Lyhyesti pitkällä #18

Vakka-Suomen rytmikuninkaiden parin vuoden takainen levy Topatut alamaiset oli herkullinen satsi likaista ja minimaalista bluesia. Kheta Hotem -yhtyeen keskeisistä tekijämiehistä koostuvan yhtyeen uusin tuotos Rutabaga Blues (Ikuisuus, 2011, CD-R) jatkaa samoilla linjoilla, muttei kuitenkaan yllä samalle tasolle. Siitä tuntuu puuttuvan jotain, kenties se Topattujen alamaisten ilkeänpuoleinen, rähisevä pohjavire. Rutabaga Blues on toki lystiä kuunneltavaa, mutta jonkinlaisia kohokohtia jää kaipaamaan.

Grey Parkin "agenttisarja" on saanut odotettua jatkoa Three Notes on Stockholm Palindrome -levykäisen (267 lattajjaa, 2011, CD-R) muodossa. Lyhyehkön levyn kaksi ensimmäistä kappaletta eivät kuitenkaan sen suurempia riemunkiljahduksia aiheuta. Grey Park osaa tämänkaltaisen sähköisen huminan paremmin kuin moni muu, mutta tällä kertaa ei voi välttyä siltä ajatukselta, että samat huminat on kuultu jo useamman kerran aiemminkin. Kolmas raita "F.A.F.O.D." on kuitenkin melkoinen helmi; western-musiikkia, vaarallista elektroniikkaa ja epämääräinen tarina. Niillä eväin pärjää jo pitkälti.

Atom Mouth Gimliesin #1 Outhouse -EP (Jumatsuga Records, 2011, 7") sisältää neljän biisin verran leppoisasti rähisevää vapaamuotoista punkkia. Tuhnuiset soundit ja rähjäinen ote soittoon - se on kelpo yhdistelmä! Viimeinen biisi "Bud Humper" lipsahtaa jo post-punkin puolelle ja erottuu joukosta (edukseenkin) intensiivisemmällä fiiliksellään ja päämääräisemmällä juoksullaan. Hyvä lätty, hyvä meno.

VO Motarsin nimetön kasettijulkaisu (Jumatsuga Records, 2011, KAS) hivelee kuuloaistiani enemmän, kuin kenties olisi syytä odottaa. Päällimmäisenä elementtinä Motarsin musassa kulkee esoteerinen (joku voisi sanoa amatöörimäinen, mutta pois se meistä) soolokitaraeksploraatio, mutta mukana on myös lauluja (ei aavistustakaan, mitä niissä lauletaan vai lauletaanko mistään) ja yksi gimliesmäinen punk-rykäisykin. Parilla kappaleella mukana myös varsin primitiiviset rummut. Sille en mahda mitään, että kasettia kuunnellessa tulee vahvoja mielleyhtymiä Jandekiin. Musiikillisesti ei ehkä niinkään, mutta moodiltaan ilmaisu on hyvin samanhenkistä; introverttiä, hyvin persoonallisella tavalla ilmaistua. Pidän eniten kasetin vapaammista, kitarointiin keskittyvistä kappaleista, mutta omapäiset laulut rytmittävät kokonaisuutta mukavasti. Arvostellessani lyhytsanaisesti aiemmin tänä vuonna VO Motarsiin liittyvän Tanec Hrac -kokoonpanon debyyttijulkaisua totesin, etten osannut siinä vaiheessa vielä muodostaa mielipidettäni kyseisen poppoon musiikista. Tässä yhteydessä voin kuitenkin rehdisti todeta, että pidän, siis tykkään ja jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

Kulttuurivihkot 6/11

Kulttuurivihkojen uusimman numeron levypalstalla Jooklo Quartetin Where Has Jazz Gone?, Erkki Joutsenon Relaxing at Tervalampi ja Hertta Lussu Ässä.

Lyhyesti pitkällä #17

Black Motor tulkitsee uusimmalla albumillaan Hoojaa (Kauriala Society, 2011, CD) Kusti Vuorisen sävellyksiä. Vuorisen käsiala kuuluukin levyllä vahvasti, mutta niin myös Black Motorin oma, erittäin tunnistettava soundi. Hoojaan yleisilme on kenties enemmän Vuorista, rauhallista ja hengellistäkin, ja villeimmät BM-tuuttaukset jäävät enimmäkseen uupumaan. Se ei pahemmin haittaa, sillä Hoojaa on erinomaisesti soitettua (ja svengailevaa) jazzia ja varsin kaunis levy, josta saattaa hyvinkin pitkällä juoksulla muodostua yksi omista Black Motor -suosikeistani. Jää nähtäväksi, kuultavaksi.

Tämän vuoden jos ei välttämättä parhaaksi, niin ainakin kiinnostavimmaksi Circle-julkaisuksi on osoittautunut arkistolöytö Giardino (Ruton Music, 2011, KAS), Verden kanssa tehty äänite vuodelta 2007. Circle on tunnetusti käynyt läpi monenmoisia metamorfooseja parin vuosikymmenen aikana, mutta yhtye on tietyllä tapaa aina tunnistettava, itsensä kuuloinen, tekivätpä sitten punkkia tahi ambientia. Giardinon kiinnostavin aspekti lieneekin se, ettei se kuulosta lähestulkoon laisinkaan Circleltä, edes Circlen ja Verden aiemmalta yhteistyölevyltä Towerilta. Mistään kuriositeetistä ei silti ole kyse, ei ei, sillä Giardino on makoisan huuruista musiikkia. Kasetin kaksi parikymmenminuuttista kappaletta eivät sisällä circlemäisiä riffejä tahi tiukkaa metronomikomppia. Enimmäkseen Giardino kaiketikin kuulostaa suurehkolta, rikkinäiseltä koneelta, jota joku käy välillä tönimässä uudelleen käyntiin, kunnes se lopulta uuvahtaa kokonaan. Siis toisin sanoen, surinaa ja huminaa ja natinaa ja sirinää ja kiroamista. Tai jotain sinne päin. I'm lovin' it.

Tänä syksynä kenties suurinta ilahtumista musiikin saralla on aiheuttanut Witch Christin nimetön kasettijulkaisu (Ikuisuus, 2011, KAS). Paremman tekemisen puutteessa keksin Witch Christin musiikille määritteen stonerdoommetsäfolk, siis toisin sanoen raskasta riffijyräämistä surisevan psykedeelisellä hämyotteella. Tämän vuodelta 2009 peräisin olevan äänitteen ovat iloksemme luoneet Kutomona, Kulkijana, Utonina ja Kanttoripoikana tunnetut muusikot. Tuhnuinen kasettisoundi on pisteenä iin päällä tälle takomiselle. Kasetin b-puolelta löytyy Haaren noisedroneteos "The Crowning of the Shadow", mutta nyt täytyy valittaen todeta, että sen kuuntelu on jäänyt kovin vähäiselle, kun mieleni halajaa aina uudelleen kelata sen ohitse ja kuunnella Witch Christia jälleen kerran.