Tuesday, January 15, 2008

Katsotaan telkkarii ja nussitaan


Mikko Torvinen on armoton viihdyttäjä ja rokkikurko. "Haistakaapa vittu" ja "Olet kuollut" toimivat edelleen kuin sata tulta iskevää salamaa, "Susan" kirii sisäkaarteella todella liki. Viimeisenä Viihdeimperiumin pääjehuista kokopitkän tehneen Mikko Torvisen Viihdeorkesteri (Lipposen levy ja kasetti, 2007, CD) on melkoisen kokoelmanomainen paketti yhtenäisen albumikokonaisuuden sijaan, mutta ilo sitä on kuitenkin kuunnella. Siitäkin huolimatta, että "Hyvä muna" on huono vitsi (tulee jostain syystä mieleen Mana Manan vaivaannuttava "Suikki"-tulkinta), eikä "Maaseutu" kuulosta edelleenkään hyvältä: ei toiminut singlenä, albumilla sen voi sentään unohtaa sinne helmien väliin. Torvinen on jollain tapaa Ylihärsilään ja Toiviaiseen verrattuna tavanomaisempi rokkari (ei psyykenlääke- tai homostelu-pakkomielteitä), mutta samperin pätevää iskusävelmää tuo kumminkin tekee. Herkät hituritkin luonnistuvat (kts. "Oi äiti" ja "Oi kuinka kauan").

Kauneus on kaunis asia ja Kitisen Saharan Tuoli vajosi (Sirpaleena, 2007, KAS) on yksi kauneimpia juttuja, mitä olen vähään aikaan kuullut. Viulun valituksesta ja metallisten kielten helinästä on pienet kassut tehty. Mielikuvat vie itämaihin, taustalla livertelee keväisiä valelintuja muovipuskissa. Puutarhan läpi kuljetaan magneettinauhapolkua ja se polku kiemurtelee kehässä. Sinne on vähän hankala löytää, eikä poiskaan ihan helpolla pääse.

Sirpaleenan tuorein kokoelmajulkaisu, Compilation Numero II (Sirpaleena, 2007, CD-R), sisältää paljon mukavuutta, enimmäkseen kotikutoista elektronimusiikkia monenlaisissa tyylilajeissa. Jatsia, dubbastelua, noisea, kosmista ambienttia, jonkinsortindiscoa ja nyrjää. Levylle on sisällytetty tarpeeksi monta suoranaista sisäavaruushittiä (kuten vaikka Kanttorinpojan "Mina ja kanttoripoika" tai Sami-Liina & Marjatta Multibandin "Sun käsivarsilles") jotta sitä kehtaa suositella hyppysiin etsittäväksi vaikka kivien ynnä kantojen alta, vaikkette ikinä ole yhdestäkään esiintyjästä aiemmin kuulleetkaan. Rock on.

2 comments:

Jaakob said...

Vartoohan Raamatullisten miesten kokopitkää Luovajalta.

- - said...

Ja turun kirjakahvilassa voi käydä kuuntelemassa sirpaleinoja.