Lyhyesti pitkällä #13

Uuden vuoden alettua on hyvä aika katsastaa vanhan vuoden kasettisatoa; ensi alkuun nauha nimeltä Neue Haas Grotesk II - äänityksiä 2008-2009 (Rypistellyt levyt, 2010, KAS). Neue Haas Grotesk -trion nimeen on törmäillyt siellä täällä, mutta tämän kasetin myötä sitä on ensi kertaa tullut kuultua. Äänityksien tyylilajien skaala yltää postrokkailufiiliksistä horjuvan improilun kautta Magic Band -nylkytykseen. Näin sekalaista materiaalia sisältävän kokoelman viehätysvoima on kenties lyhytaikainen ja kyseenalainen, mutta kasetin parhaimpien äänitysten perusteella sopii toivoa, että jokin harkitumpi albumikokonaisuus Neue Haas Groteskilta jossain vaiheessa syntyisi.

NHG:n sivuprojekti Jarin Kananmunapistooli (Rypistellyt levyt, 2010, KAS) on kuulemma "kosmista homodiskoa". Homoiluvitsi ei kauas kanna, eikä diskorytmejä kassulta löydy, mutta itse musiikki on varsin kivan kuuloista syntetisaattori-improa. Ankarampaa laaduntarkkailua olisi kyllä kaivattu, sillä b-puolella meno käy jokseenkin puuduttavaksi ideoiden ehtyessä. A-puolen parhaista paloista saisi aikaan erinomaisen ep:n.

Magneettinen kasetti vol. 1 (2010, KAS) kokoaa yhteen liveäänityksiä Oudot hedelmät -klubilla esiintyneiltä akteilta. Tämä maanmainio kokoelma sisältää musiikkia sellaisilta yhtyeiltä ja artisteilta kuin Basement Boys, Bye X, Cockpits, Electric Retard, Good Band, Iltasyntsa, Jyrki Nissinen, Marjatta ja Reijo Pami. Sekavaa menoa, sähköistä bailauskurnutusta, pop-musiikkia ja huuruista kohinaa. Näinhän sen pitääkin olla ja kuten kasettia toisaalla on mainostettu: "äänenlaatu voi olla heikko MUTTA esitykset ovat aakkosjärjestyksessä!" Hämärtyneiden magneettinauhojen ystävien kannattaa hommata tämä tuote likaisiin näppeihinsä.

Rumpali Jaakko Tolvin ja kitaristi Topias Tiheäsalon Pymathon-duon muutaman vuoden takainen esikoislevy oli melkoinen paukku, piikkilankamaisen suussasulava yhdistelmä trashia, improa ja noisea. Uutta matskua on odoteltu innolla ja toiveisiin vastattiin viimein loppuvuodesta kun Lasse Marhaug julkaisi Ruptured in Hyperborea -kassun (TWR Tapes, 2010, KAS). Näillä vuosien 2007 ja 2009 keikkaäänityksillä on mukana noisemaestro Tommi Keränen ja odotetun brutaalia on meno. A-puolisko alkaa huikealla konekiväärikompilla, mutta valitettavasti muuttuu loppupuolella sen sorttiseksi noisesurinaksi, joka henkilökohtaisesti ei niin tavattomasti kiinnosta. Ehkä kyseessä on lofi-äänitteen ongelma, mutta dynamiikka puuttuu ja äänimassa puuduttaa. B-puoli toimiikin sitten tautisen paljon paremmin; riffejä runtataan jatsimiesten tatsilla ja lopputulos on koko lailla ainutlaatuista.

Vesiputous

Doroga
I
Ikuisuus/Nekorekords
2010
CD

Buddha Mind Big Band
In Time
Ikuisuus/Nekorekords
2010
CD

Kaikki alkaa iskulla. Tempo on epäolennaista. Maailma on hidas, mutta ihmiset luonnostaan nopeita. Dorogan musiikki on jännittynyttä itsehillintää.

Dorogan albumin kolme pitkänpuoleista improvisaatiota toimivat pääosin lyömäsoitinten ehdoilla. Kumisevien lyöntien ylitse, alitse ja ohitse luovivat elektroniset äänet. Kaiku seuraa kaikuaan. Saksofoni pörähtää ja on ajoittain melodinen, miksei myös melankolinen.

Vaikkei Doroga hiljaista musiikkia olekaan, se antaa itsestään hiljaisen kuvan. Aika hidastuu ja jähmettyy. Tuntuu siltä kuin mitään ei tapahtuisi, vaikka kuulokuva täyttyy tapahtumista.

Jos Doroga ajoittain kuulostaa epämääräisen itämaiselta, on Buddha Mind Big Band itsetietoisen pseudoetnistä ilmaisua. Tämä Eki Joutsenon, Otto Eskelisen ja Doroga-duon toisen jäsenen Pentti Dassumin trion selkein inspiraationlähde on buddhalainen rituaalimusiikki suodatettuna länsimäisen free jazz/improv-filtterin lävitse.

Siinä missä Doroga kuulostaa ajoittain aavistuksen liian nätiltä, on Buddha Mind Big Bandin soundi kova ja riipivä. Lyömäsoitinten kolina ja torvien pärinä ei ole aneemista joogamusiikkia omahyväisille viikonloppuhipeille.

Linkkinä molempien levyjen välillä on nykyisin Umpio-nimellä esiintyvän ja "junk electronix" -estetiikkaan luottavan Dassumin vahvana kuuluva kädenjälki.