Luominen jäi kesken

Tomutonttu
Elävänä planeetalla
New Images
2011
12"

On tunnustettava, etten ole koskaan erityisemmin pitänyt Tomutontun musiikista. Mikä on sikäli hölmöä ja kummallista, että pidän Kemiallisista ystävistä erittäin paljon, eivätkä nämä Jan Anderzénin musiikilliset minät lopultakaan eroa toisistaan mitenkään erityisen merkitsevästi.

Kyse on ehkä siitä, että Tomutonttu on ollut makuuni aivan liian hyperaktiivista ja jäsentymätöntä tajunnanvirtaa, siinä missä Anderzén on Kemiallisissa ystävissä rajannut moniulotteiset ideansa enemmän tai vähemmän selkeämpiin raameihin.

Elävänä planeetalla on ensimmäinen Tomutonttu-levytys, joka on suonut minulle sekä nautintoa että ahaa-elämyksiä ja se on myös ensimmäinen Tomutonttu-levytys, jota kuunnellessa en tunne olevani auttamattoman eksyksissä.

Kemiallisiin ystäviin verrattuna Elävänä planeetalla on selkeästi elektronisempi tuotos, jossa rytmeillä on vahvempi funktio. Teknosta tuskin sentään voidaan tässä yhteydessä puhua, mutta biiteistä kuitenkin.

Kuten Kemiallisten ystävien upea Ullakkopalo, myös Elävänä planeetalla on eräänlainen kaleidoskooppi tai fraktaali; se muuttaa alinomaa muotoaan ja sen värikkäisiin kuvioihin voi zoomata äärettömyyksiin asti, paljastaen aina jotain uutta. Vaikka levysoittimessa olisikin vain kaksi eri kierrosnopeutta.

Lyhyesti pitkällä #16

Virkattuun pussukkaan pakatun kasettijulkaisun ensimmäisellä puoliskolla brittiläinen Rainbow Valley humisee new age -ambienssin merkeissä. "Crystal Streams" ja "HPE" ovat sinänsä miellyttävää kuultavaa, mutta varsin persoonatonta ja sen vuoksi ontonkuuloista. Lempeässä syntesiassaan ei ole mitään sellaista, joka kuulostaisi nimenomaisesti Rainbow Valleyn omalta jutulta. Kasetin toisella puoliskolla Samuli Kydön ja Juuso Paason Varropas jatkaa soundillisesti hieman samoilla linjoilla, mutta toisin kuin täysin ennalta-arvattava Rainbow Valley, antaa musiikilleen liikkumavaraa ja vapauden seurata yllättäviäkin polkuja. "Lentämisestä ja mätänemisestä" on oiva nimi tälle retkelle. (Jozik Records, 2011, KAS)

Tampereen pseudoblueshämyorkesteri Panssarijuna on viettänyt viime vuodet melkoista hiljaiseloa, eikä hiljaisuus varsinaisesti rikkoudu nytkään sillä "uusi" EP-levynsä (Joteskii groteskii, 2011, 7") on uusintajulkaisu yhtyeen debyyttilevystä vuodelta 2003. Se ei liiemmin haittaa, sillä biisit ovat sen verran hyviä, että ansaitsevat uuden mahdollisuuden. A-puoliskon "Ritsillä rinnalla ryövärin" ja "Kuolleita dingoja" luottavat minimaalisen blues-renkutuksen ja peltipurkkilaulun voimaan, b-puolen "Puuvillatehtaan pihalla" on hitaammanpuoleinen spirituaalintapainen valitus. Tehkää itsellenne palvelus, hankkikaa levy kuulolle.

J. Kohon ja Veli-Matti Ikävalkon Tulasi-duo yhdistyy aiempien levytystensä takia mielessäni aina sellaiseen lempeänrauhalliseen hippeilyyn, joten uusin, nimetön kasettinsa (Ikuisuus, 2011, KAS) pääsi yllättämään ja nousi nopeasti yhdeksi kuluneen kesän suursuosikeista. Yllätyselementti on musiikin vahva rytmipohja, joka parhaimmillaan saa jalan tamppaamaan tahtia, melkein jopa perseenkin heilumaan. Play that droney music white boys! Eteeristä tanssimusiikkia niille, jotka tykkäävät seisoa paikoillaan ja tuijottaa kattoon (tahi kohti taivasta, jos sattuu olemaan ulkosalla ja miksei olisi, ulkoilmamusiikkiahan tämä on).