Kielletyn metsän seksileikit

Boris Morgana
Liquid Child
Qbico
2007
LP

Boris Morgana -kollektiivin tähänastista uraa on ollut mielenkiintoista seurata. Vaikka yhtye hyppiikin eri tyylilajista toiseen, ei sen ilmaisu ole itseriittoisen eklektistä tai epätoivoisesti joka ilmansuuntaan kurkottelevaa, vaan taustalta löytyy selkeän määrätietoinen punainen lanka ja musiikkinsa on aina tunnistettavissa sen omaksi.

Tähänastisilla levyjulkaisuillaan Boris Morganan musiikkia on voinut, ehkä vähän tarpeettomasti, lokeroida free jazziksi (Sloow Tapesin julkaisema debyyttikasetti), euroimproksi (loistava Rotti Frutti) sekä dronehuminaksi (Im plodoovosch). Mitään kronologista kehityskertomusta ei näistä levyistä kuitenkaan aikaiseksi saa, sillä esimerkiksi nyt käsiteltävänä oleva, italialaisen Qbico-levymerkin julkaisema pitkäsoitto Liquid Child on äänitystensä osalta samoja vuoden 2006 peruja kuin yhtyeen muutkin julkaisut Im Plodoovoschia lukuunottamatta.

Liquid Childin antama ensivaikutelma ja ylipäänsä sen vahvin impulssi viittaa, ehkä vähän yllättäenkin, rock-musiikkiin. Vapaasti assosioivaa ja marginaalista rock'n'rollia, toki, mutta rokkia yhtä kaikki. Olkoonkin, että tendenssi kollektiiviseen improvisaation säilyy vahvana läpi levyn, tuo erityisesti rytmisektion (ja eritoten rumpujen) vankan yksioikoinen biitti mieleen nimenomaisesti rock-bändin elkeet ja aikeet. "Thirst of Organus" -avausraidan riemukkaan painavan junttauksen jälkeen "Sex games of the forbidden forest" tuntuu jopa minimaaliselta, mutta senkin jandekmainen primitivismi tuo mieleen aivan toiset lähtökohdat kuin Boris Morganan muun tuotannon impro-vaikutteet. Koko b-puolen kattava "Infinite winter games" sukeltaa syvälle vapaan rock-musiikin solurakenteisiin, niin syvälle että pelkästään sen aihiosta olisi joku toinen bändi vääntänyt tupla-albumin.

Olkoonkin, että erinomaiseen Rotti Fruttiin verrattuna Liquid Child tuntuu jossain määrin hajanaisemmalta albumilta, on se erinomaisen virkistävä tuotos. Boris Morgana tuntuu näissä äänityksissä rikkoneen omia konseptejaan samalla rajoittaen itsensä rytmin orjaksi, mutta yhtä lailla vapauttaen itsensä vapauden kahleista ja saaden näin aikaiseksi jotain itselleen uutta. Hieman ankean yksioikoiseen Im Plodoovoschin jälkeen Liquid Child jättää jälkeensä hyvän maun ja saa melkoisen innokkaana odottamaan, mitä Boris Morganalta seuraavaksi sattuukaan ilmoille tulemaan. Yhtyeestä on sinänsä lyhyen ajan sisällä muodostunut yksi tämän hetken kiinnostavimmista vapaan musiikin kollektiiveista Suomessa, jolta on tähänastisten näyttöjen perusteella lupa odottaa paljonkin.