Thursday, March 22, 2007

Yöstä kotiin

Sami Kukka
Kuolema tekee tuloaan
Helmi levyt
2007
CD

Sami Kukasta on ajoittain kenties yritetty tehdä jonkinlaista Suomen omaa kadonnutta acid folkkaria, jonkun Simon Finnin tyyliin, hyvänä esimerkkinä Rumban Jean Ramsayn tökerön mytologisoiva arvostelu tästä Kukan uusimmasta albumista. "Sami Kukka on mysteeri", alkaa Ramsay juttunsa ja jatkaa, "Mies julkaisi debyyttinsä vuonna 1988, sen jälkeen - ei mitään." Kukka ei kadonnut mihinkään, eikä vähäiseen julkaistuun tuotantoon liittyne mitään mysteeriä: se on vain karu osoitus siitä tosiseikasta, että aina ei voi voittaa. Kukan vähäeleistä trubaduurimusiikkia kohtaan ei vain tainnut löytyä tarpeeksi kiinnostusta. Onneksi maailma on muuttunut (?).

Kuolema tekee tuloaan on Kukan hienoin levy (ja uskallan tämän sanoa debyyttilevyänsä kuulematta), levy joka lunastaa edellisen Vettä kuusta -albumin (2002) lupaukset. Osan
tämän levyn ansioista voinee sälyttää Helmi levyille ja tuottaja/äänittäjä Joose Keskitalolle, sen verta hienon kokonaispaketin ovat kokoon pistäneet.

Päävastuussa on tietty Kukka itse. Laulunsa ovat surullisia ja melankolisia sillä kauneimmalla mahdollisella tavalla, koskettavia. Laulajana Kukkaa voinee kenties luonnehtia parhaiten sanalla "pätevä", mutta ylittää jokseenkin keskinkertaisen äänensä asettamat rajoitukset esittämällä biisinsä tunteella ja avoimesti. Eniten tällä levyllä pääsi kuitenkin yllättämään Kukan kitaransoitto, joka edellisellä levyllä tuntui olevan lähinnä säestäjän asemassa: nyt itse kitarointi nousee useasti melkein itse biisien yli. Se on kiinnostavaa ja kekseliästä ja Keskitalo on ollut oivaltava sitä äänittäessään.

Levyllä on säestyshommissa mukana Keskitalo ja muita Paavoharju-musikantteja sekä viime levyltä tuttu laulaja Mia Kähärä, mutta perkussiot ja muut soittimet ovat niin huomiotaherättämättömiä lisämausteita, ettei niitä edes huomaa jos ei erityisesti kuuntele. Äänimaailma on kuitenkin (tai juuri sen takia) lumoavan rikas ja erittäin lämmin, kuin Paavoharjun omilla levyillä.

Yleensä ottaen Sami Kukka/Joose Keskitalo/Helmi/Paavoharju -yhteistyö on tuottanut niin makeaa hedelmää, että sitä sopii odottaa saatavan jatkossa lisää.

3 comments:

JehP said...

Löysin sattumalta googlella tämän blogin, ja päätinpä kommentoida.

Olen tuosta rumban arvostelun lievästä tökeryydestä samaa mieltä, varsinkin kun se sisältää vähän historiallisia virheitä, mutta...

Kyllä se Kukka meille oli tavallaan mysteeri, ihan oikeasti, silloin siellä Savonlinnassa: Sen jälkeen kun levy oli löytynyt, me oikeasti yritettiin löytää sen tekijää useampaakin otteeseen: Ensin pikkuveljeni, sitten minä: Kummatkin ilman tulosta. (joskus 1995-1998) Kopioitiin sitten sitä levyä cd:lle kansia myöten, kun ei saatu mistään lisää.

Minä itseasiassa epäilin välillä, että onkohan Kukka kuollut...

Joskus sitten ilmestyi se vettä kuusta, ja Joose siihen sitten lopulta sai yhteyden, mutta silloin elettiinkin jo internetin yleisyyden aikaa, ja tiedonhaku muuttui paljon helpommaksi.

ps. Se ensimmäinen levy on edelleenkin _todella_ koskettava ja loistavan hyvä. Kannattaa yrittää saada se käsiin, nimittäin siitä ei tosiaankaan synny oikeaa mielikuvaa, jos miettii sitä vettä kuusta-kuolema tekee tuloaan -kehityslinjan perusteella. Lähempänä se on mielestäni jälkimmäistä.

Ville Moskiitto said...

Jees, hyvä huomio. Mä kai tarkoitinkin ton Ramsayn arvostelun suhteen sellaista toisentyyppistä mytologisointia, ei niinku henk.koht. myyttiä vaan että tehdään jostain jotain muuta kuin se on (myytti jota ei ole olemassa), sellaista liioittelua.

Jos tuosta nyt joku tajuaa, mitä ajan takaa.

Olis kyllä kiva se eka albumi kuulla. Oisko uusintajulkaisun paikka? (vink vink)

TapioK said...

Todistin eilen Faces-festareilla Sami Kukan hienon keikan. Kesken esityksen alkoi sataa vettä, niinpä Kukka kutsui yleisön lavalla sateensuojaan. Olipa mahtava kokemus kuunnella Kukan laulavan auringosta sateen ropistessa rantalavan pressukattoon. Mahtavaa.