Lyhyesti pitkällä #4

Vapaan (kaiketikin viimeisin albumi) Hum hum hum (Last Visible Dog, 2007, CD) sisältää laiskanpulskeaa psykedeelistä jammailua, muistuttaen ehkä joitakin Free Players -levytyksiä enemmän kuin aiempia Vapaa-tuotoksia. Kovinkaan intensiiviseksi yläpilven tavoitteluksi ei soitto tässä tapauksessa yllä, mutta lämmin ja suitsukkeenhajuinen hissuttelu miellyttää kuulijan korvaa (molempia, itse asiassa).

Maniacs Dreamissakin vaikuttava Fricara Pacchu omaa kiitettävää melodian sekä rytmin tajua ja mankeloi (uskollisen neliraiturinsa avustuksella) näitä kahta elementtiä musiikissaan tavalla, joka sekä ihastuttaa että silloin tällöin väsyttää. Midnight Pyre (Lal lal lal, 2007, CD) jatkaa aiempien tuotosten eklektisellä linjalla, mutta äänimaailma kuulostaa entistä elektronisemmalta. Parhaimmillaan kuulostaa jänskältä ja hauskalta, mutta ajoittain myöskin melko väsyttävältä ja itseään toistavalta. Huippuhetket ovat niin harvassa, että sitä "kuuntelenpa saman tein uudestaan ja huomenna kans" -tunnetta ei pääse syntymään.

Hetero Skeleton on taas suoltanut ilmoille kasetillisen akateemisen ryppyotsaista taidemusiikkiaan. Diskanttivoittoinen konserttiäänite Borborygmi (Ikuisuus, 2008, KAS) sisältää tuttuun tapaan loputonta kitarasooloilua ja kikkailevaa rytmiikkaa. Atonaaliset kokeilutkaan eivät onnistu kätkemään sitä tosiseikkaa, että tällainen instrumentaalista virtuositeettia korostava musiikillinen masturbaatio meni lopullisesti pois muodista 70-luvun lopulla punk-rockin myötä. Kasetin kääntöpuolella yhtye yrittää kosiskella nuorisoa JS666:n remiksauksella, mutta lienee sanomattakin selvää, että diskomusiikki on jopa progeakin mauttomampaa kuonaa.