Himmeli kutsuu minua

Kemialliset ystävät
nimetön
Fonal Records
2007
LP

Negapoika oli kursorisen ensikuuntelun jälkeen jo aivan valmis olemaan todella negatiivinen ja lyttäämään "kempsujen" uutukaisen ihan maanrakoon. Aloitusraita "He tulivat taivaan ääristä" kuulosti jotenkin niin alkeelliselta delayluuppitauhkalta ja joku toinen a-puolen biiseistä semmoiselta geneeriseltä noise-runkkaukselta, jota jokainen ja sen serkku nykyään vääntää.

Mutta sitten. Sitten tuli... valo ja valaistuminen tai jotain sinnepäin. Kemialliset ystävät alkoivat jossain vaiheessa levyn a-puolta, kyllä, rokkaamaan. Laittaessani viereisessä huoneessa (eli keittiössä) ruokaa ja kuunnellessani levyä vähän niin kuin seinän takaa alkoi viimeinen raita "Superhimmeli" ja päähäni tuli ensimmäisenä sellainen mielleyhtymä, että onko tämä joku Led Zeppelinin kadonnut studiosessio? Ihan kuin sieltä olisi kuulunut kitarasooloja, särkynyttä bluesharppua ja jytisevää rummunmäiskettä. Ehkä kuulin väärin, mutta Kemiallisissa ystävissä on se hyvä puoli, että koska useimmiten on melko vaikea ottaa selkoa mitä siellä oikeasti tapahtuu ja kuka soittaa mitä jos kukaan soittaa mitään, niin sitä voipi kuulla ihan mitä haluaa.

Jo tokkiinsa himmelilevyltä löytyy ihan "normaaliakin" Kemialliset ystävät -soundia, mutta railakkaalta irtiotolta tämä enimmäkseen kuitenkin ainakin minun korvissani kuulostaa. Jollain tapaa tämä herättää mielleyhtymiä Kellarijuniversumi-albumiin, joskin mainittu levy oli enempi ns. hissuttelua kuin tämä, joka kuten sanottua, rokkaa. Kenties yhteneväisyys löytyy siitä, että molemmilla levyillä Kemialliset ystävät kuulostavat enemmän bändiltä, kuin monilla muilla levytyksillänsä. Soittolevy? (Nauhannäpräyslevyn vastakohtana?)

Niin, eikä pidä väheksyä sitäkään seikkaa, että tässä levyssä on jotain ekstaattista, maanistakin ehkä, oheistekstejä myöten. Se tarttuu, eikä tätä kuunnellessa oikein osaa olla myrtsinä. Vai johtuuko se vain kesästä? Vai johtuuko kesä himmelilevystä?