Vuosikatsaus 2010
VUODEN LEVYT TOP 10
1. Ville Leinonen - Majakanvartijan uni(Sound of Finland/Lipposen levy ja kasetti CD/LP)
2. Circle - Rautatie(Ektro CD)
3. J. Tolvi Semiband - Oleilua(Ikuisuus CD)
4. Kemialliset ystävät - Ullakkopalo(Fonal CD/LP)
5. Pekko Käppi - Vuonna '86(Singing Knives/Helmi levyt LP/CD)
6. Jaakko Laitinen & Väärä raha(Helmi levyt CD/LP)
7. Joanna Newsom - Have One On Me(Drag City CD/LP)
8. Pharaoh Overlord - Siluurikaudella(Ektro CD)
9. Bonnie 'Prince' Billy & The Cairo Gang - The Wonder Show of the World(Drag City CD/LP)
10. HDML - Singing of Faces(Ikuisuus CD)
LISÄÄ KUUNNELTAVAA
Ulkomaisista levytyksistä tänä vuonna ilahdutti ainakin Current 93:n Baalstorm, Sing Omega, joka ei kuitenkaan tarjonnut mitään niin uutta tahi sykähdyttävää että olisi erityiseksi suosikiksi noussut. Tindersticksin Falling Down a Mountain ihastutti yhdessä bändin Tavastian-keikan kanssa. Bill Fayn uutta ja vanhaa materiaalia yhteen niputtava Still Some Light on ollut läpi vuoden ahkerassa kuuntelussa. Neil Youngin Le Noise antoi toivoa siitä, että Youngilta saattaa sittenkin olla vielä odotettavissa jotain uutta ja säkenöivää, mutta upeista soundeistaan huolimatta levyn biisit eivät kuitenkaan olleet aivan tarpeeksi teräviä. Bryan Ferryn Olympia ei yllättänyt, mutta onpa kuitenkin ehkä odotettuakin parempi albumi. Ruotsalaisen Ättestupan aiemmat levyt ovat jääneet kuulematta, mikä on erittäin valitettavaa sillä uusin albuminsa Begraven mot norr on vallan erinomaisen synkkää dronea. Hawkwindin uudelta studioalbumilta Blood of the Earth yritin olla odottamatta suuria, mutta taisin silti pettyä; muutamat hienot hetket eivät pelasta sitä tasapaksuudelta. Robert Wyattin uusin levy, eli Wyatt/Atzmon/Stephen -trion For the Ghosts Within sisältää kauniita tulkintoja jazz-standardeista ja evergreeneistä (ja vähän uuttakin materiaalia), mutta Comicoperan tasolle ei kuitenkaan nousta. Skottilaisen Nallen Wilder Shores of Love on paras levy, jonka tältä yhtyeeltä olen kuullut, tämän vuoden parhaimmistoa wyrd/acid/psych folkin saralla. Samaan kastiin sopinee jossain määrin myös uusi tuttavuuteni The Magickal Folk of the Farway Tree ja ihastuttava tupla-albuminsa The Soup & The Shilling, jos kohta onkin enemmän trad.-osastoa. Kantria sisältää Bonnie "Prince" Billyn ja The Black Swansin Sing Larry Jon Wilson -single ja eritoten Billyn tulkinta Wilsonin kappaleesta "Bertrand My Son" on tavattoman kaunis. Bonnie Billy laulelee myös Trembling Bellsin joulusinglellä New Year's Eve's the Loneliest Night of the Year/Feast of Stephen, kääntöpuolella vokalistina itse Mike Heron.
Kotimaan osasto alkakoon porilaisten marssilla. Teemu Elon Puhuvien eläinten Kointähden siirtokunta on suorastaan hekumallisesti jytisevä yhdistelmä psyke- ynnä folkrokkia. Mika Rätön taidemusakombo Omfalos Renaissance kuulostaa toisella levyllään Väärät nuotit Saatanalla jo bändiltä, jolla on oma identiteetti ja visio ja mikä tärkeintä, kuulostaa erittäin hyvältä. Rätön & Lehtisalon Uu mama ei jostain syystä jaksanut kiinnostaa kovinkaan pitkään, mutta mainiota hämypoppiahan tämä joka tapauksessa. Lehtisalon, Janne Mäki-Turjan ja Raine Liimakan Susi-Unto -trion Puheluja pimeältä puolelta on makean kipeää räminää. Jussi Lehtisalon ensimmäinen soololevy Rotta ei loppujen lopuksi ole aivan niin persoonallista ilmaisua kuin olisi saattanut toivoa, vaan hyvänpä albumin teki kuitenkin.
Laivue ei ole porilainen, mutta eponyymin esikoisalbuminsa julkaisijana toimi Ektro. Indiepopmaisuudestaan huolimatta bändi, jota kannattanee pitää silmällä jatkossakin. Yhtyeen kitaristikaksikon Wuolio & Puronahon cd-r Pysyvänä monumenttina on tavattoman hyvänkuuloinen post-rock/GYBE-henkinen puolituntinen. Post-rockista vapaampaan ilmaisuun siirtyneen kakaokamkamin Snowballs on sekin kuulemisen arvoisen kitaramusiikkia. Raaempaa rokkiräimettä löytyy tietysti Radiopuhelimien viimeisimmältä levytykseltä, Radiopuhelimet rakastaa sinua.
Cd-r -levylafkojen kärkikastiin nousseella Luovajalla oli taasen hyvä vuosi. Vanhan tutun Bearly Queenin Gestalt miellytti, samoin kuin Keijon tutun psykedeelistä shamaanibluesia sisältävä Namo tassa. Paanpa oli viime vuoden kovin pop-yllättäjä, mutta uusi ufo-levynsä Avaruuspukuinen mies yllättää olemalla jotain ihan muuta. En tiedä mitä se on, mutta hyvää joka tapauksessa. Grey Parkin Wet Amen sen sijaan on tutun erinomaista hypnoosidronea. 5-vuotista taivaltaan Luovaja juhlisti Spring is a Place in the Space -kokoelmalla, joka sisältää verrattoman hienoa ambientia/dronea/etc.
Free jazz/improv -osastolla oli hieman hiljaista tänä vuonna, mutta mainitsemisen arvoisia julkaisuja ovat ainakin Black Motorin hieno liveäänite Never Out of Fashion, Horstin Harakan pesässä -kasetti, Boris Morganan Muuan sali (kasetti sekin), Buddha Mind Big Bandin In Time sekä Rauhan Orkesterin arkistolive Dingdongtyyny. Vapaa rytinä&räminä -genren edustajista ei missään nimessä kannata jättää kuulematta Pymathonin Ruptured in Hyperborea -kasettia tahi Killer McHannin Battlefields Forever -ep:tä. Jonkinsortin improa lienee myös Dxxxa D & Nukkehallituksen kieroutunut rap-levy Katoa tai katoat.
Gunpowder Power & Goldin Wolf Under the Floor lienee vuoden paras kotimainen kantrirocklevytys. J. Karjalainen ei sen sijaan Polkabilly Rebelsinsä kanssa oikein yltänyt asetettujen odotusten tasolle. Pitkäikäinen Tuulenkantajat-folkpoppoo teki hienon paluun Koirankuria-albumillaan. The Bad Ass Brass Band on kertakaikkisen riemukas torvisoittokunta ja balkanmakkaran ystävien ei sovi jättää albumiaan kuulostelematta. Joose Keskitalon mies&kitara -live Rovaniemen kirjasto 18.4.2009 soi herkällä tatsilla. Metsäfolkkia ei tänä vuonna pahemmin kuultu, kun ei Islajan ajoittain erinomaista Keraaminen pää -levyäkään oikein millään saa sopimaan tuon mainion määreen alle. Sen sijaan 267 lattajjaan ulos pukkaama Siikahan se siellä -tribuuttikokoelma on, kuten tunnettua, "the ultimate forest folk freakout party album"; näin on marjat!
Elektronisempaa ilmaisua arvostavat löytänevät tiensä esimerkiksi Jaakko Eino Kalevin Modern Lifen pariin, joskin pakko todeta että tältä tupla-albumilta löytyy täytepaloja liiaksikin asti. Toisin kuin Yön sykkeen Gordon/Annoin kaikkeni -singleltä; timanttia alusta loppuun, samoin kuin Kanttoripojan ja Re-Clipin yhteissingle. Nightsatanin Midnight Laser Warrior on oikein hauskaa retrosyntetisaattorimusaa ja soundinsa terävöitynyt huomattavasti debyytti-ep:stään. Rauhallisempaa elektronimeininkiä voipi etsiä vaikka Ous Malin Nuojuva halava -albumilta.
Ja ilmestyipä tänäkin vuonna myös toki varsin oivallisia uudelleenjulkaisuja ynnä kokoelmia. Niin paljon, etteivät rahat millään riitä kaikkeen mikä mieltä kiihottaa. Fledg'lingin Incredible String Band -cd:t tulivat varmasti monelle tarpeeseen ja sainpa minäkin viimein kokoelmiini Wee Tam & The Big Huge -klassikon. Soul Jazzin Deutsche Elektronische Musik -kokoelma sisältää mukavan valikoiman tutumpaa ja tuntemattomampaa kosmisenlaista saksalaismusiikkia 1970- ja 1980-luvuilta ja samaan syssyyn voinee mainita Play Loud!in uudelleenjulkaisseen Faustin So Far/It's a Bit of Pain -singlen; hieno homma! Lisää psykedeliaa voipi hankkia itselleen esimerkiksi Cromagnonin Cave Rock- tai Roger Bunnin Piece of Mind -vinyyliuudelleenjulkaisujen muodossa. Catherine Christer Hennixin The Electric Harpsichord ei ehkä avannut allekirjoittaneen tajunnan ovia siinä määrin kuin eräiden muiden, mutta hieno ja aiheellinen julkaisuhan tämä. Kuin myös Trunk Recordsin It's Time for Tristram Cary -kokoelma. Tai Parlortonen savikiekkoja maailman eri kolkista yhteenniputtava Excavated Shellac: Strings. Ja pitäkäähän alkuvuodesta silmänne auki, sillä levykauppoihin pitäisi saapuman varsin yllättäviä kotimaisia uudelleenjulkaisuja mustalla muovilla.
Livemusiikkikokemuksista vuoden huikein oli varmasti Ville Leinosen ja Majakan soittokunnan dadaistinen psykeshow (Turun Klubilla koettuna). Suoranaista kiimaa aiheutti Circlen lähes yhtä dadaistinen hevishow Porin kaupunginteatterissa Millai muute -tapahtumassa, joka sai entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että Circle on universumin paras bändi. Samassa tilaisuudessa soittivat myös Teemu Elon Puhuvat eläimet hienon keikan.
Turussa keväällä järjestetyn Fluxee Improv -festivaalin aikana tuli nähtyä monta hienoa esitystä joista ns. päräyttävin oli toki Mohelin testosteronia tihkuva huikea free jazz -rypistys. Sir Trio osoitti jälleen olevansa kotomaan jatsikombojen kärkikastia, kuin myös Taco Bells. Tsembla oli myös suorastaan mykistävän upea.
Ulkomaanihmeistä ihastuttivat Tindersticks Tavastialla, Vashti Bunyan Korjaamolla, Joanna Newsom Kulttuuritalolla ja, kuinkas muutenkaan, hurjapäinen hurmuri Jandek Dynamossa.
Kotimaan osasto alkakoon porilaisten marssilla. Teemu Elon Puhuvien eläinten Kointähden siirtokunta on suorastaan hekumallisesti jytisevä yhdistelmä psyke- ynnä folkrokkia. Mika Rätön taidemusakombo Omfalos Renaissance kuulostaa toisella levyllään Väärät nuotit Saatanalla jo bändiltä, jolla on oma identiteetti ja visio ja mikä tärkeintä, kuulostaa erittäin hyvältä. Rätön & Lehtisalon Uu mama ei jostain syystä jaksanut kiinnostaa kovinkaan pitkään, mutta mainiota hämypoppiahan tämä joka tapauksessa. Lehtisalon, Janne Mäki-Turjan ja Raine Liimakan Susi-Unto -trion Puheluja pimeältä puolelta on makean kipeää räminää. Jussi Lehtisalon ensimmäinen soololevy Rotta ei loppujen lopuksi ole aivan niin persoonallista ilmaisua kuin olisi saattanut toivoa, vaan hyvänpä albumin teki kuitenkin.
Laivue ei ole porilainen, mutta eponyymin esikoisalbuminsa julkaisijana toimi Ektro. Indiepopmaisuudestaan huolimatta bändi, jota kannattanee pitää silmällä jatkossakin. Yhtyeen kitaristikaksikon Wuolio & Puronahon cd-r Pysyvänä monumenttina on tavattoman hyvänkuuloinen post-rock/GYBE-henkinen puolituntinen. Post-rockista vapaampaan ilmaisuun siirtyneen kakaokamkamin Snowballs on sekin kuulemisen arvoisen kitaramusiikkia. Raaempaa rokkiräimettä löytyy tietysti Radiopuhelimien viimeisimmältä levytykseltä, Radiopuhelimet rakastaa sinua.
Cd-r -levylafkojen kärkikastiin nousseella Luovajalla oli taasen hyvä vuosi. Vanhan tutun Bearly Queenin Gestalt miellytti, samoin kuin Keijon tutun psykedeelistä shamaanibluesia sisältävä Namo tassa. Paanpa oli viime vuoden kovin pop-yllättäjä, mutta uusi ufo-levynsä Avaruuspukuinen mies yllättää olemalla jotain ihan muuta. En tiedä mitä se on, mutta hyvää joka tapauksessa. Grey Parkin Wet Amen sen sijaan on tutun erinomaista hypnoosidronea. 5-vuotista taivaltaan Luovaja juhlisti Spring is a Place in the Space -kokoelmalla, joka sisältää verrattoman hienoa ambientia/dronea/etc.
Free jazz/improv -osastolla oli hieman hiljaista tänä vuonna, mutta mainitsemisen arvoisia julkaisuja ovat ainakin Black Motorin hieno liveäänite Never Out of Fashion, Horstin Harakan pesässä -kasetti, Boris Morganan Muuan sali (kasetti sekin), Buddha Mind Big Bandin In Time sekä Rauhan Orkesterin arkistolive Dingdongtyyny. Vapaa rytinä&räminä -genren edustajista ei missään nimessä kannata jättää kuulematta Pymathonin Ruptured in Hyperborea -kasettia tahi Killer McHannin Battlefields Forever -ep:tä. Jonkinsortin improa lienee myös Dxxxa D & Nukkehallituksen kieroutunut rap-levy Katoa tai katoat.
Gunpowder Power & Goldin Wolf Under the Floor lienee vuoden paras kotimainen kantrirocklevytys. J. Karjalainen ei sen sijaan Polkabilly Rebelsinsä kanssa oikein yltänyt asetettujen odotusten tasolle. Pitkäikäinen Tuulenkantajat-folkpoppoo teki hienon paluun Koirankuria-albumillaan. The Bad Ass Brass Band on kertakaikkisen riemukas torvisoittokunta ja balkanmakkaran ystävien ei sovi jättää albumiaan kuulostelematta. Joose Keskitalon mies&kitara -live Rovaniemen kirjasto 18.4.2009 soi herkällä tatsilla. Metsäfolkkia ei tänä vuonna pahemmin kuultu, kun ei Islajan ajoittain erinomaista Keraaminen pää -levyäkään oikein millään saa sopimaan tuon mainion määreen alle. Sen sijaan 267 lattajjaan ulos pukkaama Siikahan se siellä -tribuuttikokoelma on, kuten tunnettua, "the ultimate forest folk freakout party album"; näin on marjat!
Elektronisempaa ilmaisua arvostavat löytänevät tiensä esimerkiksi Jaakko Eino Kalevin Modern Lifen pariin, joskin pakko todeta että tältä tupla-albumilta löytyy täytepaloja liiaksikin asti. Toisin kuin Yön sykkeen Gordon/Annoin kaikkeni -singleltä; timanttia alusta loppuun, samoin kuin Kanttoripojan ja Re-Clipin yhteissingle. Nightsatanin Midnight Laser Warrior on oikein hauskaa retrosyntetisaattorimusaa ja soundinsa terävöitynyt huomattavasti debyytti-ep:stään. Rauhallisempaa elektronimeininkiä voipi etsiä vaikka Ous Malin Nuojuva halava -albumilta.
Ja ilmestyipä tänäkin vuonna myös toki varsin oivallisia uudelleenjulkaisuja ynnä kokoelmia. Niin paljon, etteivät rahat millään riitä kaikkeen mikä mieltä kiihottaa. Fledg'lingin Incredible String Band -cd:t tulivat varmasti monelle tarpeeseen ja sainpa minäkin viimein kokoelmiini Wee Tam & The Big Huge -klassikon. Soul Jazzin Deutsche Elektronische Musik -kokoelma sisältää mukavan valikoiman tutumpaa ja tuntemattomampaa kosmisenlaista saksalaismusiikkia 1970- ja 1980-luvuilta ja samaan syssyyn voinee mainita Play Loud!in uudelleenjulkaisseen Faustin So Far/It's a Bit of Pain -singlen; hieno homma! Lisää psykedeliaa voipi hankkia itselleen esimerkiksi Cromagnonin Cave Rock- tai Roger Bunnin Piece of Mind -vinyyliuudelleenjulkaisujen muodossa. Catherine Christer Hennixin The Electric Harpsichord ei ehkä avannut allekirjoittaneen tajunnan ovia siinä määrin kuin eräiden muiden, mutta hieno ja aiheellinen julkaisuhan tämä. Kuin myös Trunk Recordsin It's Time for Tristram Cary -kokoelma. Tai Parlortonen savikiekkoja maailman eri kolkista yhteenniputtava Excavated Shellac: Strings. Ja pitäkäähän alkuvuodesta silmänne auki, sillä levykauppoihin pitäisi saapuman varsin yllättäviä kotimaisia uudelleenjulkaisuja mustalla muovilla.
ELÄVIÄ MUISTOJA
Livemusiikkikokemuksista vuoden huikein oli varmasti Ville Leinosen ja Majakan soittokunnan dadaistinen psykeshow (Turun Klubilla koettuna). Suoranaista kiimaa aiheutti Circlen lähes yhtä dadaistinen hevishow Porin kaupunginteatterissa Millai muute -tapahtumassa, joka sai entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä, että Circle on universumin paras bändi. Samassa tilaisuudessa soittivat myös Teemu Elon Puhuvat eläimet hienon keikan.
Turussa keväällä järjestetyn Fluxee Improv -festivaalin aikana tuli nähtyä monta hienoa esitystä joista ns. päräyttävin oli toki Mohelin testosteronia tihkuva huikea free jazz -rypistys. Sir Trio osoitti jälleen olevansa kotomaan jatsikombojen kärkikastia, kuin myös Taco Bells. Tsembla oli myös suorastaan mykistävän upea.
Ulkomaanihmeistä ihastuttivat Tindersticks Tavastialla, Vashti Bunyan Korjaamolla, Joanna Newsom Kulttuuritalolla ja, kuinkas muutenkaan, hurjapäinen hurmuri Jandek Dynamossa.
