Sunday, August 5, 2007

Popcorn Party

Jaakko Eino Kalevi
Dragon Quest
Helmi levyt
2007
LP

Jaakko Eino Kalevin esikoisalbumi on varsin bipolaarinen. A-puoli sisältää kotikutoista elektropoppia, sellaista mitä oli albumia edeltävän ep:n perusteella odotettavissakin. Semmoista ihan kivaa, vähän hörhöä, ei mittää vakavaa.

B-puolella sen sijaan kuullaan (järjestyksessä) bossa novaa, ranskalaista unipoppia, jatsia ja reggaeta. Kaikki neljä biisiä ovat genrejensä tyylipuhtaita edustajia, jopa hämmentävän täydellisesti tehtyjä. Ja ne kuulostavat niin vaivattomilta: tekaisenpa tästä nyt tämmöisen jatsin, lienee J.E.K. ajatellut.

Alkuhuuman jälkeen b-puolen sulava taituruus kääntyy vähän itseään vastaan. Se alkaa kuulostaa hengettömältä, liian hyvältä ja helpolta. Kukin biisi on todellakin genrensä tyylipuhdas edustaja, jopa siinä määrin että ne alkavat kuulostaa jonkinlaiselta oppikirjamateriaalilta: "Reggae vasta-alkajille ja aloittelijoille". Ja silti, silti ne ovat myöskin yhtälailla kotikutoisia ja persoonallisia kuin levyn a-puolen elektrot. Jaakko Eino Kalevin viehätys on karkaavaa sorttia, vaikeasti määritettävää, mutta ihon alle käyvää. Ei voi olla tykkäämättä, eikä kyllä haluaisikaan olla tykkäämättä.

No comments: