasikkaa.

Me palvelemme kuolemaa / vaan ei se mitään / kaikki on hyvin nyt / en tule takaisin / aion olla onnellinen

2 comments:

Anonymous said...

Todella hieno arvostelu! Minun mielestäni "Me palvelemme kuolemaa" kipaleessa ei ole mitään lohdullista... Itse saan kuvan tuosta ristiriitaisesta pianosta kuvan, että tämä maailmankatsomus (jonka Joose esittää) on pielessä.

Ville Forss said...

Kyl mää näkisin, että siinä on kertojan näkökulmasta jotain lohdullisuutta. Että hää on löytänyt oman ratkaisunsa/tiensä ja se päätös antaa voimaa ja ehkä onnea sanan jossain merkityksessä. Mut yhtä kaikki, mahottoman haudankolea biisi se silti on.