Ankeiden totuuksien lyhyt oppimäärä, kurssi #4

Absoluuttisen nollapisteen tuore EP-levytys Lihassa ja taivaassa (Johanna, 2007, CD) on lähes napakymppi ja joka tapauksessa piristävän pirtsakka melko raskassoutuisen Mahlanjuoksuttaja -albumin jälkeen. "Rakasteluplaneetta Erotica" on semmoinen tarttuva poppibiisi, jollaisia bändi ei ole viime vuosina kauheasti tuntunut harrastavan. Hyvä homma, mutta silti odotan Nollapisteen seuraavaa albumia enemmän Liimatan toimittamia, syksyllä (?) ilmestyviä Veikko Ennala -kokoelmia.

Bonnie 'Prince' Billyn viime albumilta The Letting Go on lohkaistu yksipuolinen (tässä voisi taas mainita jotain typeristä mediaformaateista ja luonnonvarojen tuhlailusta, mutta enpä viitsi) maxisingle Lay & Love (Drag City, 2007, 12"). Nimibiisi on albumin kaunein romanttisesti virittynyt laulelma (muttei silti ehkä levyn paras biisi, koska olen hyvin perso "The Seedlingille") ja ansaitsee toki singlejulkaisun. Sen seuraksi on pukattu pari albumilta löytymätöntä (kielipoliisi?) kappaletta: "Señor" ja "Going to Acapulco". Ensinmainittu on niin minimaalinen miniatyyrimainen kappale, että tahtoo ikään kuin kadota noiden kahden muun väliin, vaikka hieno onkin. Jälkimmäinen taasen on torvineen sellainen epämääräisellä tavalla röyhkeä töräytys, jollaisen Oldham myöskin hyvin taitaa. Suositellaan.

Jussi Lehtisalo & co on täällä taas. Rakhimin Crimson Umbrella (20 Buck Spin, CD, 2007) näyttää metallilta, ei haise oikein miltään (paitti mitä ny kansipahvi haisee pahvilta) ja kuulostaa... No, kuulostaa miltä kuulostaa. Se on hyvin vapaa noidankattila, jossa pörisee ja kolisee, mutta kovin kovin hitaasti. Jos se on metallia, niin mankelin läpi vedettyä sellaista: se on venynyt tosi pitkäksi, vähän epämuodostuneeksi soiroksi ja rumpali unohti jo alunperinkin metronomin matkustajakodin yöpöydälle, eikä enää muista miten tahtilajit toimii. Ei ota selvää, mutta aika tahmean makeaa herkkua tämä(kin) on. Kymmenen pistettä ja papukaijan pyrstösulat.