Raptori - "Raptori"

Huhtikuu Top-10

• Charles Mingus: Town Hall Concert (*)
  
• Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo (*)
  
• Michel Gondry: Be Kind Rewind (*)
  
• Bryan Ferry: Boys and Girls (*)
  
• The Henologists / Sir Trio
• Aki Kaurismäki: Rikos ja rangaistus (*)
  
• Risto Jarva: Työmiehen päiväkirja (*)
  
• Pasi "Sleeping" Myllymäki (*)
  
• Masaki Kobayashi: Kwaidan (*)
  
• Aapo Rapi: Meti (*)
  

Leevi and The Leavings - "Poika nimeltä Päivi"

Saimaan rannalla

Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
Helmi levyt
2008
LP

Savonlinnalaisen Keskitalon levytetty tuotanto alkaa olla sellaisissa mitoissa, että uudesta tulokkaasta ei voi enää puhua. Kaksi ep:tä, kaksi singleä, livejulkaisu ja nyt järjestyksessään kolmas studioalbumi. Näytöt on annettu, armoa ei anneta eikä sitä pyydetä.

Kolmas maailmanpalo palaa sanallisen antinsa osalta ensimmäisen albumin, Luoja auta, vahvaan kristilliseen kuvastoon maallisemman kakkosalbumin, Kaupungit puristuvat puristimissa, jälkeen. Keskitalon kristilliset sanoitukset muistuttavat kuitenkin enemmän bluesin kaksijakoista synninteon ja lunastuksen kaipuuta tai vaikka wanhan virsiperinteen ankaraa moraalisuutta ("niinkuin tuhottiin Sodoma ja Gomorra/niin jälleen tuhotaan/ja ne nousivat meitä tuomitsemaan/teidän synti on suurempi") kuin mitään uuden gospelin pehmoluterilaisuutta. Kuolema on tällä levyllä vahvasti läsnä, jopa huolestuttavissa määrin, kun lähes kaikki levyn kappaleet aihetta käsittelevät; joko suoranaisesti lähestyvää kuolemaa ("Neljä hevosta ja hautajaissaattue", "Riivaajat", "Laita huoneesi kuntoon", "Herra, opeta minua kuolemaan", "Haudan lepoon") tahi yleisemmin ihmisen tuomiopäivää ("Näin unta yhtenä yönä", "Seitsenkertainen aurinko"). Pienenä vastapainona tälle raskaudelle on Keskitalo kirjoittanut uusimmalle levylleen myös kauneimmat balladinsa. "Mennään ajelulle" ja "Saimaan rannalla" saavat helpostikin miehen kyyneliin.

Musiikin osalta uusin levy jatkaa enimmäkseen edellisen levyn linjaa, joskin nostettuna vähintään toiseen potenssiin. Ensimmäisen levyn raaka ja silmille tuleva soundi on kaikonnut jo kauan sitten, mutta ei sitä ikävä jää, kun näitä fantastisia sovituksia kuuntelee. Avausraidan sähisevän sähköinen bluesbaaribändisoundi vaihtuu välistä minimalistisen hauraaseen akustiseen sooloon tahi laahustavaan lavatanssipikkaukseen. Päätösraita "Seitsenkertainen aurinko" on kuin teknoa rock-bändillä. Mustan ja valkoisen sulavaa synteesiä koko levy. Maailmanpalo-orkesteri (Arwi Lind, Petri Alanko ja Mikko Kankaanpää) on jokseenkin täydellinen rytmiryhmä Keskitalon oman kitaroinnin ja turpahöyläyksen ohelle.

Melkomoisen taivaallisia sävyjä saavuttava Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo on, yhtään liioittelematta, kertakaikkisen hieno saavutus. Uusvanha gospel-modernisminsa sopii myös meille pakanoille.

Lyhyesti pitkällä #5

Semimuumio on rumpali Jaakko Tolvin uusi teknoprojekti ja Vamos (Lal lal lal, 2007, CD) ensimmäinen levynsä. Hauskuutusmusiikkiahan tämä ja pieninä annoksina onkin sitä, siis hauskaa. Ongelmalliseksi kuuntelukokemuksen mielekkyyden suhteen muodostuu Tolvin tapa hakata löytämänsä hyvä sample kuoliaaksi loputtomalla toistamisella. Se käy puuduttamaan näinkin lyhyellä (puolisen tuntia) albumilla. Aiempi sooloiluprojektinsa Sewer Pyysalos oli rätväkämpää pöhinää.

Astetta riemukkaampaa tekno-iloittelua löytyy Greipin toiselta täyspitkältä Ne on valoja (267 lattajjaa, 2007, CD-R). Ensimmäisen levyn (Hankkiudu eroon tapeteista) hengessä jatketaan, ehkä aavistuksen vähemmän hyperaktiivisesti, mutta yhtä positiivisen estottomasti. Tekemisen intoa ja iloa.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tulokas on aiemmin pari cdr-levyä Tuckerock-nimellä julkaissut Suomi-Skotlanti -akselilla operoiva Boom Edan, jonka All Suffering Soon To End (Monmouth Music, 2008, CD-R) on pienistä lähtökohdista ponnistavaa ison kuuloista huminaa. Kolmen ensimmäisen biisin delay-pedaalin säksätyksestä tulee mieleen krautrock-henkinen motorinen rytmiikka, jos kumminkin aika lailla huolettomampaan tyyliin. Voisi olla muutenkin sehr kosmische, jos ei olisi niin ilmeisen makuuhuonemaista. Kauhian mainiota hulinaa. "Hey, Sailor!" on tälle kuulijalle mielenkiinnotonta suunsoittoa, mutta päätösbiisin "Wilde, Mountain, Time" urkuhurina ja kosketushäiriöt miellyttävät suuresti.

Luovaja-levymerkin eklektinen julkaisulinja jatkuu Raamatulliset miehet -duon debyyttilevyllä Paavalin kirjeitä Tiitukselle (Luovaja, 2008, CD-R). Hengellistä sanomaa Paulus ja Tiitus levittävät abstraktin diskon, akustisten laulelmien, raamattulausuntojen ja rivojen juttujen voimin. Vähän rankempaa kvalitatiivista kontrollia jää kuulijarukka kaipaamaan: tuntiin yltävä kokonaiskesto on jokseenkin liikaa kerralla sulatettavaksi, varsinnii kun levyn yleisilme on erittäin harhaileva. No, oli miten oli, niin täytynee opetella käyttämään levysoittimensa ohjelmointifunktiota ja lopettaa valittaminen. Paljon antaa anteeksi levylle, jolta löytyy sellaisia poppihittejä kuten "Jumalan kanssa discossa", "Riparilaulu" ja "Katsotaan telkkarii ja nussitaan". Parasta, niinku.

Lau Nau - "Painovoimaa, valoa"

Risto - "Kateelliselle ystävälle"

Lyhyesti pitkällä #4

Vapaan (kaiketikin viimeisin albumi) Hum hum hum (Last Visible Dog, 2007, CD) sisältää laiskanpulskeaa psykedeelistä jammailua, muistuttaen ehkä joitakin Free Players -levytyksiä enemmän kuin aiempia Vapaa-tuotoksia. Kovinkaan intensiiviseksi yläpilven tavoitteluksi ei soitto tässä tapauksessa yllä, mutta lämmin ja suitsukkeenhajuinen hissuttelu miellyttää kuulijan korvaa (molempia, itse asiassa).

Maniacs Dreamissakin vaikuttava Fricara Pacchu omaa kiitettävää melodian sekä rytmin tajua ja mankeloi (uskollisen neliraiturinsa avustuksella) näitä kahta elementtiä musiikissaan tavalla, joka sekä ihastuttaa että silloin tällöin väsyttää. Midnight Pyre (Lal lal lal, 2007, CD) jatkaa aiempien tuotosten eklektisellä linjalla, mutta äänimaailma kuulostaa entistä elektronisemmalta. Parhaimmillaan kuulostaa jänskältä ja hauskalta, mutta ajoittain myöskin melko väsyttävältä ja itseään toistavalta. Huippuhetket ovat niin harvassa, että sitä "kuuntelenpa saman tein uudestaan ja huomenna kans" -tunnetta ei pääse syntymään.

Hetero Skeleton on taas suoltanut ilmoille kasetillisen akateemisen ryppyotsaista taidemusiikkiaan. Diskanttivoittoinen konserttiäänite Borborygmi (Ikuisuus, 2008, KAS) sisältää tuttuun tapaan loputonta kitarasooloilua ja kikkailevaa rytmiikkaa. Atonaaliset kokeilutkaan eivät onnistu kätkemään sitä tosiseikkaa, että tällainen instrumentaalista virtuositeettia korostava musiikillinen masturbaatio meni lopullisesti pois muodista 70-luvun lopulla punk-rockin myötä. Kasetin kääntöpuolella yhtye yrittää kosiskella nuorisoa JS666:n remiksauksella, mutta lienee sanomattakin selvää, että diskomusiikki on jopa progeakin mauttomampaa kuonaa.